Zap kävi muutama viikko sitten virallisesti läpivalaisussa. Käytiin porukalla Karma, Roima, Kurko ja Zap Porvoon Avec:ssa ja Christa kuvasi. Zapilta kuvatiin Kennellittoon lonkat ja kyynäret ja epävirallisesti sitten olat ja selkä. Epävirallisistakin kuvista sain kuitenkin ortopedin lausunnun. Oli hieman jännitysnäytelmää kun tuloksia odoteltiin niin Zapin kyynärtulokset päivittyi ensin koiranettiin C/C:nä. Onneksi asia kuitenkin saatiin selvitettyä ja ell. lausui kuvat uudestaa ja tulos oli 0/0. Huh! Lonkat olivat C/B. C:n lonkka oli löysempi. Selkä oli oikein hyvä ja samoin olat, myös leikattu olka näytti oikein hyvältä. Ei mitään nivelmuutoksia yms. ollut havaittavissa. Olin tai olen kyllä todella onnellinen ja helpottunut noista tuloksista. Ihan mahtavaa! Myös kivekset oli normaalit. Ell. tosin luuli Zappia ensin tytöksi. Rauhoituksessa sitten yllättyi kun siellä jalkojen välissä olikin jotain mikä ei tytölle kuulu. Onhan se pieni, siro ja kaunis (ainakin omaan silmään). Painoa oli hurjat 15,7 kg takin kanssa.
|
|
Fidzin kanssa käytiin lauantaina kokeilemassa toista kertaa Räsäsen Riitan kokeessa uusia sääntöjä. Eipä ollut Fidzi antanut aihetta olla kauhean luottavainen tyhjään lähetyksen suhteen ja perjantain kenraaleissa ei löytänyt myöskään kiertohässäkän tötteröä kun oli tötsä putken edessä. No kisat meni kuitenkin paljon paremmin mitä uskalsin toivoa.
|
|
Koe aloitettiin tunnarilla. Tätä on nyt tehty vissiin liian hankalana treeneissä, koska on ollut tosi usein huolimaton kun on tehty kisamainen "helppo" tunnari. Kokeessakin oli huolimaton; tarkasteli ja vielä pudotti kapulan paluussa (7). Ohjatun teki ihan itsensä näköisesti. Alussa vaan ei ottanut kontaktia vaan jäi katsomaan liikkuria (9,5). Kaukotkin meni niin kun ne yleensä menee. Tekniikassa tosin yksi takajalan kevennyt S-I vaihdossa, mutta oma vika kun sanoin vahingossa vanhan käskyn niin oli varmaan epävarma. Seisominen on tahmea. Sitä olen nyt hypyttänyt kotitreenissä, mutta ei ole kisavalmis vaihto (9). Seuraaminen (8), peruuttaa istuen ja taas hieman matala mutta paikka aika siisti. Luoksetulossa otti "pikkasen" liikaa pomppua taaksepäin pysähdyksessä. Tästä kuitenkin aika armollisesti 9. Ruutu jännitti koska tyhjään lähetys tehtiin keskelle kenttää, mutta kun ihmeen kaupalla se onnistui. Ruudussa oli aika hassusti jätetty näkyvä teipin pala niin se toimi aika hyvin targettina :) Ruudusta 9,5. Z.ssa perusvirheet. Seuraa matalana mutta tälle nyt en vaan nähtävästi voi mitään. Maahan meni vähän kaksitempoisesti. Tästä 9. Kiertohässäkkä meni yllättävän hyvin. Ei kaarrattanutkaan ihan liikaa. Tästä 9. Paikallaoloista 10 ja 9,5 (kun törmäsi hieman lopun sivulle tulossa). Pitkästä aikaa myös
video kisasta. Lopputuloksena 285,5 pistettä eli 1-tulos ja 2.sija! Mun pieni luottoratsu oli vaan taas täydellinen, iloinen oma itsensä ja melkein parhaansa se yritti.
Olin kyllä todella onnellinen että saatiin onnistumiset uusissa liikkeissä eikä vanhatkaan liikkeet ollut ihan hajonnut käsiin vaikka niitä on treenattu tosi vähän. Ehkä me kuitenkin vielä päästään kesällä sm:iin! Kehässä oli tuomariharjoittelija niin liikkeiden välit oli todella pitkiä, mutta Fidzin kanssa se ei ole mikään ongelma. Tulipa vaan tuli mieleen että pitääpä treenata tällaisia Zapin kanssa!
|
Luottoratsu <3 |
Kiitos Tanjalle videoinnista ja seurasta. Olipa kiva kun ei tarvinnut yksin ajella koepaikalle! Kaikki kuvat Nina Hanikka, kiitos niistäkin.
Voisko tää vuosi vaan jatkua näin kun se on alkanut? Kaikki terveinä. Ruskan kanssa noustiin kolmosiin ja viime treeneissäkin 31 esteen rata nollana läpi. Sen kanssa meno tuntuu tällä hetkellä hyvältä ja helpolta. Fidzin ekat kisat tänä vuonna suhteellisen ehjällä suorituksella ja uudet liikkeet onnistui aika kivasti. Zapin hyvät terveystulokset ja sen kanssa tekeminen vaan on niin nastaa. Mielenkiinnolla odotan avoimen luokan ekaa kisaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti