tiistai 24. syyskuuta 2013

Tokon tunnelmia

Viikonloppu vietettiin Fidzin kanssa MM-tiimin leirillä Tuorlassa. Oilin piti olla meitä kouluttamassa, mutta sairastui valitettavasti juuri ennen leiriä. Onneksi meillä on niin taitava tiimi. Vedettiin viikonloppu läpi toisiamme auttaen. Lauantaina "hinkattiin" ongelmia ja sunnuntaina 4 liikkeen kisa palautteineen. Niin kivaa ja hyödyllistä!

Viikonlopun antina meille oikeastaan oli että kaavat on nyt rikottava. Näin saan koiran vielä paremmin tekemään minulle ja sitten pitää pistää lisää haastetta peliin. Fidzille kaikki liikkeet itsessään on jo vähän liian helppoja niin tekee vaan eikä enää pää ole mukana. Kaukoissa mietittiin miten rikkoa sitä tahmeuteen vaipumista (vaikka tekniikka onkin aika kymppi). Tätä olen nyt jo lähtenyt ihan erikseen työstämään hyppyvaihtojen kautta (I-S ja S-I). Leiristä on kaksi päivää ja hypähtelyt toimii jo apujen kanssa! Lisäksi ollaan nyt aloitettu metallin vinonostotreenit kotona. Tekniikkaa ja tekniikkaa. Viikonlopun aikana tuli tehtyä oikeastaan kaikki muut liikkeet paitsi metalli ja Z.ta. Niitä voitaisiin ensi viikolla katsoa Jessicalla. 

Mitä toko meille on? Se on:

Yhdessä tekemistä
Tarkkuutta
Toisista nauttimista
Leikkiä
vauhtia

Ja paljon hyvää mieltä
Kaikista kuvista kiitos Saaren Sirpalle.

3 kommenttia:

  1. <3 Ihanasti määritelty tuo niin rakas laji!

    VastaaPoista
  2. Hei kerropas millä tavalla olet lähtenyt tekemään noita kaukojen hyppyvaihtoja?

    VastaaPoista
  3. Kiitos Tanja! Riikka katotaan jos vaikka saisin kuvattua pikku pätkän tänne mutta hyvin yksinkertaista :p

    VastaaPoista