Olin jo matkalla, kun Sadulta tuli ikävä soitto. Eka pieni poika oli syntynyt, mutta vähän niiden jälkeen tuli enkelipennut. Kaksi pentua oli jostain syystä samassa sikiöpussissa eivätkä tietenkään olleet mahtuneet siellä yhdessä kasvamaan, eli syntyivät kuolleina. Olivat tosi pieniä ja karvattomia. Fidzi oli tuupannut kuolleet pennut syrjään, ja hoivasi tarkasti ainoata poikaansa. Tässä kohtaan tuli pelko että mitä seuraavaksi tapahtuu. Ehdin maalata vaikka mitä piruja seinille samalla kun itkusilmässä ajoin Sadun luo. Mietitytti miten synnytys etenee? Miten muut pennut voi? Niitä kysymyksiä oli mielessä miljoona siinä lyhyellä matkalla. Mieleen iski myös pelko siitä jos Fidzille kävisikin jotain...en koskaan ikinä mistään saisi vastaavaa koiraa.
Perille saavuttuani olo vähän helpottui kun näin Fidzin ja sen pienen pojan. Fidzi vaikutti ihan omalta itseltään. Se oli niin iloinen kun näki minut, että sitä piti vähän muistuttaa että tässä nyt oli joku tärkeämpi homma kesken. Sitten alkoi odotus. Meni ehkä noin puoli tuntia ja seuraava poika tuli maailmaan. Sekin oli pieni mutta tosi tomera. Helpotus oli suuri! Nyt ainakin kaksi tervettä poikaa oli maailmassa. Satu kokeili Fidzin mahaa ja sanoi että lisää oli tulossa, ja niin todellakin oli.
Hetki meni kun tuli kolmas poika, ja sitten ensimmäinen tyttö. Sitten tuli neljäs poika ja vielä toinen tyttö. Synnytykset itsessään meni hirmuisen helpon tuntuisesti. Pennut vaan tuli ja Fidzi oli ne jo melkein itse puhdistanut ennen kuin kukaan ehti tajuta että uusi yksilö oli nähnyt päivänvalon. Kun neljä poikaa ja kaksi tyttöä oli maailmassa oltiin ihan varmoja että se oli siinä. Fidzi kävi pesulla ja "pentula" siivottiin. Itse katselin vielä hetken kun pennnut tuhisi tisseillä ja Fidzi makasi silmät kiinni tyytyväisen oloisena.
Lähdin kotiin joskus ennen puoltayötä. Ehdin syödä, käydä suihkussa ja olin juuri menossa nukkumaan kun tuli Sadulta viesti "pieni musta tyttö tuli vielä maailmaan". Aikamoisen pentueen se Fidzi pyöräytti, neljä urosta ja kolme narttua (+ ne kaksi enkelipentua)! Pennut ovat aika pieniä, mutta jokainen oli hyvin vetreä ja virkeä. Niin suloisia!! Kaikki ovat väriltään mustavalkoisia (tai jotkut saattavat vielä olla trikkejä). Jotkut tosi ihanan mustia. Yhdessä on vähän enemmän valkoista. En kyllä kuollaksenikaan muista kaikkien merkkejä, joten niistä myöhemmin lisää.
YHTÄLÖ ON RATKAISTU: F+S=4u+3n
Ensikosketus elämään <3 |
Voi herranjestas! Paljon onnea uusille äideille! <3
VastaaPoistaOnnittelut yhtälön ratkaisusta :)
VastaaPoistaKiitos, kiitos :)
VastaaPoista