sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Viikonlopun kuulumiset

Lauantaina oli vuoden ekat kisat ShowLinkillä Nizan kanssa. Tosi ihanaa kun kisat oli kerrankin ihan vieressä. Matkoihin meni joku 10 min yhteensä. Tykkään! Näin ehtii päivän aikana tuohuta vaikka mitä (ja perhe taas arvostaa ehkä tätä). Viitasen Anne oli tehnyt kolme aikamoista juoksurataa hallin kapealle pitkälle kentälle.

Radat oli kivan vauhdikkaita, ja omalla tavalla haastavia. Me ei tänään onnistuttu tekemään kuin kolme hyllyä, mutta koira toimi tosi kivasti. Rytmitys vauhdissa oli taas enempi ja vähempi hukassa ts. olin yleensä myöhässä. Positiivista oli että edes yritin tehdä ns. kaikki tai ei mitään periaatteella (enkä varmistellut siinä koiran vieressä este esteeltä). Kaikilla radoilla oli joku kohta mikä ei onnistunut. En osannut tutustumisessakaan päättää kyseisiin kohtiin meille parasta ohjausta vaan arvoin vielä kentän reunalla mitä teen, eli ehkä ei paras tilanne lähteä radalle? Tiedetään taas mitä treenata! Pari ekaa rataa tuli myös kuvattua, kiitos Heli!


Sunnuntaina olisi ihan hirveästi tehnyt mieli treenaamaan kaikkia niitä asioita mitä "treenilistalle" on jo kertynyt, mutta 40e/tunti lämpimässä hallissa on aika paljon (vaikka sen puolittaisikin), ja -15 ulkona on taas vähän liian kylmä. Tehtiin sitten pitkä pakkaslenkki metsässä (ja kotitokoa). Näin ne meidän lenkit yleensä menee:

Pakollinen posetus

...myös Nizasta

Ellan ei tarvinnut kylmässä seisoskella

Keppileikit on parasta!







 Toiset painii ja juoksee minkä jaksaa, ja yksi nauttii hajujen maailmasta kulkemalla omia reittejään...

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Treenit jatkuu

Agilityn pariin on palattu aika hissukseen. Fidzi menee vielä rimat alhaalla pätkissä. Pujottelukin on vielä hetken poissa treenilistalta, koska huomasin viime viikolla että pujottelee "epäpuhtaasti". Ei siis ole kroppa vielä siinä kunnossa kuin pitäisi. Palataan nyt ihan rauhaksiltaan täysipainoiseen treeniin agilityn suhteen (sitten kun saadaan fyssarilta siihen lupa).

Nipsulainen on muuten mennyt aika kivasti agilitytreeneissä, mutta huomasin että kuuntelee radalla tosi huonosti suullista käskytystä. Menee oikeastaan vaan ohjauksen tai liikkeen mukaisesti. Haluaisin että voisin suullisesti käskyttää sitä mm. putki/keppi tai putki/kontakti erottelua vaativissa tilanteissa. Korvien mukaan otto radalle on nyt lisätty treenilistalle. Eilisissä treeneissä Niza yllätti ja lähti Pauliinan ohjattavana radalle. Aikaisemmin on mennyt rataa vaan Marikan kanssa, mutta nykyään tekemisen into voittaa pidättäytymisen. Ihanaa!

Tokoakin on treenattu. Nyt on pääasiassa keskitytty luoksetuloon, ruutuun ja ohjattuun (ja merkkiin!). Niissä riittääkin nähtävästi hommaan. Onneksi nyt on ihana treenata kun suurin osa parkkipaikoistakin on loistavassa kunnossa muutaman sentin lumihangen ansiosta.

Loppuun vielä pari lausetta Fidzin ja Spiikun pennuista, ne kun vaan on NIIIN ihania (ja pari niistä etsii vielä omaa harrastavaa kotia). Pennut, jotka jo seitsemän viikon ikäisenä lähtivät uusiin koteihinsa ovat kuuleman mukaan (ja myös todistetusti) olleet tosi reippaita tapauksia. Pieni Raw poika jäi iloksemme kasvamaan melkein naapuriin Marikalle. Sain kyselyn että onko pennuissa syntyään joku tokogeeni? Vastaus: tietenkin on! Katsokaa vaikka :) : Tammikallion Raw ja ekat "tokotreenit"

lauantai 14. tammikuuta 2012

Jo kuusi viikkoa mittarissa

Vielä ehdin pentuja kuvaamaan niin että kaikki olivat paikalla. Ensi viikolla niistä ekat lähtee jo uusiin koteihinsa. Pari mahtavaa tyyppiä siellä olisi vielä kotia vailla, vink! Ne on niin iloisia ja ihmisläheisiä kuin vaan mahdollista. Pieni tyttö on vähän altavastaavan tilassa kokonsa vuoksi, mutta kyllä sekin murinalla leikkii kun siihen annetaan mahdollisuus. Pari pentua on selvästi "haastavampia". Kovia tuohuamaan ja murisee leikkiessään ihan kunnolla, ihania. Kyllä tietäisin kuka meille muuttaisi jos siihen olisi mahdollisuus...

Mutta tässä pentulaatikon kuulumisia kuvien muodossa;
Tyttö 3

Poika 1

Tyttö 2

Poika 4

Poika 3

Tyttö 1

Poika 2








"Kaulapantatreeniä"
Tyttö 2 mahoton riiviö

perjantai 13. tammikuuta 2012

Takaisin treenien pariin

Fidzi on ollut nyt viikon päivät kotona. Se on vaikuttanut niin tyytyväiseltä elämäänsä. Mä niin rakastan tota sen iloisuutta ja positiivisuutta. Se saa mielen virkeäksi vaikka työelämä välillä painaa raskaana mielessä. Onneksi se on takaisin, eikä kyllä enää lähde koskaan noin pitkäksi aikaa pois.

Ollaan palattu hiljalleen takaisin treeneihin. Agilityssä tietty kaikki rimat alhaalla, lyhyitä pätkiä, jne. eli rakennetaan kuntoa. Toisaalta nyt on hyvä opetella pyörityksiä siivekkeiden ympäri yms. asioita kun rimat on alhaalla. Edetään kuitenkin koiran kunnon mukaan. Tokotreenitkin on tietenkin aloitettu. Isoja liikkeitä ei olla vielä kunnolla otettu (paitsi ruutua eilen hallilla), mutta muuten on kaikkia mieleen palautettu. Tarkoituksena on käyttää Fidzi jonkun viikon päästä hierottava. Ehkä ihan hyvä tarkistaa että ei ole mitään isompia jumeja ennen kun nostellaan rimoja jne. Kisoihin ehkä joskus helmikuun lopussa ois mahdollista päästä, ehkä?

Viikko sitten käytiin Jyväskylässä koko perheen voimin. Ei taida montaa paikkaa olla (perhettä luukuunottamatta) jotka ottaisi meidän koko perheen vastaan iloisin mielin lapsen ja kolmen koiran kanssa:) Päästiin jopa JAT:in hienoon uuteen (tai onhan se jo vuoden vanha) halliin treenaamaan. Kiitos Riikka!

Mun puolesta saisi kevät jo tulla. Ehkä mielikin sitten vähän piristyisi (nyt on vähän turhaa asioita mielessä mihin ei kuitenkaan itse voi edes vaikuttaa). Pääsisi treenaamaan useammin jne. mutta kaikki ajallaan, kai.

Pieni koira, suuri persoona

torstai 5. tammikuuta 2012

Me ollaan jo viisi viikkoisia!

Poika 3.

Poika 1,

Poika 2
Poika 4.

Poika 2

Poika 4.

Poika 1
Tyttö 2

Tyttö 1.

Poika 3.

Tyttö 2

Tyttö 2.

Tyttö 3.



Niin se aika menee, ja pennut ne vaan kasvaa. Ovat nyt saaneet ekat matolääkkeet, ja tästä eteenpäin opettelevat elämää ilman äitiä. Ne kyllä varmasti pärjäävät hyvin keskenään kun ovat niin reippaita koko sakki!

Pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen sain vihdoin Fidziläisen tänään kotiin, ihanaa! Nyt me kasvatellaan kuntoa (testaillaan mm. mun uusia juoksukenkiä), ja muistellaan mitä joskus osattiin. Pentuja on kuitenkin vielä tarkoitus käydä "pompottelemassa" ennen kuin lähtevät maailmalle (eli ihan vielä ei pentublogi hiljene).

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Uutta vuotta!

Vuosi vaihtui meidän perheessä hyvin rauhallisissa merkeissä. Koirat saivat uudenvuodenaattona päiväsaikaa lenkkeillä paljon. Tuli varmaan reilu kolme tuntia tehtyä metsässä lenkkiä. Oli niin ihanat lenkkikelit pitkästä aikaa, ja hyvää lenkkiseuraa. Illalla sitten pötkötettiin koko porukka sohvan nurkassa. Paukkeesta ei onneksi  tarvitse sen kummemmin stressata. Taisi olla Luukas jota paukkeet eniten jännitti.

Uudenvuodenpäivänä käytiin Aapon kanssa lenkittämässä Fidziä ja moikkaamaan pentuja. Olipa taas pieni bordercollie iloinen. Onneksi me saadaan se pian takaisin kotiin! Lenkin aikana oli pennut saaneet ruokaa, ja seuraava pätkä kuvattu heti ruokailun jälkeen (Fidzi siivoaa pentujen sotkuja) :)



Sitten vielä koko porukasta yksilökuvat (taas heti ruokailun jälkeen otettuna. Miten mä aina onnistunkin kuvaamaan noita kun ovat märkiä tai muuten vaan ruoasta sotkussa?). Ikää kuvissa reilu neljä viikkoa.

Poika 1.
Poika 2.

Poika 3.

Poika 4.

Tyttö 1.
Tyttö 2.

Tyttö 3.


Yhteiskuvan yritys
Liikkuva maitobaari


Lelut on koko ajan kovempi juttu!

Kiva narulelu!