sunnuntai 4. elokuuta 2013

Voittoisa viikonloppu

Lauantaina kisattiin taas helteessä, mutta Purinalla tällä kertaa. Molemmilla koirilla kolme starttia. Kaikki radat oli aikamoisia juoksuratoja. Olipa ihanaa kun Tiina lähti avuksi mukaan. Ensimmäiseltä radalta Fidzille 10 RV. Ohjasin huonosti yhdelle hypylle, joten siitä ohitus ja kielto. Lisäksi oli ottanut puomilta alastulovirheen (ääk!). Nizan rata päättyi hyllyyn, kun juoksi puomin taas ilman korvia eikä pysähtymisestä ollut ajatustakaan. Pistin maihin ja käveltiin radalta pois. Toiselta radalta Fidzille ihan kohtuullinen suoritus 0 RV, joka riitti voittoon! Jee! Rata oli tosi suoraviivainen ja olin koko ajan jäljessä niin Fidzi joutui hirveesti kyselemään että mihin (irtoamista harjoiteltava enempi tai sitä kökköä takaaohjausta). Nizalle tältä radalta ensin keppivirhe, ja sitten juoksi A:n läpi. Pysäytin ja kielsin. Jatkettiin ja tekipä hienon puomin kontaktin! Ehkä tämä kurinpalautus alkaa hiljalleen toimia. Hypäriltä Fidzin kanssa ihan kamala pelastelunolla. Oli varmaan ainakin kolmesti menossa väärälle esteelle, mutta sain sen ongittua takaisin. Sijoittui nollalla toiseksi ja sai ekan hyppysertinsä! Nizan kanssa hypäri oli tosi hieno, mutta tokavikalla hypyllä itse hätiköin enkä törkännyt koiraa tarpeeksi hypyn taakse niin otti hypyn väärin päin. Nizalta kuitenkin tosi hieno rata.

Voittajan on helppo hymyillä
Fidzi on vetänyt aika hienosti. Sillä olisi ensi vuodelle jo kaksi kertaa tuplanolla ja voitto. Aika hienosti. Terapiakoira on tuloksissa nyt vähän perässä....

Sunnuntai iltana mentiin Lägin epiksiin. Aapo juoksi Fidzin kanssa mölliradan. Tekivät oikein hienosti (mitä nyt juoksivat myös kontaktien läpi). Fidzi kulkee kovempaa Aapon kun minun kanssa tai Aapo kulkee kovempaa kuin minä. Jos se vain vähän treenaisi myös tekniikkaa niin voisi tulla aika kova pari. Itse menin Ruskan kanssa. Meidän ekat epikset. Ekaa kertaa vieraalla kentällä, vierailla esteillä ja ekaa kertaa noin pitkää rataa. Ruska teki tosi hienosti. Ekalla yrittämällä tuli pituudelta vitonen, mutta itse rata ehjästi. Puomilla stoppasi hienosti, mutta A:lla ei (ei osaa vielä vauhdissa). Pysyi lähdössä ja kulki hyvin. Oli tosi tosi tyytyväinen. Me jopa voitettiin. Toisella radalla palkkasin puomi ja pysäytin ja palkkasin A:n, loppusuora ei enää onnistunut toistamiseen, mutta silti olin tosi tyytyväinen. Vielä hieman treeniä niin päästään virallisiin kisoihin. Niza kävi muistuttelemassa kontaktit ja teki hyvin, vaikka vetikin puomin pitkäksi niin oli ajatus pysähtyä.

Aapon kannustuspalkinto :)

2 kommenttia: