Lauantaina kisattiin tokon uudenmaan PM-kisat Porvoossa. Fidzi ei ihme kyllä aloittanut vielä juoksua, joten päästiin kisaan mukaan. Yksilöiden lisäksi oltiin mukana HiHan joukkueessa. EVL:ssä tuomarina oli Anne Nokelainen. Paikallaolot meni ihan ok. Turha pistevähennys tosin taas makuusta kun oli siirtänyt etutassua. Tähän pitää nyt puuttua kun on enempi tapa kuin sattuma. Istumisesta 10 ja makuusta 9.
Loput liikkeet oli sekoitettu ja jaettu kahteen osaan. Ekassa kehässä kaukot, seuraaminen, luoksetulo ja ruutu. Fidzi kisasi numerolla viisi. Sain edellisiä koiria katsellessani jo kivan ahdistuksen ruutuliikkeestä, kun kolme koiraa neljästä jäi pyörimään merkille jonka takana oli jalkapallomaali. Eivät vaan jostain syystä lähtenee ruutuun. Oliko se taas jotenkin vaikea hahmottaa? En tiedä, mutta olin ihan sata varma että Fidzi tekisi samoin kun on niin monta kertaa historiassa tehnyt ruutuun lähetyksissä milloin mitäkin. Sanoin kuitenkin kehän reunalla, että meidän tavoite ekassa kehässä on vain saada ruutu onnistumaan.
|
Luukas, paras kepo ikinä! |
Aloitettiin kaukoilla. Ajattelin että siinä nyt ei mitään ihmeellistä ole, koska se on Fidzin vahvimpia liikkeitä. Sain opetuksen. Tokossa ei ole nähtävästi käsitettä "vahvaliike", koska kaukot oli sitten meidän koko kisan huonoin liike. En tiedä miksi, mutta Fidzi oli kuin liimattu maahan. Jouduin antamaan kahteen vaihtoon kaksoiskäskyt ja nekin se teki tosi tahmaisesti. Eka kerta ikinä kun jouduin tuplakäskyttämään vaihtoja sen takia että ei tee kunnolla. Aikaisemmin on toki tehnyt vääriä vaihtoa, mutta kaiken ekoilla käskyillä. Enkö ollut sille tarpeeksi selvä mitä liikettä tehdään, vai mikä ihme oli? Kaukoista säälittävät 6,5. Seuraaminen oli ihan ok, mutta huonompaa kuin sm:ssä. Nyt ei voinutkaan "natsiseuruuttaa" kehään suoraan seuraamisliikkeeseen eli siitä se ero tulee. Seuraamisesta 9,5. Luoksetulossa stoppi kiva, mutta maahan taas kaksoiskäsky. Niin turhaan taas pisteitä ropisi... Luoksetulosta 7. Sitten se ahdistava ruutu. Lähti merkille ja bongaili katsellaan ihan toiseen suuntaan kuin missä ruutu oli, muttta ihmeiden aika ei ole ohi. Lähti ruutuun ja sain aika kovalla maihin käskyllä sen tottelemaan jopa ekaa käskyä. Loppu hyvin. Tästä taidettiin saada 9,5 (tai 9).
|
HiHan tokon pm-joukkue 2013 |
Seuraava kehä alkoi ohjatulla. Saatiin oikea. Ärsyttävästi kuunteli kapuloita vietäessä viereisen kehän kovaäänisiä käskytyksiä. Oli kuitenkin mukana liikkeessä ja tästä 9. Z:ta meidän historian ehkä useimmiten epäonnistuinein liike (ruudun lisäksi) meni jättöjen osalta hyvin eli kaikki oikein. Saatiin 9,5, vaikka seuraaminen omasta mielestä pitäisi olla parempaa. Tunnarin ja metallin teki hienosti ja niistä kympit. Metallin otti poikittain niin pitokin oli tosi hyvä. Pitäisi ehkä opettaa tuo pito noin, niin ei tulisi kolinaa. Kokonaispisteiksi 1-tulos 282,5 pistettä. Olen Fidziin tosi tyytyväinen, koska treenimäärä on sm:ien jälkeen ollut tosi vähäistä. Heinäkuu taukoa ja elokuussa ehkä kerran viikkoon tokoa.Noloa myöntää, mutta totta. Luulin sen aloittavan juoksun niin motivaatio oli vähän hukassa. Meidän pisteet kuitenkin riitti kovatasoisessa kisassa sijaan 4. Jessica ja Mac voitti hienolla 300 pisteellä. Saatiin me kuitenkin viedä mitali kotiin kun HiHan joukkue sai hienosti pm-hopeaa! Marika ja Raw voittivat upealla suorituksella avoimenluokan. Ihan mahtavaa! Niistä kuulkaa tulee kova kaksikko kun joku päivä EVL:ssä kisaavat. Kiva aurinkoinen kisapäivä loistoseurassa ihanan koiran kanssa taas takana.
|
HiHan pm-hopeajoukkue! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti