maanantai 7. syyskuuta 2015

Viimeisimpiä

Fidzi on nyt noin kuukauden päivät yrittänyt opiskella tokon uusia liikkeitä, ja voin sanoa että ei se ihan helppoa ole. Merkitön merkki meinaa aiheuttaa harmaita hiuksia. Miten saan tuon kaikkea bongaavan koiran ajattelemaan SUORAAN juoksemista eteenpäin johonkin tyhjään, varsinkin jos pitäisi juosta niin että edessä oleva tila on aika ahdas (esim. seinä edessä). No en tiedä tähän vielä vastausta vaan me jatketaan treenaamista. Viime lauantaina oli kuitenkin uudenmaan tokon pm-kisat ja aika uhkarohkeina sinne lähdettiin koska tiesin että uudet liikkeet ei tosiaan ollut valmiita. Ajattelin kuitenkin että ei se Fidzin kokemuksella haittaa. Ei sitä haittaa vaikka ei osaa, jos vaan tuntee että minä olen siihen tyytyväinen.

Keli lauantaina oli ihan kamala. Koko taivas tuli niskaan ja ennen paikallaoloja vielä salamoi ja ukkosti. Suorituksen aikana onneksi vaan satoi, kovaa. Istumisen alussa yritin korjata Fidzin ryhtiä ylemmäs mutta sade painoi sen korppikotkaksi. Siinä se kuitenkin urheasti istui koko 2 min hyvin säälittävän näköisenä, vaikka sen molemmilta puolilta lähti koirat. Maihinkin meni yhdellä käskyllä mutta ei ihan toivotulla tavalla mutta annettakoon anteeksi tuossa kelissä. Loputkin uudessa paikallaolossa onnistui sinne päin oikein joten näistä 8 ja 8,5.

Seuraamisen teki hienosti ottaen huomioon ikävän sateen mikä sai aikaan pärskintää ja silmien siristämistä. Peruutuskin onnistui ilman kompurointia (8). Ohjatussa tuli esiin meidän merkittömän merkin koulutusvaihe. Olen liian hätäisesti (tätä kisaa silmällä pitäen) ottanut merkitömän merkin treeniin hämymerkit ja nyt ollaan siinä vaiheessa koulutusta vissiin menossa että ajattelee että merkit on aina vaan hämäyksenä ja niitä ei tule noteerata. Ei siis ollut menossa ohjatussakaan merkille, mutta sain pysäytettyä säteen sisään. Oli kuitenkin ihan kuutamolla kapuloista eikä nähnyt niitä (tämä on sen perusvirhe silloin kun on kaksi liikkuria toinen joka käskyttää meidän vieressä ja toinen joka käy pudotamassa kapulat) joten en saanut sitä sallittavien käskyjen rajoissa kapuloille (0). Z:ssa teki lätäköistä huolimatta kaikki asennot oikein! Seuruukin tuntui mukavalta (8,5). Luoksetulo oli tosi siisti, tykkäsin (9). Ruutu ei ylläri onnistunut kun en saanut koiraa sallittujen käskyjen määrällä merkittömän merkin säteen sisään (0). Tuomarin kuitenkin kiltisti antoi meidän suorittaa koko liikkeen loppuun asti, mikä oli kiva!

Toisessa setissä alkuun uusi kiertohässäkkä. Tämä meni ihmeen siististi aika tuurilla kyllä (9). Kaukot vähän nihkeesti (9,5) ja tunnarilla tarkasteli normaalia enempi (8,5). Tällä suorituksella irtosi kolmos tulos 218 pistettä. Ei kai siihen sinänsä voi olla tyytyväinen, mutta tässä koulutuksen vaiheessa ja tuossa säässä kyllä olin (ja irtosi sillä pm-hopee). Ja Fidzi tuntui kivalta! Ainut mikä häiritsi kehässä oli että alun perusasennot oli vaikeita kun ei olisi halunnut istua lätäköissä :) Onnea tämänkin vuoden ansaitusta piirinmestaruudesta Jessicalle ja mäkiselle!

Uitettu mitalisti
Zapin leikkauksesta on nyt yli kolme kuukautta, ja tänään saimme vihdoin kotimme takaisin kun purin kaikki häkkihärdellit yms. tilarajaukset. Zap oli reilu viikko sitten taas fyssarilla ja kaikki näyttää edelleen hyvältä. Varaa kaikille jaloille tasaisesti. Ei arista mitään. Liikeradat hyvät. Syvät lihakset on kehittynyt vaikka muuten vähäisen liikunnan vuoksi onkin aika lihasköyhä. Nyt kuitenkin saatiin lupa vapaana olemiseen vaiheittain. Se onkin nyt viikon ajan ollut joka toinen päivä vapaana muutamien minuuttien ajan ja jestas miten se nauttii. Pikku hiljaa lisätään myös treenien määrää. Nyt on tokossa saanut tehdä edelleen vaan rauhallisia liikkeitä ja lisäksi on aktivoiduttu jäljestämisen kanssa. Toivottavasti syksy on pitkä ja ehdittäisiin tänä syksynä tekemään vielä metsäjälkiä. Nyt on vaan jäljestetty nurmella. Kepit testattiin jäljellä viime viikolla ekaa kertaa ja hyvin reagoi, mutta aika hätäiseen oli lähdössä takaisin jäljelle. Parastahan kuitenkin vaan on, kun voi taas vähän tuohuta tuon pikku pojan kanssa.

Niza kävi vetämässä muutamat aksatreenit loppu kesästä ja kisasi HiHan pm-joukkueessa. Ei tullut menestystä, mutta hyvin helposti kulki vielä kohta 10 vuotias veteraani. Hierojallakin Niza todettiin ikäisekseen hyvä kuntoiseksi. Lantiossa ne tutut helposti aukeavat jumit mutta ei muuta.

Ruskan kanssa agility on tuntunut tosi mahtavalta. Nyt meillä on vaan keppiongelma, joka johtuu ehkä toki osittain osaamattomuudesta (vaikeammat kulmat), mutta suurimmaksi osaksi se on vireongelma. Ei vaan malta tehdä töitä ja hakea itse oikein sisään tai malta pujotella loppuun jos itse lähden edelle. Kokeilen nyt palata alkuun ja opettaa Ruskalle kepit uudestaan 2x2 menetelmällä (opin samalla itse uutta). Toivottavasti tämä auttaisi.

Kepeillä possuilija possupalkintonsa kanssa