sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäisviikon kuulumisia

Maanantaina käytiin Saijan kanssa tokoilemassa. Tehtiin ekaksi ruutua, ja siinä edelleen paikkatreeniä lätkällä. Meni hyvin kunnes annoin Saijalle palkan Fidzin nähden. Jumittui taas palkkaan niin että ei kyennyt muuta ajattelemaan. Meni toki ruutuun, mutta unohti lätkän työstämisen kokonaan. Hitto että se jää kiinni noihin palkkoihin. Joku ei ole tätä asiaa työstänyt ihan loppuun...Tunnarin teki kisamaisesti hyvin. Jättäviä työstettiin ilman seuruutu. Ei ole virheettömiä. Myös kapulan palautusta. Näihin pitäisi joku kikkakolmonen keksiä tai sitten pitäisi paremmin ajaa sisään sitä kierrätystä.

Tiistaina aksat. Oltiin Marikan kanssa kahdestaan niin tehtiin junnujen ehdolla (mulla oli Ruska mukana). Teemaksi tuli irtoaminen  ja kontaktit. Nizalle sain hyvin vahvistettua lätkillä alastuloja. Teki hyvin. Fidzi sen sijaan haki hyppyjä ja hyppäsi muutenkin jotenkin huonosti joten sen treenin lopetin tosi lyhyeen. Harmitti. Ruska meni kivasti. Suoralla hakee jo aika hyvin esteitä eikä tule heti jalkoihin. Tehtiin erikseen kontakteja hihnassa.

Keskiviikkona käytiin Hihan epiksissä maneesilla. Koska ollaan Ruskan kanssa treenattu jo kohta 10 kertaa niin tokihan se on valmis epiksiin, tai sitten ei. Olihan se rata ihan liian vaikea vielä meille. Päästiin aina pari estettä kerrallaan eteenpäin. Olin kuitenkin tyytyväinen että mentiin, koska saatiin hyvää "kisamaista" kokemusta siitä että paikalla enempi koiria jne. Hienosti keskittyi vaan tekemiseen radalla. Ei siis ottanut häiriötä mistään. Saatiin me jopa meidän eka palkinto :)

Aapo juoksi Nizan kanssa mölliradan. Hyvin menivät (paitsi puomin kontaktit). Jos ne treenaisi enempi niin ne olisi aika hyvä pari. Aapo & Niza. Fidzi ei päässyt aksaamaan, ja oli aika tyytymätön omaan rooliinsa mutta sais tyytyä lenkkeilyyn. Ella sen sijaan pääsi juoksemaan minirimoilla. Olipa beagle onnellinen.

Torstaina tokoiltiin Fidzin kanssa lyhyesti kilpatokon jälkeen. Tein hyppynoudon, ruudun, Z:taa ja seuraamista. Pari liikettä tehtiin jopa palkatta. Hyvät pikatreenit! Perjantaina ja lauantaina lenkkeiltiin ihanassa aurinkoisessa säässä (ja tietty pikkasen tokoiltiin). Ruskan kanssa on aloitettu keppitreenit ohjureilla. Vähän on vaikeeta kun yrittää vaan täysillä kaikesta yli tai ali, mutta lauantaina alkoi ehkä jo vähän ajattelemaan.

Sunnuntaina kisattiin purinalla Räsäsen Minnan radoilla. Nizan kanssa kolme rataa ja kolme ihan hyvää hyllyä. Kaksi ekaa rataa oli ihan mun omia ohjausvirheitä. Ekalla oletin että menee puomille käskytyksellä, mutta valitsi puomin alla olevan putken. Tokalla radalla jäi harmittavasti yksi takaakierto ottamatta kun lähdin niin aikaisin eteenpäin. Vikalla radalla sitten perro pörrö ajatteli juosta puomin alastulon läpi omalle loppusuoralle. Jäi sitten yksi hyppy siinä sivussa ottamatta. Noi kontaktit kyllä hajoaa heti jos saa niitä rallatella (kuten keskiviikkona Aapon kanssa). Fidzin kanssa jännitti lähteä ekalle radalla kun oli viikolla kulkenut niin huonosti. Pyysin Saria ja Anua katsomaan miltä sen meno näyttää, että voiko sen kanssa mennä agilityä. Nyt ei kuitenkaan hakenut hyppyjä ainakaan niin että olisin itse huomannut (tai muut siitä huomauttanut). Yhden takaakiertohypyn tuli huonosti ekalla radalla ja kaatoi koko esteen. Taidettiin me se rata jossain lopulta hyllyttää. Kaksi vikaa rataa oli ihan kivoja ja vielä puhtaita ratoja. Vähän se meno tahmealta tuntui, mutta johtuu varmaan tosta selän jäykkyydestä. Pari sekkaa jäätiin kärkeen, mutta ehkä vauhti nopeutuu kun saadaan kroppa vetreäksi.

Nyt olen onnekseni saanut hyviä neuvoja (kiitos!), ja muuttanut kaikkien ruokavaliota niin että saavat nappulan lisäksi myös lihaa. Me varmaan pysytellään kanassa ja kalkkunassa jos tämä menee näin hienosti että Nizakin sitä kestää. Nyt ovat pääsiäisen näin ruokittu ja kenenkään maha ei mennyt sekaisin eikä Niza ole vielä itseään raapinut.

Ootko varma että kevät tulee kun multa karvat veit?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti