keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Takaa

Viime aikoina agilityssä on meillä ollut aika vahvasti takaaohjaaminen teemana. Tämä on osittain ollut aiheena minun pyynnöstä, koska mun tapa ohjata agissa on aika (tai hyvin) kontrolloiva ja ohjaan oikeastaan aina edestä jos vaan siihen minkäälaista mahdollisuutta on. Saatan jopa yrittää ohjata edestä vaikka en ehtisikään kunnolla...Takaaohjaaminen on mun ja tästä syystä myös molempien koirien heikkous. Fidzi nyt paremmin kulkee edellä, mutta ei sekään siellä draivaa niin kuin voisi. Nizasta taas tulee sellainen enemmän ylös kuin eteenpäin hyppivä pupujussi kun yritän jäädä taakse. Tarkoitus olisi kuitenkin edes vähän vahvistaa tätäkin tapaa ohjata, jotta en olisi ihan hukassa tilanteissa jossa ei ole muita vaihtoehtoja. Fidzin kanssa voisi myös mahdollisesti saada aikoja paremmiksi jos saisi takaaohjaustreenin avulla luottoa kulkea kovempaa myös minun edellä. Lisäksi saatiin eillisistä Saija treeneistä kääntymis/kokoamisläksy, joka on kyllä enemmän kuin tarpeellista. Fidzi on niin "jäykkä", mutta kai noi pienet tappijalat ei kaikkeen luo mahdollisuutta mutta eipä se kovin edes yritä (tai ei sitä ole opetettu yrittämään).

Tokoa on tällä viikolla tehty oikeastaan kotipihatreeninä. Viime lauantaina tosin otettiin Riikan kanssa Jyväskylässä ihan vieraskenttätreenit. Saatiin vielä rakennettua ruutu vähän samalla tavalla mitä oli pm-kokeessa eli merkki maalin eteen ja ruutu varjossa muun kentän ollesssa auringossa. Fidzi kuitenkin hyvin selvitti ruudun. Luoksetulon stopitkin oli kunnossa ja jätöissäkin oli ollut kunnolla. Z:ssa seuraaminen edelleen matalaa, eli tätä pitää nyt miettiä. Tunnarin teki hyvin mutta kaukoissa jumittaa ihan ihmeellisesti sellaiseen en istu enkä seiso asentoihin...näitä on nyt kotona "hinkattu". Paikallaolotkin otettiin alkuun istuminen ok mutta makuussa meni lonkalle. Kävin korjaamassa takaisin suoraksi. Kivat treenit ja Fidzi tuntui itseltään eli kivalta.

Vähän sama kuin agilityn ohjaamisessa, yritän myös aika paljon kontrolloida ja suunnitella elämää, ja sehän on aika mahdotonta. Jouduin sanomaan nyt lopullisesti hyvästi haaveille omasta Fidzin pennusta. Ei tosiaan ollut helppoa, mutta Naperolla on ongelmia lonkkien kanssa ja Raw menee tässä kuussa etupään takia leikkaukseen niin ei oikein toivoa paremmasta ole. Vaikka aina voi jossitella niin en ikinä voisi elää sen kanssa että tekisin tavallaan tietoisesti lisää rikkinäisiä koiria tähän maailmaan. Sen kanssa voin elää että otan sitten pennun joskus jostain toisesta kivasta nartusta (yhdistelmästä). Onneksi mulla on vielä aikaa etsiä sitä yhtä ja oikeaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti