maanantai 16. maaliskuuta 2015

Luottopakki

Koska yllättäen suunnitelmat ei taaskaan mennyt ihan niin kuin ajateltiin, niin elämme edelleen odottavia aikoja. Suunnitelmien muutoksien johdosta päätin viime viikolla kysellä Fidzille koepaikkaa tokon viimeisestä karsintakisasta Lempäälästä. Koepaikkoja on niin vaikea saada ja sitten on toinen asia kun en tiedä miten olen itse kohta kisakunnossa, ja se sm:ien ilmottautuminen umpeutuu jo pian. Meillä kuitenkin kävi tuuri kun moni ilmeisesti peruutti koepaikkoja ja päästiin lauantaina kisaamaan. Uskalsin vielä kisata, kun ihanat kotijoukot lähtivät varmuudeksi päiväreissulle mukaan.

Ei ollut paras valmistautuminen tähän kisaan, mutta Fidzi on jo sellainen luottokoira että uskalsin sen kanssa lähteä vähän huonommallakin valmistautumisella. Tuomareina oli Riitta Räsänen ja Ralf Björklund. Ekassa Riitan kehässä tehtiin tunnari, z:ta, ohjattu ja kaukot. Siitä siirryttiin suoraan toiseen kehään, jossa tehtiin luoksetulo, seuruu, ruutu ja metalli. Loppuun oli Riitan kehässä paikkamakuu josta siirryttiin taas suoraan Ralfin kehään istumaan.

Tunnari 9,5: "hyvä lähtö. tarkasti oman, hieman ujo pa." Meni kivasti ja tulikin ok, mutta viime kokeeseen verrattuna oli taas sivulletulot huonompia kaikissa noudoissa ts. sivulletulon asennetreeniä pitää taas tehdä paljon, koska niihin saatiin jos sitä asennetta mutta nyt oli taas varovaisempi.

Z:ta 8,5: " alussa seur. painaa, istu ok, seiso ok, hyvä suora alas, lopussa hyvä seuruu". Asennoista vaikea sanoa, mutta seuruu ei tuntunut yhtään hyvältä.

Ohjattu 7,5: "Kuunteli merkille, ylimääräinen käsky -2 ja hieman vino pa". Lähti hyvin kaartaen oikealla, mutta koukkasi sitten keskikapulalle...eli jouduin korjaamaan ja sivulletulo sama kun tunnarissa ja lisäksi vino.

Kauko 9: "hyvä suora alas, vajaa seiso, selkeä s-i". Oli taas selkeästi nahkeampi kuin viime kisassa mutta ihan ok.

Luoksetulo 9: "seiso vähän vino". Itse tykkäsin ja tuli sivullekin parhaiten.

Seuraaminen 8,5: "aavistuksen vino ja ajoittain liian lähellä ohjaajaa". En tykännyt mutta ISON mahan takia tämä on nyt Fidzille ollut tosi vaikeeta joten annetaan anteeksi.

Ruutu 8,5: "saisi mennä nopeammin merkille ja reagoi luin? käskyyn". En saanut kunnolla viritettyä seuruun jälkeen ja näytti että oli vähän yllättynyt merkki käskystä, mutta jo toinen kisa jossa meni ruudussa taakse, joten pitää olla tyytyväinen.

Metalli 9: "loppu pa" Meni kivasti ja nosti nopeasti. Tulikin kivasti mutta se ihan loppu pa oli sama kuin muissakin noudoissa.

Molemmat paikallaolot tehtiin 10 arvoisesti joten yhteensä kertyi 285 pistettä ja 10.sija. Luottopakki ei pettänyt taaskaan, vaikka ei varmasti ole ihan helppoa koiralle kisata tokoa viimeisillään olevan ohjaajan kanssa! Nyt kuitenkin siis saatiin tulokset kasaan eli voidaan laittaa ilmottautuminen sm:iin, huh ja ihanaa.

Tarkoitus olisi nyt keskittyä Zappiin ja yrittää saada sille koepaikka huhtikuulle. Olisi kiva saada molemmat sm:iin. Lisäksi huhtikussa olisi mahdollisesti se nuorten koirien rinkiin haku. Zappisen meno on vielä "aika" hektistä kun intoa ja menohalua on PALJON, mutta on sitä saatu jo pikkasen pakettiin. Tykkään kyllä kovasti sen tavasta työskennellä; on ryhdikäs ja nopea <3 Toisaalta on hyvin kiihkeä ja hektinen mikä tuo aina omat haasteensa :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti