sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Lomatunnelmia

Lomalla edelleen. Treenattu on melkeimpä joka päivä. Tokotreenit on mennyt tosi hyvällä fiiliksellä. Nyt pitäisi yrittää rakentaa tarkempi treenisuunnitelma syksyksi eteenpäin. Osaankohan mä olla niin suunnitelmallinen? Ainakin yritän.

Agilityäkin on treenattu. Perjantaina mentiin kentälle ihan koko perheen voimin. Minä tein radan ja Aapo lämmitteli ja "treenasi" koirat, ihan tosi! En tarkoituksellakaan tehnyt ihan mitään suoraviivaista rataa, vaan laitoin pari vähän haastavampaa kohtaa. Yllätykseksi Aapo kuitenkin suoriutui kummankin koiran kanssa radoista oikein kivasti. Käsittämättömällä tavalla sai molemmat koirat niisto-perjättö yms. ohjauksiin (ja Aapohan on kerran aikaisemmin käynyt "hypyttämässä" koiria eli laji ei ole tuttu oikeastaan ollenkaan). Otettiin loppuun vielä pieni kisa samaisella radalla niin että Aapo juoksi Nizan ja minä Fidzin kanssa. Olipas mukavaa! Tähän voisi NIIN tottua. Tästä yhteisestä treenihetkestä lähti ajatukset karkaamaan jo kauas realiteeteista, mutta lopputuloksena päädyin miettimään sitä jos Aapo tosissaan innostuisikin lajista ja meillä sitä myöten avautuisi nopeammin kuin on suunniteltu paikka uudelle koiralle. Niin vaarallinen ajatusleikki eikä todellakaan ajankohtainen. On vaan niin mielenkiintoista seurata minkälaisia pentueita on nyt suunnitteilla. Pelottavaa.

Viikonloppuna tuli seurattua paljon agilityn MM-karsintoja, ja olipa taas kertakaikkisen upeita ratoja ja mahtavia koirakoita. Se saumaton yhteistyö ja toimiva suhde on vaan niin kaunista.

Lapset kasvaa. Äiti koira on jo jäänyt pieneksi....© Marika Heikkinen

Söpösti tassutellen <3 © Marika Heikkinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti