Huhtikuu taisi mennä ilman päityksiä kokonaan, mutta kyllä me Fidzin kanssa käytiin kisaamassa ihan suunnitelmien mukaan. Oltiin Ojangon iltakokeessa, jossa tuomarina oli Tiina Heino. Koe oli meidän huonoin toooosiii pitkään aikaan. En tiedä oliko Fidzi väsynyt, oliko sillä pahaolo, kuuma vai mikä, mutta läähätti ihan oudosti ja teki kaiken t-o-d-e-l-l-a tahmeasti (ei siis mitään normalia tahmailua vaan oli tosi tahmea). Saatin kuitenkin raavittua kasaan se puuttuva 1-tulos luokkavoitolla, eli toivottavasti kesällä päästäisiin taas nauttimaan yhdessä sm:iin :) Kokeen jälkeen Fidzi on saanut viettää treenitaukoa tähän päivään asti.
Ruskan kanssa ollaan käyty parit 3lk aksakisat. Toiset meni tosi huonosti, mutta viimesimmät oli jo paremmat. Parasta oli että Ruska onnistui kahdella radalla tosi vaativista keppikulmista! Ehkä joku päivä saadaan paketti kasaan.
Huhtikuun kun Fidzi on pitänyt treenitaukoa olen keskittynyt enempi Zappiin. Olin ilmoittanut Zapin Vapuksi Helsinkiin voittajaluokkaan, niin oli jo pieni "pakko" saada asioita eteenpäin. Aika kivasti jotkut tai monetkin asiat eteni, vaikka sitten toisaalta uusia juttuja ilmeni kuten esim. ohjatussa Zap on nyt löytänyt keskikapulan, Z:ssa kääntyy seisomisessa jostain syystä perään ja ruudussa alkoi vetämään suorilta maihin juuri tietty kenraaleissa. Kokeilin kisapaikalla vielä tehdä ruudun ja koska sielläkin veti suoraan maihin niin ajattelin että sanon tuomarille että menee suoraan maihin ja korjataan se sitten kokeen jälkeen.
Mentiin kisapaikalla tosi ajoissa, noin 2,5h ennen voittajaluokan alkua. Tehtiin pikkuinen kävely ja sitten treenattiin, mm. ruutua, stoppia, ohjattua, seuruuta, jättäviä, kaukoja eli aika hyvän lämpät saatiin aikaiseksi. Välissä sai lepäillä häkissä autossa ja sitten vielä otettiin seuruuta yms. ja alkoi tuntumaan jo tosi kivalta.
Pikkasen jännitti tuomarin luoksepäästävyys kun viimesi teki siinä tilanteessa tuomarista mörön. Tänään oli kuitenkin tosi reipas! Mörköjä olikin sitten rollaattori ja pyörätuoli (oli muuten tosi paljon häiriötä kokeessa kun oli mm. lapsia siellä täällä (leikkipuisto vieressä), jalkapallon pelaajia, liikennettä, hätäajoneuvoja, juhlijoita jotka huuteli, koiria jotka melskasi autossa eli noihin häiriöhin nähden Zap selvisi hienosti.
Itse koe meni taas aivan täysin osaamistason mukaan. Uskomaton otus, mutta se on tehnyt aina kokeessa ihan niin hyvin kun osaa treeneissä (tai paremmin kun on purettu niin on vielä hiljaa). Sillä ei ole pätenyt se että koira ei koskaan ole kisassa niin hyvä kun treeneissä. Paikallaoloista 10. Ärsytti kyllä kun alussa piti pälyillä taaksepäin, mutta kuunteli kuitenkin käskynsä. Oli vähän vilkuillut vieressä olevia kavereita, mutta kivasti vissiin kuitenkin kun 10 sai. Muut liikkeet tehtiin ihan sekalaisessa järkässä. Ruudusta 10. Sanoin Pernillalle (joka tuomaroi) että menee tässä kokeessa suoraan maihin ja niinhän se meni. Lopun tuli kyllä aika kovaa enkä uskaltanut olla sitä seuraamaan väistämättä kun minun vasen jalka vielä viime viikolla operoitiin. L:stä sai 7,5. Teki treenivirheensä eli kääntyi seisomisessa perään, eikä istuminenkaan ollut parasta. On tässä liikkeessä vielä huono (ei keskity kunnolla), mutta onneksi tämä tulee esille treeneissäkin. Meillä on tosi iso haaste ollut Z:ssa tötsien kyyläys, ja nyt kun se on parempi niin on uudet ongelmat. Ohjatusta 9. Aika kiihkeä seuraaminen (onneksi tätä liikettä ei tarvitse enää tehdä näin!) ja aika ruma nosto. Lisäksi kävi tarkastamassa jonkun kävyn palautuksessa eli aika takki auki taisi olla. Vierelle tuli ihan kivasti. Tunnarikin oli aika jännä. Teki tyylillään reippaasti ja nyt jännitti jo minuakin mutta oman se sieltä taas löysi. Lopussa alkoi sen verran jo naurattaa että nousi ennen liikkeen loppua sivulta. Tästä 8. Kaukot oli aika hyvät. Yksi jalan liikutus, mutta muuten aika hyvin ja oli hiljaa. Tästä 9. Metallista 9,5. Alun heitossa ei ollut hyvä, mutta ihme kyllä liike meni muuten ok ja oli hiljaa. Heitto jäi hieman normaalia lyhyemmäksi. Luoksetulossa oli liian kova vauhti, mutta olin todella tyytyväinen koska stoppeja treenattu tosi vähän. Siitä 9. Meidän seuruukaaviosta unohtui vissiin puolet eli oli aika lyhyt eikä sisältänyt mm. peruutusta. Oli huonompi mitä oli jo kentän reunalla, eli painoi (pitää treenata seuruuta enempi useamman liikkeen jälkeen). Siitä 8.5. Kokonaisvaikutus 10. Sanoilla onhan se kiihkeä, mutta saat sen pysymään kasassa. VIDEO
Liikkeiden välit oli aika pitkät mutta kehuin ja laitoin Zapin käy käskyllä ja se oli aika tosi hyvä! Myös liikkeiden alussa oli hyppyä lukuunottamatta kivasti kuulolla ja kontaktissa. Hyvä ZAP. Tuloksena 1.tulos 287,5 pistettä kunniapalkinto ja luokkavoitto. Nyt jatketaan kovasti treenaamista sillä lista on pitkä ja paljon on töitä tehtävä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti