Fidzille on suunnitteilla pentuja seuraavasta (syksyn) juoksusta kennel Tammikallioon. Sulhaseksi sille on valittu Tarawood`s I Feel Good "Spiiku". Siksi seuraavassa tektissä on omia ajatuksia Fidzin luonteesta ja ominaisuuksista sekä Spiikun lyhyt esittely.
Fidzi on luonteeltaan iloinen, avoin, energinen ja innokas koira. Sillä ei ole ollut yhtään huonoa päivää elämänsä aikana. Fidzi on ollut todella helppo ja miellyttävä koulutettava, koska se on nopeaoppinen ja aina valmiina työntekoon. Fidzin päälajeja ovat agility ja toko, joista viimeksi mainittu on sen ykköslaji. Tokossa Fidzi kilpailee erikoisvoittaluokassa, ja saavutti suomen tottelevaisuusvalioarvon kesällä 2011. Agilityssä Fidzi kilpailee maxi3-luokassa, josta sillä on yksi A-serti. Lisäksi Fidzin kanssa on käyty hakumetsässä ja paimentamassa. Jopa vepeä on joskus kokeiltu. Sille tuntuu sopivan laji kuin laji, mutta ajan rajallisuuden vuoksi muut ovat jääneet tokon ja agilityn varjoon.
Työskennellessään Fidzi on aina valpas ja hoitaa tehtävänsä loppuun asti innokkaasti, lajista riippumatta. Sillä ei elämänsä aikana ole koskaan ollut tilanteita, jossa se olisi menettänyt toimintakykynsä. Fidzi on ohjaajapehmeä, ja yrittää aina parhaansa. Se ei ota häiriötä muista ihmisistä tai koirista, vaan keskittyy itse tekemiseen. Palkaksi käyvät niin makupalat kuin leikkikin.
Arjessa Fidzi ei ole niin pehmeä, mutta todella kiltti ja helppo koira kuitenkin. Kotona se on rauhallinen ja lepäilee silloin, kun ympärillä ei tapahdu mitään erikoista. Fidzi kuitenkin viettää aikaansa mielellään samassa huoneessa kuin muukin perhe. Se rakastaa ihmisiä erityisen paljon ja on perso rapsuttelulle ja huomionosoituksille. Fidzi tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Iän myötä koiran luonne on kuitenkin tullut sen verran pippurisemmaksi, ettei muiden seura kiinnosta silloin, kun työskentely on kesken. Tämän se osaa tarpeen vaatiessa tehdä hyvin selväksi.
Fidzi on ollut koko ikänsä täysin terve. Ainoastaan yksi lievä silmätulehdus sillä oli ihan pentuna, mutta muuten ei eläinlääkärillä ole tarvinnut vierailla. Fidzi on todettu täysin terveeksi myös kuvaamalla: A-A lonkat ja 0-0 kyynäreet. Lisäksi silmät on peilattu terveiksi vuonna 2010. Hieronnoissa ja fysioterapiassa ei koirasta ole koskaan löytynyt mitään jumeja tai kipukohtia. Näyttelyistä Fidzi on saanut hyväksytyn arvostelun. Se on rakenteeltaan melko pieni ja siro . Se on noin 48 cm korkea ja painaa n. 14,5 kg. Väritykseltään Fidzi on mustavalkoinen. Sen silmät ovat eri väriset: toinen sininen ja toinen ruskea.
Spiiku työskentelee Anne-Maria Riihimäen agility- ja paimenkoirana. Spiiku on elastinen, nopea, keskittymiskykyinen, miellyttämisenhaluinen nuori paimenkoira. Spiiku on n. 53,5 cm korkea ja painaa n.19 kg. Fidzin tapaan myös Spiiku on täysin terve: A/A lonkat, 0/0 kyynäreet, myös selkä ja olkapäät kuvattu normaaleiksi ja silmät ovat ok. Spiiku on myös vanhempiensa perusteella CEA DNA normaali. Lisää Spiikusta voi lukea täältä. Fidzin ja Spiikun pennuista odotetaan vauhdikkaita, hyvähermoisia, keskittymiskykyisiä harrastuskoiria.
Emä: FI TVA TAMMIKALLION VEMPULA "Fidzi", koiranetissä
Isä: TARAWOOD'S I FEEL GOOD "Spiiku", koiranetissä
Emä: FI TVA TAMMIKALLION VEMPULA "Fidzi", koiranetissä
Isä: TARAWOOD'S I FEEL GOOD "Spiiku", koiranetissä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti