lauantai 25. elokuuta 2012

Parit piirinmestikset

Viikko sitten lauantaina kisattiin tokon uudenmaan piirinmestaruuskisat Tuusulassa. Olin Hiiden Haukkujen joukkueessa Fidzin ja Ellan kanssa. Ellan otin sohvan kulmasta mukaan, kun muuten olisi joukkue jäänyt vajaaksi. Tuomarina EVL:ssä Riikka Pulliainen ja ALO:ssa Hannele Pörsti. 

Kummatkin koirat oli kolmannessa paikkamakuuryhmässä, joten siinä sain taas juosta kehästä toiseen. Alokasluokka aloitti. Ella sai ensin luoksepäästävyydestä 8. Lähti tuomarin käden alta (yritti haistella sitä). Jännittävässä paikallamakuussa (Ellan vierestä lähti koira omistajansa luokse), Ella pysyi ja makasi 7 arvoisesti! Jouduin antamaan kaksoiskäskyn maahan, eli siitä ainakin meni vähennyksiä. Olin kuitenkin tosi iloinen että pysyi maassa tai että edes meni maahan, koska koe oli nurmella ja nurmi oli märkää ja Ella ei märästä tykkää. Eipä ole pitkään aikaan ollut pulssi noin korkeana tokokehässä.

Seuraavaksi oli sitten Fidzin paikallaolot. Istuminen hieno 10. Makuusta sai 9 1/5 kun kääntyi aavistuksen perään kun käveltiin koirien taakse.

Sitten taas alokaskehään Ellan kanssa. Seuraamisista 8 ja 8 1/5. Luoksetulosta 9. Jättävistä seisominen 9 ja makuu 0 (enää ei suostunut menemään märkään nurmeen makaamaan). Hypystä sai 10 ja kokonaisvaikutus oli 8. Tästä tuli yhteensä hieno 152 pisteen kakkostulos joka kuitenkin sisälsi liikkeen nollauksen. Harmi sinänsä kun ei riittänyt pisteet I-tulokseen, mutta parasta kuitenkin oli että Ella pysyi koko kehän ajan kontaktissa ja teki iloisesti töitä, video. Tokokehässä palkatta oleminen ei kuitenkaan metsäkoiralle ihan itsestäänselvyys ole.

Fidzi sitten. Metalli, tunnari ja kaukot 10, ohjattu ja seuraaminen 9, luoksetulo 8 (perus valumiset) z:sta 6 1/5 (seisoi maahanmenon!), ja ruutu 0 ( ei meinannut löytää ja kun löysi korjauksien avulla niin käskyjä oli tullut jo liian monta). Fidzikin ylsi suorituksellaan tänään vaan II-tulokseen 254,5 pistettä. 1,5 pisteen päähän jäi ykköstulos, eli ei nyt niin hirmu huonosti kun ruutu meni nollille ja lisäksi z:ssa liikevirhe. Vähän oli kuitenkin löysää, eli taisi lämmin keli vaikuttaa tänään Fidzin suoritukseen, vaikka oma ilonen itsensä olikin. Joukkuehenki oli hieno ja HiHa taisi lopputuloksissa olla viides. Kaikki joukkueen koirakot teki hienot II-tulokset. Ja hei, seuraaminen ja kaukot mitkä SM:ssä rakoili oli nyt aika hyvin kunnossa!


Vakava ohjaaja ja iloinen koira. Kuva: Sanna Jääskeläinen

Niistä kisoista lähdin vesikoria kouluttamaan viikolopuksi. Täytyy myöntää, että on se aika ihanaa kun saa ihmisille sen innon päälle mikä itselläkin on:) Sain vielä lahjaksi hienon "lantiomallisen" koulutusliivin. Kiitos.

Maanantaina Niza ja Fidzi kävi Rannikon Timolla hierottavana. Niza oli hyvässä kunnossa. Vähän lantiosta jäykkä. Fidzi taas oli saanut jonkun tällin kylkeen, jonka johdosta oli enempi jumissa.

Tänään taas sitten kisattiin agilityn uudemaan piirinmestaruuksista Järvenpäässä. Tuomarina makseilla Risto Ojanperä. Ensin kisattiin yksilöt. Ekalta hypäriltä päästiin kummankin kanssa ilman ratavirheitä maaliin, mutta Fidzi taas lenteli mun valsseissa ihan minne sattui. Niza meni paremmin. Toisena agilityrata ja myös se meni Nizan kanssa ihan ok. Maltoin pysäyttää puominkin, teki hienosti ja nollalla maaliin. Fidzi sitten päätti muistella menneitä ja alittaa renkaan, KAHDESTI. Hitto että harmitti. Miksi sillä tulee aina näitä ihme oikkuja? Se vaan menee mutta ei ajattele? Piirinmestaruusyksilöissä Niza oli lopputuloksissa kuudes. Hyvä nipsulainen!

Joukkueessa olin kummankin kanssa. Niza meni ekana ja Fidzi ankkurina. Marika ja Rico meni toisina ja Sirkka ja Sumu kolmansina. Rata oli vähän kökkö tai kun "piti" yrittää tehdä niitä nollia niin valitsin sitten "kökkövalssiohjauksia". Nizan kanssa nollalla maaliin, ja taisi olla ainut nolla ekan kierroksen koirista. Marika ja Ricokin teki hienon radan, mutta harmittavasti keinun alastulolta vitonen, ja kun Sirkka ja Sumukin sai tuloksen niin ei ahdistanut niin paljon lähteä vikana radalle. tulos oli jo taattu. Fidzin kanssa tehtiin ihan kivaa rataa, mutta lopussa ohjasin vissiin huonosti A:n vinon lähestymisen ja koira tuli sivusta alas. Siitä sitten sain melkein paikoiltaan koiran takaisin A:lle ja loppu meni virheittä. Näillä radoilla kuitenkin saimme Hiiden Haukuille uudenmaan piirinmestaruuskisoista joukkuehopeeta, ja hopeahan ei ole häpeä. Kiitos juokkuetovereille. Oli huisan hauska päivä!

PiirM hopeajoukkueen värisuora! Kuva:Ville Kivirasi
Niza saldona tälle päivälle triplanolla. Sanoinkohan jo kuinka hieno vesikoira mulla on. Mistä ihmeestä löytäisin uuden samanlaisen? Nyt on kummallakin koiralla seuraavalle vuodelle kerättynä viisi nollaa (sis. tuplat), eli ihan kivasti kun elokuuta kuitenkin eletään.



sunnuntai 19. elokuuta 2012

"Historiakatsaus"

Sen verran kiirettä pitää, että ei tänne ole ihan ajallaan ehtinyt kirjoitella. Pikainen katsaus nyt kuitenkin viimeisimpiin. Pari viikkoa sitten sain laittaa merkinnän historiankirjoihin kun Aapo ihan omasta tahdostaan lähti Nizan kanssa Lägin epiksiin. Tarkoituksena oli ekana kisata vain mölleissä, mutta innnostus kasvoi tehdessä ja niin ne menevät myös kisaavien radan, ja hienosti menivätkin. Ei kyllä olisi menoa katsellessa uskonut että Aapo on toistaiseksi käynyt agilitykentällä suunnilleen kaksi kertaa itse tekemässä jotain. Kerran vuosi sitten ja kerran tänä kesänä. Ehkä se innostus tästä lähtee? Tältä se meno tällä hetkellä näytti:Aapo & Niza

Viikko sitten viikonloppuna kisasin kummankin koiran kanssa HiHan omissa kisoissa kolmen startin verran Luomalan Henrin radoilla. Radat oli mukavia, mutta niissä oli ihan tekemistä. Nizasta huomasi että oli viikolla saanut epiksissä rallatella kontaktit! Eka rata kun alkoi hyppy, puomi ja putki (ei puomin edessä oleva pää). Laittoi vesiäinen vaan korvat taakse ja antoi palaa. Pysähdyksestä ei tietoakaan, ei myöskään A:lla. Annoin palautteen laittamalla koiran maahan, mutta jatkettiin kuitenkin rataa. Ei ehkä paras rangaistus? Toinen rata Nizan kanssa meni jo paremmin ja sehän kulkee jo ihan kivaa vauhtia verrattuna nopeisiin bortsuihin:

Tulokset HiHa 5.8.2012

Myös vikalta hypäriltä Nizan kanssa saatiin nolla, mutta kepit tyhjän päälle pujoteltuna niin että itse otin useamman metrin sivuetäisyyttä, oli todella tahmaiset ja meinasi loppua kummaltakin usko kesken. Tuloksena kuitenkin tuplat ja tosi hyvä mieli!

Fidzinkin kanssa oli oikein mukava kisapäivä vaikka ei nyt nollia saatukkaan. Ekalla radalla tehtiin nollaa ihan loppumetreille asti,  mutta sitten lähdin niin terävästi loppusuoralle että sain koiran esteen ohi. Toisella radalla sitten tylsä keppivirhe. Oli niin kiire, että ei taipunut tokaan väliin. Hypärillä sama kohta kepeillä missä Nizan kanssa meinasi usko loppua, ei Fidzin kanssa toiminut ollenkaan vaan lähti tokavikasta välistä perään. Mukavaa menoa kuitenkin suurimmaksi osaksi, eli tosi tyytyväinen olen. Keppitreeniä on nähtävästi tehtävä kummankin kanssa.

Tänä viikonloppuna kisattiin sitten tokon uudenmaanpiirinmestaruus kisat, mutta niistä myöhemmin lisää. Mukana HiHan joukkueessa oli Ella ja Fidzi.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Porskin kisat ja uusi FI-AVA

Tänä aurinkoisena sunnuntaina oltiin koko perheen voimin Porvoossa kisaamassa. Aapo ja Luukas lähti kannustusjoukoksi mukaan. Edessä oli kolme Mujusen Salmen käsialalla tehtyä rataa. Arpaonni suosi sen verran, että Niza sai aloittaa vaikkakin lähtönumerolla yksi. Fidzi sen sijaan sai startata luokan viimeisenä.

Ekalla agiradalla joutui aikalailla pitämään koiraa koko ajan kädessä. Radalla oli myös kolmen hypyn välistävetokohta, johon tultiin kovalla vauhdilla (hyvin vaikeeta varsinkin Fidzille). Nizan kanssa selvitettiin eka rata puhtaasti aina kolmanneksi viimeiselle hypylle jossa sitten napsahti rima takaaleikkauksessa alas, höh. Mahtui siihen rataan vähän valahtaneita kohtia, mutta ihan kivasti kuitenkin kulki. Fidzin kanssa sama rata meni ihan ihmeen hyvin. Se on oppinut jarruttamaan mun "prr" käskytyksellä Selvittiin nollalla maaliin, jolla irtosi toinen sija. Palkintojen lisäksi sijoitus toi meille viimeisen A-sertin, eli nyt mun pieni ihana mustavalkoinen on hakemusta vaille FI-AVA. Se onkin mun ihka ensimmäinen AVA-koira!

FI-AVA (ei vahvistettu) Fidzi
Toisella radalla Niza karkasi A:lta ja meni siinä sujuvasti ohjauksen ohi putken väärään päähän. On se kumma, että Niza kulkee kuin unelma mutta kisoissa on puhtaat radat tiukassa. Fidzin kanssa onnistuttiin tokallakin radalla (tosin ei enää niin hienosti kun ekalla) ja päästiin ilman ratavirheitä maaliin, ja jälleen sijoituksella kaksi. Saatiin siis mukavasti tuplanollapaine pois niskasta.

Viimeinen hypäri oli aika helppo ja siinä onnistuttiin lopulta Nizankin kanssa tekemään nolla, sijoituksella 5. Fidzi ei kestänyt kepeillä vedätystä vaan karkasi tokavikasta välistä perään. En jaksanut korjata, joten otettiin hylly hypäriltä. Keppivirheen jälkeen ei pysynyt keskittyminen kasassa ja loppurata meni aika räpeltämiseksi.

Ihanat koirat, hyvin mennyt kisapäivä ja boonuksena vielä perhe mukana kannustamassa. Aika täydellinen päivä.

perjantai 3. elokuuta 2012

Pennut vai junnut?

Voihan pennut! Ne on jossain välissä kasvaneet jo niin isoiksi. Nyt jo 8 kk mittarissa. On ollut niin ihana kuulla niiden kuulumisia. Tänään näin ekaa kertaa pentulaatikon jälkeen Rusinaakin, ja voihan vitsi että seKIN oli ihana! Mä niin rakastan noiden pentujen asennetta ja iloisuutta.

Moni pennuista on päässyt tutustumaan agilityn saloihin. Raw ja Rinssi ovat kummatkin jopa mukana agilityn alueellisissa valmennusryhmissä. Tässä Rawin ja Marikan taidonnäyte. On ne vaan niin taitavia yhdessä! Mitähän niistä vielä tulee?

Tänään olin illalla kouluttamassa pentuja, ja kun kolme ärrää oli kerrankin yhtä aikaa paikalla niin pitihän se ikuistaa:

Raw the showmies ja Ruska
Rusina ja Raw
Rusina, Raw ja Ruska

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Haaste otettu vastaan

Viikonloppu vierähti Hiiden Haukkujen leirillä. Fidzi sai tokoilla Ansun opissa. Katsottiin läpi kahden päivän aikana luoksetulon pysäytystä, eli miten saada pysäytys kuntoon ja pysymään hyvänä. On huononakin "ihan ok", mutta että tekisi aina parhaansa. Se on vaikeeta. Tähän ongelmaan kuitenkin sain useita eri treenitapoja, joita ei auta kuin testailla. Se mitä tehtiin toimi! Sitten katsottiin seuraamista, mutta Fidzi meni treenissä tosi kivasti eli oma treeni on tuottanut tulosta eikä Fidzi edistänyt enää ollenkaan niin paljon. Edistämisongelmasta kuitenkin keskusteltiin, katsottiin eri tapoja palkata koiraa yms. juttuja. Sitten katsottiin noutoa. Siinä haluaisin koiralle vielä suurempaa raivoa kapuloille. Fidzi tekee ihan hyvin ja kauniisti ja kait ihan vauhdikkaasti, mutta haluaisin vielä nostaa  kapuloiden arvoa sen silmissä. Katsottiin myös noudon palautuksia yms. Käytiin lisäksi läpi niin yksinkertaista asiaa kuin nopeita sivulletuloja, koska minusta Fidzi himmaa vauhtiaan vähän liian aikaisin. Jättävistäkin testailtiin ja keskusteltiin miten istumisen saisi nopeammaksi (tiedän miten opetan tämän sitten tulevalle pennulle mutta Fidzille istumisen uudelleenopettaminen on varmaan aika vaikeeta). Jotain hyviä ideoita omiin treeneihin tuli myös muiden katselusta. Palautetta sain omasta ajattelumaailmasta. Tiedostan kyllä että kaikessa ei voi olla täydellinen ja että koiralla on omat vahvuudet ja omat heikkoudet. Pitäisi ehkä enemmän punnita mitä oikeasti on kannattavaa viilata ja mitä ei. Tosi ihana oli kuitenkin tokoilla Fidzin kanssa vaikka lämpötila oli lähempänä 30 astetta. Se teki taas parhaansa niin iloisesti. Mulla on kuulema loistava tokokoira, ja niinhän se onkin.

Niza puolestaan sai vepeillä. Se teki veneestä hypyn, veneen haun rantaan ja hukkuvan autettuna. Se oli niin täpinöissään, ihana! Oli kyllä oikein antoisa viikonloppu. Kiitos kaikille.

Tokot tosiaan meni viikonloppuna paremmin kuin hyvin, mutta sitten omissa treeneissä taas ei. Ohjatunnoudon pakka meni ihan sekaisin kun tehtiin liikettä pidemmällä nurtsilla missä kapulat ei näkynyt. Ei ole vielä fyysisessämuistissa tämä liike kun menee epävarmaksi noin helposti. Tylsyys. Ohjatun kanssa on siis tehtävä nyt töitä. Ellakin muisteli alokasluokan liikkeitä ja oli pätevä.

Eilisissä agilitytreeneissä tuli puhetta taas juoksukontakteista, ja taidanpa ottaa Pauliinan heittämän haasteen vastaan ja opettaa Fidzille puomille pysähtymisen lisäksi eri sanalla juoksukontaktin. Katsotaan itkenkö sitten keväällä kun koira ei osaa kontakteja?