On aika tehdä nopea katsaus siihen mitä olin vuosi sitten kirjoittanut ajatuksista vuodelle 2013, ja miten kaikki käytännössä on sitten menneen vuoden osalta mennyt.
"Ellalle en nyt mitään varsinaisia tavoitteita enää pistä. Tokokokeisiin mennään sunnuntaina, ja aina me sen kanssa jotain silloin tällöin puuhataan, mutta sen päätavoite on olla onnellinen ja terve mummo-koira."
Ellan ainoat kisat meni tänä vuonna huikean hienosti. Teki hienon 1-tuloksen tokon alokasluokasta, ja voitti koko luokan. Muutenkin se on voinut oikein hyvin jos ei lasketa ainaista hiivaa (joka muuten rakastaa näitä "kivan" kosteita ja lämpimiä säitä) ja yhtä xylitoli myrkytystä. Lenkeillä (asfaltilla) se kulkee nykyään aina käsijarru päällä ja olen miettinyt että kun se kymppi vuotta tulee täyteen niin pitäisi ehkä päästää sitä lenkkien suhteen vähän vähemmällä (jos ei jo aikaisemmin). Toisaalta toi käsijarrulla kulkeminen on vaan asennekysymys kun metsissä kulkee hirmukyytiä hihnassa tai ilman eli se ei vaan tykkää kulkea kävelyteillä (eikä märässä). Oikein hyvä vuosi mummo-koiralla kuitenkin takana.
"Nizan kanssa vuoden päätavoite on varmaan agilityn sm:t. Treenataan niitä silmällä pitäen, ja yritetään päästä takaisin siihen flow-tilaan missä ollaan sen kassa aina välillä käväisty. Haetaan vauhtia ja rohkeutta radoille. Siinäpä se. Ehkä yritetään mennä kisaamaan Suomen rajojen ulkopuolelle. Ei se tavoite ole, mutta kivaa se olisi :) Näyttelyyn mennään jos sertejä pukkaa."
Nizan kanssa saatiin paketti agilityssä kasaan ja sen kanssa oli oikein kivaa menoa läpi vuoden. Jos jonkun niin Nizan kanssa agility on vaan niin helppoa ja ihanaa. Sm:iin päästiin, mutta harmittava yksi riman pudotus vei finaalipaikan. Samalla tavalla yksi riman pudotus oli myös pm:ssä kiusana sekä yksilö että joukkueradalla. Sinänsä vähän tylsää kun hyvin vähän yleisesti ottaen pudottelee rimoja. Ulkomaillakin lahden toisella puolen käytiin kisaamassa ja sieltä saatiin KV-kisan voitto, mutta viron ihmeellisten sääntöjen vuoksi voitettiin vain vara-caciag. Kuitenkin tosi hieno kokemus oli kisata ekaa kertaa ulkomailla. Vaikka nyt ei kauhean kummoisia tuloksia tämä vuosi tuonut tullessaan, niin oikein hieno agilityvuosi takana. Paljon hienoja yhteisiä hetkiä; ratoja ja treenejä saatiin vesiäisen kanssa yhdessä kokea. Niza on ollut koko vuoden aika hyvässä kunnossa. Jotain apaattisuuspäiviä sillä on vuoden aikana ollut, mutta ne on mennyt parissa päivässä ohi eli oliko sitten venäytys tai vain pahaaoloa. Who knows? Ensi vuoden sm-nollat on jo kerätty kasaan eli suunnitelma on että ensi kesän arvokisojen jälkeen päättyy vesiäisen aktiivinen harrastuskoiran ura. Haikeeta mutta näin uskon että on parasta.
Fidzin kanssa tokossa olisi taas tarkoitus osallistua vuoden arvokisoihin, ja tehdä niissä ehjä suoritus. Hiotaan palasia kohdalleen ja paremmaksi, mutta mikä tärkeintä niin pidetään hauskaa. Agilityssa yritetään saada pakka pysymään kasassa. Mietitään arvokisoja sitten fiiliksen mukaan. Fidzi voi sitten päästä Nizan mukaan reissuun, jos ulkomaille lähdetään.
Fidzi kisasi tokon ja agin sm:ssä ja piirinmestaruuskisoissa. Agin sm:ssä matka finaaliin loppui keppivirheeseen ja tokon sm:en hyvin mennyt kisa puolestaan päättyi ruutukehän kehänauhan ylitykseen eli punaiseen korttiin. Molemmat kisat meni oikein hyvissä fiiliksisä, mutta ei vaan ollut meidän vuosi sm:ien suhteen. Piirinmestaruuskisat meni sitten molemmissa lajeissa vähän paremmin. Agissa pari ehjää suoritusta toi pm-kultaa, mikä nyt oli aivan yli kaikkien odotusten! Ensi vuonna meillä olisi ekaa kertaa oikeus kisata agilityn maajoukkuekarsinnoissakin, mutta ne kun on Rovaniemellä niin ehkä me jätetään ne kisat niille jotka siinä on oikeesti hyviä. Tokossa treenit jäi vähän vähäiseksi ennen pm:iä kun odotin Fidzille juoksua joita ei tehnyt ajallaan joten mentiin sitten hiukan huonolla valmistautumisella. Se kostautui tylsillä kaksoiskäskyillä useammassa liikkeessä, mutta saatiin kuitenkin kasaan 1-tulos ja 4.sija kovatasoisessa seurassa. Lisäksi HiHan joukkueessa voitettiin pm-hopeeta eli hieno kisapäivä siitäkin tuli. Ihanaa oli myös että saatiin Fidzin kanssa kisata samassa joukkueessa sen jälkikasvun kanssa eli Rawin ja Marikan kanssa. Loppu vuonna "extrana" käytiin meidän ensimmäisissä tokon karsintakisoissa aika hienolla menestyksellä. Fidzillä siis oikein hieno vuosi jälleen takana ja toivottavasti uusi sellainen myös edessä.
"Sitten voisi ehkä yrittää tehdä vuoden aikana päätöksen siitä astuttaako Fidziä uudestaan vai ei, niin sitten vuonna 2014 olisi selvät sävelet sen suhteen."
Tämäkin asia tuli aika ikävällä tavalla päätettyä. Pitkään tätä pohdin ja alkuperäinen tarkoitushan oli astuttaa Fidzi vuonna 2014 uudestaan ja pitää siitä myös itse pentu. Kuitenkin ensimmäisen pentueen terveystulosten vuoksi se haave jää nyt toteutumatta. Harmi mutta pikkuhiljaa olen siitä päässyt yli ja uusia ajatuksia jo mielessä pyörittelen. Mutta mitä se ensi vuosi tuo tullessaan selviää sitten taas vuoden päästä.
Ai niin, pitäähän tähän vielä lisätä Ruupeli jonka kanssa aloitin agilityn. Nyt se on jo yhtä nollaa vailla 2lk:ssa ja makea menijä onkin. Kiitos Tiinalle kun sen kanssa saan juoksennella.

Iloista ja onnellista vuotta 2014!