Odotusarvojen tuomat ongelmat

Zapin treenit tokon osalta ovat syksyn aikana kääntynyt aika totaallisen erilaisiksi. Syynä tähän on se, että sen mieli ei vaan pysynyt kokeenomaisessa suorituksessa kasassa. Käytiin viimeksi elokuussa (muistaakseni) kisaamassa, ja koe näytti hyvin merkkejä siitä mihin suuntaa ollaan menossa, jos ei tehdä jotain radikaalimpaa muutosta treeneissä. Zap oli todella hankala saada pysymään kasassa. Silloin ajattelin vielä, että pelkkä kokeenomaisten treenien lisääminen treenisuunnitelmaan auttaisi purkamaan kiehumista, mutta renkaanleirillä tuli viimeinen täyskäännös. Zap oli siellä(kin) aika kamala. En vaan saanut sitä hyvään mielentilaan. Se kiehui tosi kovasti. Tämä näkyi mm. siinä että puri kapuloita ja äänteli tosi herkästi.

Nyt on sitten riisuttu odotusarvoja kovasti, ja aika lailla kaikesta. Ensinnäkin otettiin lelut pois juoksuliikkeistä, koska Zap palkkaantuu juoksemisesta jo niin kovasti että jos saa vielä juoksemisen lisäksi lelun niin se on vaan sille ainakin tällä hetkellä liikaa. Lelut on nyt mukana treeneissä oikeastaa purkamiseen ja passiivisuuden palkkauksissa, ei muussa. Muuten palkkaan nameilla, jos niilläkään. Tosi paljon ollaan otettu nyt ihan vaan sosiaalisella palkalla asioita. On jännä huomata koirassaan eroja. Zap on ihan eri tavalla alkanut sosiaalisella palkalla heiluttamaan rennosti häntää mitä ei tehnyt samalla tavalla ennen. Ollaan myös opeteltu temppuja alusta loppuun ilman mitään muuta palkkaa kuin sosiaalinen palkka, ja kun tätä on nyt hetken aikaa tehnyt niin ihan ihmetyttää miten sitä niin kovasti ja helposti turvautuu AINA niihin nameihin ja leluihin. Se pallo oli jo melkein kasvanut käteen kiinni :) Tiedostan että lelujen kanssa olen myös auttanut (huijannut) itseäni ja saanut Zapin hiljaiseksi. Esimerkiksi ruudussa jos pidin pallon kädessä sain siihen vakautta ja HILJAISUUTTA, mutta niin...ei tämä sitten kanna siitä treenistä kokeeseen. Se on nyt todistettu.

Lelujen poisto treeneistä sai odotusarvojen nousun liikkeitä kohtaan nousemaan entistä suuremmaksi, ja nyt on aloitettu purkamaan myös niitä. Lisäksi kehäänmenot ja liikkeiden välit ovat kovasti työn alla. Olen tullut siihen johtopäätökseen että en saa Zappia niissä "kurilla" toimimaan joten nyt toivon että saan siihen upotettua meneillään olevan treenin että "tarjoaaa" itse hyvää mielentilaa ja yhteistä kuplaa. Ei ole helppo tie, mutta onneksi meillä on niin super taitavia ihmisiä ympärillä, joilta on saatu niin tärkeitä neuvoja (kiitos kaikille heille kovasti). 

Mielentiloihin liittyvät asiat on vasta Zapin kanssa noussut niin eri tavalla esiin, joten ne on itselle aika uusia juttuja. Fidzi kun on aina hyvässä mielentilassa tai ainakin on todella helppo siihen saada.

Agilityssä Zapin treenit etenee, ja minäkin olen jo uskaltanut ottaa pari juoksuaskelta:) Katsotaan jos uskalletaan möllikisoihin marraskuussa. 

Fidzille kuuluu hyvää. Sen silmät todettiin terveiksi ja lääkitys purettiin. Niin mahtavaa! Loppu vuodesta käydään uudestaan kontrollissa, mutta toivotaan että ei olisi muutoksia huonompaan. Karenssiajan umpeuduttua Fidz pääsi jo kisaamaan Ninan kanssa rallyä, ja aika hienosti parin treenin jälkeen luokkavoitto ja täydet 100 pistettä ALO:sta. Fidzi oli ilmeisesti nauttinut koko rahan edestä. Seuraavat kisatkin on jo merkattu kalenteriin.  Ihana kun Fidzi sai itselleen taitavan ohjaajan. Nyt sitä tulee taas vähän paremmin tai ajatuksella temputettua, kun on todellinen tavoite opettaa sille asiat kuntoon.

Keep calm and carry on

Tarkoituksena on ollut päivittää tätä blogia edes kerran kuussa, mutta jotenkin en meinaa päästä edes siihen tavoitteeseen.

Viime päivityksen jälkeen Zap on ainakin kerran käynyt kisaamassa tokoa. Koe oli Forssassa ja tuomarina Ilkka Sten. Koe meni osaltaan hyvin, mutta paljon siinä näkyi edelleen ne meille vaikeat asiat. Kokeesta voisi lyhykäisyydessään sanoa että juoksuliikkeet kaukot ja tunnari! meni ihan ok (olihan sielläkin mokia kuten ohjatun kapulan nosto), mutta z:ta ja erityisesti seuruu joka käskytettiin todella hitaasti (oli siis pitkiä viiveitä) niin oli aika kamalaa. Tuloksena kuitenkin 304,5 pistettä KP ja TK4 (video kokeesta). Lisäksi oli kiva huomata että kehäänmeno oli selvästi helpompaa ulkokentällä kun hallissa. Kehästä poistulo yhteisessä kuplassa ei kuitenkaan vielä onnistunut ulkonakaan :)

Tämän kokeen jälkeen olen aika paljon painottanut treeneissä liikkeiden alkuja ja välejä. Olin aikaisemmin ajatellut, että en pidä liikkeiden välissä ja alussa kontaktia vaatimuksena. Olin mielessäni pyöritellyt asian niin, että olisi liikaa vaatia noin vilkkaalta koiralta koko ajan käskynalaisuutta (ja kontaktia). Ajattelin että sillä olisi hyvä olla "taukoa" kehässä, mutta on käynyt hyvin selväksi että jos se saa katsoa ja "olla vapaalla" se nostattaa mielentilaansa entisestään. Nyt onkin sitten lähdetty opettelemaan, että kaikkien liikkeiden alussa ollaan kontaktissa koko ajan, ja liikkeiden välit kuljetaan "katso-käskyllä" eli kontaktikävelyllä. Voi olla että joku päivä joudun kiristämään vielä lisää kriteerejä niin että liikkeiden välit tehdään seuraamisella, mutta nyt se tuntuu jotenkin vielä liian isolta vaatimukselta (koska seuraaminen itsessään vaatii koko ajan kovaa työtä että pysyisi vähäänkään tasaisena). Toivon ja uskon että kun nämä vaatimukset alkavat toimimaan me saadaan homma paremmin pidettyä kasassa ja kokonaisuutta tasaisemmaksi. Lisäksi pitää aloittaa työstämään ja purkamaan Zapin odotusarvoja. Ne on koekehässä jotenkin todella suuret. Se haluaa vaan suorittaa ja suorittaa, niin sekin nostaa sitä. Ei mitään ihan helppoja asioita siis meillä työn alla.

Mielentilojen lisäksi erityisen treenin kohteena on ollut luoksetulon stopit, tunnari (jossa aika epätoivoisesti yritän opettaa sille että aloittaa tarkasti haistelemaan heti ekasta kapulasta eikä eka juokse), seuruu (tasaisuutta) ja Z:ta (jossa vaihdoin seuruu käskyn mukana-käskyksi kun tuntuu mahdottomalta pitää siinä seuruun kriteerejä).

Yritetään varmaan vielä syksyn mittaan käydä pari kyläkoetta, koska haluan nähdä miten saan tuota kontaktia toimimaan ulkokentällä jossa se on selvästi helpompaan, kun ei tule niin selvästi sitä "kehäänmenoa". Ja sitten tarkoitus kait olisi lähteä hakemaan kokemusta ja mennä mukaan ekaa kertaa maajoukkuekiertueelle, hui.

Zap on jonkun verran aksannut ja jäljestänytkin. Agility etenee ja ehkä me joku päivä kisataan. Se oikeastaan on enää siitä kiinni että rengas ja pussi pitää saada niin varmoiksi että suorituu niistä kovassa vauhdissa, yksin ja turvallisesti. Jäljellä olen yrittänyt syöttää Zapille ajatusta Pekan sanojen mukaan "tsakin-peluusta", mutta en ole vielä tällä treenimäärällä siinä onnistunut :)

Fidzi ja Niza voivat hyvin. Ovat molemmat vielä niin hyvässä kunnossa että ovat olleet mukana juoksulenkeilläkin. Luukas on niiden kanssa pari kertaa käynyt aksaamassa. Harmi kun Luukaksen aikatauluun ei nyt agilityt mahtunut kun sählyä onkin kolmet treenit viikossa ja siihen vielä pelit...mutta käydään mummojen kanssa harjoittelemassa sen verran kun ehditään.

Mielenkiemurat

Oma mieli ja koiran mielentila. Siinä kaksi todella kamalan vaikeaa asiaa. Tuntuu, että moni asia syystä tai toisesta on kääntynyt siihen, että olen viime aikoina joutunut pohtimaan näitä asioita aika paljon.

Viikko sitten oltiin syntymäpäivillä (koirat eivät liittyneet näihin mitenkään). Siellä oli vieraat jaettu joukkueisiin, ja joukkueet kisasivat toisiaan vastaan kuudella eri rastilla. Rastit olivat oikeastaan kaikki sellaisia, mistä minulla ei ollut aikaisemapaa kokemusta – kuten vaikka nyt esimerkiksi jousiammunta, nyrkkeily, golf... mutta kaikesta huolimatta, olin innolla aina mukana. Joukkueesta vain neljä sai suorittaa aina rastin. Koska moni ei ollutkaan halukas suorittamaan rasteja, niin sain olla mukana melkein jokaisella rastilla. Siinä sitten yksi henkilö meidän joukkueesta, joka itsekin urheilee omaa lajiaan sm-tasolla sanoi, että mulla on kadehdittava asenne: menen vaan rennon itsevarmasti kokeilemaan ihan vieraita asioita ja sitten vaan onnistun. Tämä lause sai minut jälkikäteen ajattelemaan, onko asia oikeasti näin, ja jos on niin mistä kaikki johtuu?

Luulen, että kun on kuitenkin jonkun verran kilpailuhistoriaa jo takana, eivät "pienet" suoritukset tunnu enää ollenkaan pahalta. Päinvastoin, niistä nauttii ja niitä lähtee innolla kokeilemaan.  Ja ehkä oma ajatusmalli onkin jo siirtynyt siihen, että ns. kyläkisat ja kokeet ovat vaan niitä "tarkistustilanteita" jatkoa varten, ja siksi ne eivät enää jännitä niin kovasti – tämä tilanne oli varsinkin ennen Zappia. Yksi teksti kuitenkin kolahti tässä viime viikolla otsikolla "vaikeasta-koirasta-hyvaksi-koiraksi-kaikki-on-korvien-valissa" (linkki). Miten se sopikaan myös meihin? Zapin mielentila on hyvin herkästi kiehuvaa sorttia, ja koska tämä asia on minulle ihan uusi, niin se välillä tuntuu todella vaikealta. Meillä onkin ollut hyvin opettavainen tie jo tähän mennessä. Miedän agilityura alkoi viime syksynä ja voin kertoa, että se tie ei ole ollut helppo. On ollut T-O-D-E-L-L-A vaikea saada itselleni uskoa siihen, että me pystytään tekemään yhdessä turvallista agilityä. Minulla on ollut (ja on toki edelleenkin) niin suuri pelko, että Zap loukkaisi itsensä, koska se menee niin päättömän kovaa ja hallitsemattomasti. Ja tästä pelosta johtuen en ole oikeasti uskaltanut kunnolla liikkua eli ohjata (vaikka tiedän että silloin mitä suuremmalla todennäköisyydellä kaikki kosahtaa). Nyt kuitenkin tässä ihan loppukeväästä on oma pää alkanut antaa periksi (ja toki silläkin on varmasti suuri vaikutus että Zapin osaamistaso on kasvanut), ja meidän treenit on alkaneet sujua. Mutta kuinka hitsin suuri vaikutus omilla ajatuksilla on onnistumisiin ja kehittymiseen? SUURI. Jos ei ole uskoa ei ole tahtoa, eikä mitään tapahdu...

Myös tokon osalta tiedostan, että "kuumuutensa", hektisyytensä ja vilkkautensa takia ei Zap tosiaan ole helppo tai monellekaan ihanteellinen tokokoira. Päinvastoin, se on juurikin se vaikea koira. Kaikki usko ja luotto siihen, että työ kantaa hedelmää joku päivä pitää olla lähtöisin itsestä, omista ajatuksista. Itse jotenkin herkistyin, kun luin tuossa jutussa siitä, kuinka koiran ohjaaja ennen radalle menoa kertoo koiralleen kaikki ne asiat, jotka tekevät siitä hienon koiran, hyvän koiran, aivan mahtavan koiran. Ja kun itsekin mietin näitä puolia Zapissa ja lajissa kun lajissa, niin kyllä se miinuslista on vaan hyvin paljon pienempi kun se plussalista. Miksi sitä vaan sitten antaa niille "liian vaikea koira" -ajatuksille välillä ihan liian paljon valtaa. Vielä me ollaan siinä tilanteessa, varsinkin koekentillä, että Zap tuntuu aika raskaalta kehässä. Minulla tuntuu olevan vastuu meidän yhteistyöstä, koska Zap alkaa olla siinä vaiheessa "uraansa", että se todellakin tietää mikä on tokokoe, ja omasta mielestään selviäisi kehästä ihan itsekseen. Sen aivopesu on onnistunut ja se todella rakastaa tekemistään. Christan eilisten sanojen mukaan Zap on jopa tähän vaiheeseen koulutettu "liiankin hyvin", koska selviää monesta tilanteesta "itsekseen". Mutta töitä tehdään asioiden eteen, ja jonain päivänä me ehkä ja toivottavasti ollaan siinä samassa kuplassa myös koekehässä.

Itse en ole koskaan käynyt missään mentaalipuolen valmennuksessa. Mutta en tiedä, olisiko tarpeellista. Omassa päässä on vaikea miettiä sitä, miten joku voisi oikeasti auttaa? En ehkä ihan usko yhteisluentoihin, koska me kaikki kuitenkin ollaan niin erilaisia. Tiedostan kuitenkin sen, että henkistä kasvua voisi olla hyvä saada aikaan, koska kun katsoo omaa historiaan, niin oikeastaan kaikki ne ns. toistaiseksi "kovimmat paikat" me ollaan aina vedetty oman tason alapuolelle...eli ehkä tämä olisi nyt aihe, mihin pitäisi paneutua tavalla tai toisella enempi.

Pikakelauksella parin kuukauden jutut

Mistäs sitä taas aloittaisi, kun tämä päivitystahti on niin huima...Edelliseen päivitykseen "näytönpaikka" päivitykseen on toki helppo palata, ja todeta että Zap ja minä pääsimme TOKO- valmennusrenkaaseen (Valmennusrengas)! Olen kyllä tosi iloinen tästä. Arvostelu näyttökokeesta

"Vilkas koira, jota ohjataan hyvin. Vire oli vähän veitsenterällä. Vauhdista huolimatta tekee työt huolellisesti ja yritteliäästi. Suorituksessa oli muutama tekninen virhe esimerkiksi ruutuliikkeessä ja seuruun peruutuksessa. Koirakossa on paljon potentiaalia, mutta mielentilan ja vireen kanssa on tehtävä huolellista työtä":

En voisi olla  enempää samaa mieltä tuon arvostelun kanssa. Zapin tekeminen tällä hetkellä on todellakin veitsenterällä, eli mennään aika kaikki tai ei mitään periaateella. Lisäksi se mielentila on toki yksi iso, mutta ei niin helppo asia, minkä kanssa tehdään työtä koko ajan.

Eka valmennusrenkaan leirikin on jo takana. Kouluttajina leirillä oli Satu ja Christa. Etukäteen jännitti kyllä tosi paljon miten me siellä leirillä pärjättäisiin, kun tiesin että Zap on niin henkisesti kun fyysisesti koko porukan junnuin. Mahtava oli kuitenkin huomata että Zap on kasvanut henkisesti taas tosi paljon. Se selviytyi sellaisista haasteista ja häiriöistä, mikä vuosi takaperin olisi varmasti ollut ihan mahdotonta. Toki paljon on vielä työmaata tuon fokuksen ja keskittymisen suhteen, mutta paljon se on siinä jo myös kehittynyt.

Ennen leiriä ehdittiin käydä parissa kokeessakin. Mahduttiin mukaan Vantaan edustusjoukkueen valintakokeeseen. Ajattelin että se olisi hieno tilaisuus kerätä noista kisoista kokemusta, ja sitähän me saatiin (VIDEO). Harmittava virhe oli ruudun takarajan ylitys (jota en viitsinyt yrittää korjata kun Zap teki niin kivasti enkä ollut ihan varma onko sisällä vai ulkona). Muut suuremmat pistevähennykset oli Z:ssa (hektinen seuruu), seuruussa (pitäisi olla tasaisempi), luoksetulossa (huonot stopit, mutta tein päätöksen että en hallikaudella vielä niitä hinkkaa) ja tunnarissa. Tunnarin teki kyllä itsekseen jo tosi hienosti, koska se on Zapille tosi vaikea liike tehdä rauhassa. Kaikki nämä ongelmat tai haasteet on kyllä hyvin tiedossa ja työn alla...

Lisäksi pääsiäisenä käytiin myös kisaamassa. Voin kertoa että meille on todella vaikea paikka kun koe on aamulla aikaisin, ja halli on niin pieni että siellä ei ole mahdollista purkaa koiraa oikeastaan ollenkaan. Googlasin hallin lähistöltä kentän jossa käytiin tekemässä aamutreeni (tunnin aamulenkin jälkeen), mutta yöpakkasten takia en pystynyt tekemään niin kunnolla treeniä kun olisin toivonut. Jotenkin kuitenkin saatiin pakkaa pidettyä kasassa 1-tuloksen verran mutta mm. seuraamisessa mieli keuli taas kunnolla. Ihana päästä nyt kokeilemaan kisaamista ulkokentillä jossa on ennen koetta mahdollisuus kunnolla purkaa koiraa.

Aika paljon on Zapin elämässä ehtinyt tapahtua uusia juttuja tämän vuoden aikana. Kaikista sen antamista haasteista huolimatta, on ollut niin suuri ilo tehdä sen kanssa näitä asioita yhdessä ja havahtua välillä siihen kuinka asiat on edenneet. On se vaan niin mulle tehty koira <3

Fidzikin pääsee huomenna taas "oikeiden" harrastusten pariin, kun se aloittaa Luukaksen kanssa lapsi-agilitykurssin. Hauska seurata miten se homma etenee :)

Näytönpaikka

Sen verran on taas aikaa vierähtänyt viime päivityksestä, että aika mahdotonta edes yrittää kiriä tapahtunutta kiinni. Yritetäänpä sitten nostaa niitä isoimpia asioita muistiin:

Ruskan kanssa ollaan käyty pari kertaa kisaamassa tänä vuonna. Eka Lohjalla Muotkan parilla radalla, kulki aika kivasti. Toiselta radalta vitonen putken kiellosta (olin huolimaton) ja toiselta radalta nollavoitto. Toisen kisat käytiin Vantaalla. Siellä suurimmaksi kompastuskivaksi nousi keinu. Hiippaa tai tekee lentokeinun, eli tuli aika selväksi että keinu on nyt otettava tehotreeniin. Muuten ei isompia sielläkään eli yhteistyö tuntuu loksahtaneen aika kivasti paikoilleen. Ainut että Ruska ei liikkunut normaalisti. Taisi olla valeraskautta ilmassa...

Zap kävi toisen EVL kokeensa tammikuussa, kun saatiin varasijalta paikka Pussisen kokeeseen Vantaalle. Koe oli jaettu kahteen kehään (+ paikallaolot). Paikallaolot teki taas ihmeen kivasti, vaikka on niissä treeneissä ollut herkästi tosi huono. P-oloissa haasteena on, että Zap jää tosi herkästi katselemaan telkkaria, mutta tätä nyt työstetään ja toivottavasti se siitä paranee.

Eka kehä meni tosi kivasti. Seuraaminen oli edelleen tuomarin mielestä liian tiivistä (ja onhan se), mutta viime kokeeseen verrattuna hidas ja peruutus oli jo paljon parempaa. Kiertonouto oli tosi kiva. Luoksetulon stopit ei nyt ole ihan parhaita, mutta niitä en ole hallikaudella halunnut juurikaan hinkata eli niiden aika tulee sitten kun päästään hiekkakentälle, joten siihen nähden olin tyytyväinen. Ohjattukin oli ihan kiva kokonaisuutena.

Toisessa kehässä olikin sitten ruutu, jossa tyhjässä meni hieman vasemmalta takaa ulos, mutta YLLÄTYS me osattiin korjata se. Tämä oli tosi ihme, koska korjaukset on meillä ollut treeneissä t-o-d-e-l-l-a vaikeita (ääniongelman vuoksi). Ruudussa kun vielä meni takareunasta yli, niin piti sekin korjata (ja sekin onnistui!), mutta liike meni sitten nollille. Tunnarissa possuili. Nousi seisomaan kun liikkuri laittoi kapuloita! Muuten teki itsekseen aika hyvin. Z:ta oli huono, mutta tämä onkin meille vaikea. Seuruu epätasaista ja maassa ollessaaan kääntyi vielä vähän perään. Kaukot teki muuten hienosti mutta maahan käskyllä ääni! Paljon hyvää, mutta paljon kuitenkin myös sitä työtä :) Tosi kivaa oli kuitenkin kisata tuon hullun pojan kanssa!  Pisteet ei riittäneet 1-tulokseen ruudun nollauksen ja tunnarin vitosen jälkeen.

Sitten mietinnän jälkeen laitoin hakemuksen valmennusrenkaaseen. Tiesin kyllä että ei me lähelläkään täydelistä  tokoa pystytä tekemään ja Zap on vielä aika(/hyvin) hektinen, mutta sitten ajattelin että mennään joka tapauksessa hakemaan kokemusta koska eletään hetkessä ja meillä oli siihen nyt hyvä mahdollisuus. Renkaan näyttö pidettiin viime lauantaina Tampereella, joten viime viikkojen treenit on aika lailla keskitytty pääsykokeen liikkeisiin. Varattiin kenttä tunniksi ennen näyttöä, mikä oli oikein tarpeen koska Zap sai arvonnassa numeron kaksi. Näyttö ei virheittä mennyt, mutta minä taisin olla kehässä nyt se heikompi lenkki. Zap oli oikeastaan tosi kiva. Yhden äänen päästi kaukojen maa-käskyllä, mutta muuten teki kyllä parhaansa (video). Tuloksia joudutaan vielä odottamaan todennäköisesti noin kuukauden päivät.

Fidzi kävi silmälääkärissä kontrollissa. Iriitti oli parempi/parantumassa, joten kortosoni vaihdettiin tulehduskipulääkkeeseen jota jatketaan seuraavat 3-6kk. Silmänpaineet oli kuitenkin edelleen todella matalat, eli ihan normaalin ala-rajalla. Toiveena kuitenkin vielä on, että tästä voidaan selvitä ilman loppu elämän lääkitystä. Niza on puolestaan voinut hyvin. Sillä on turkki nyt tosi pitkänä kun olen miettinyt veisinkö sen vielä näyttelyyn. Olisi se kait kuitenkin aika hyvä kuntoinen 11,5 vuotias (ja Zapkin pitäisi raahata sinne näyttelyyn joku päivä niin jos samalla?)

Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

Oli taas aika käydä lukemassa blogia takaperin, ja muistella sitä mitä on vuosi sitten kirjoittanut tavoitteista. Zapin osalta olin laittanut, että olisi kiva käydä avoin- ja voittajaluokka. Tämähän meni ihan kivasti kun eka EVL-koekin ehdittiin käydä viime vuoden puolella. Fidzin tavoitteena oli arvokisat ja ulkomaan reissu. Sekin aika kivasti, kun sm:iin päästiin (piirinmestiksiin ei lähdetty), mutta Ruotsinkin reissu tuli tehtyä. Lisäksi Fidzi korkkasi rallytokon Ninan kanssa, mikä myös meni hurjan hienosti. Toivotaan tälle uralle vielä joskus jatkoa. Ruskan kanssa oli tavoitteena kisata enempi (agilityä). No se ei oikein täyttynyt, mutta en ole halunnut kisata sen kanssa ennen kun on sellainen hyvä fillis treeneissä siitä että osaa sen minkä toivon, ja pystyn luottamaan sen osaamiseen enempi. Nyt syksyllä on kyllä ollut jo tosi kiva, ja ne ainoat kisatkin mitkä käytiin meni kivasti, eli voisihan sitä senkin kanssa kisata enempi. Eniten toivoin sitä että treenaamiseen ja tekemiseen ei olisi kenenkään kohdalla mitään terveydellistä estettä. Tämä nyt toteutui onneksi huomattavasti paremmin kuin vuosi takaperin, mutta loppu vuodesta Fidzihän sai harmittavan iriitti diagnoosin. Sen kanssa eletään nyt päivä kerrallaan. Onni onnettomuudessa, että se tuntuu voivan ihan hyvin ja olevan iloinen. Voi kun se nyt parantuisi, ja sitten vielä pysyisi poissa (iriitti siis).

Joulun aika oltiin ja nautittiin <3

Entäs sitten tämä vuosi? Zapin tavoitteet on tietty kerätä kokemusta EVL:stä (ensi vuoden karsintoja varten). Katsotaan jos mahdutaan johonkin karsintakokeeseen kokemuksena mukaan, mutta eihän se sillä tasolla vielä ollenkaan ole että niitä sen enempää kannattaisi lähteä kiertämään. SM:iin olisi mahtava päästä mukaan, mutta ne on tänä vuonna niin aikaisin että saa nähdä ehditäänkö saada vielä pari 1-tulosta ennen sitä (pitäisi varmaan katsoa kokeita). Moni onkin jo kysynyt meinaanko hakea valmennusrenkaaseen. Rehellisesti sanoen en vaan vieläkään tiedä (onhan tässä vielä aikaa miettiä). Me ollaan kuitenkin vielä ehkä liian keskeneräinen koirakko, ja kaikki tekeminen on hyvin paljon veitsenterällä tekemistä. Ja jotenkin muutenkin "jännittää" kun ei ole yhtään kokemusta renkaan toiminnasta, niin on hieman epävarma olo onko meistä sinne (jos siis edes sinne koskaan päästäisiin)...vai olisiko kivempi kisata ns. mustana lampaana joka ei kuulu mihinkään :) Tavoitteet kun kuitenkin pysyy samana kuuluttiin renkaaseen tai ei. Agilityssä harjoitukset jatkuu ja toivotaan että tämän vuoden aikana saadaan jo jotain pientä rataa tehtyä: tarkoittaen täysillä ilman varmistelua ja ilman rimojen pudottelua. Jälkeä jatketan ainakin terapiana. Siitä en tiedä kisataanko koskaan siinä lajissa, mutta se on vaan niin ihanaa vastapainoa kenttätreenaamisen kanssa että sitä tehdään sen mukaan kun hyvältä tuntuu. Parastahan vaan kuitenkin taas olisi, että saataisiin nauttia yhdessä tekemisestä koko vuosi ilman terveysongelmia ihan niin kuin tämäkin vuosi.

Fidzille ja Nizalle toivon myös "vaan" sitä terveyttä ja pitkää ikää! Jos Fidzi paranee niin että selviää ilman lääkitystä niin toki se sitten pääsisi vielä rally-tokoilemaan (ja jos näin niin tietenkin sitten sieltäkin valioituminen olisi tavoitteena Niinalle :) ) 

Hyvää Uutta Vuotta 2017