Katseet ensi vuoteen

Kun taaksepäin katsoo, niin tämä vuosi koirarintamalla on ollut yllättävän raskas. Niza on suurimmaksi osaksi voinut hyvin, mutta siltä on jouduttu poistamaan kaksi kynttä, kun ne ovat haljenneet ytimeen asti. Zap puolestaan joutui OCD:n takia leikkauspöydälle ja sen kuntoutukseen onkin sitten kulunut pitkä aika. Ellan vaivat taas menivät niin pahoiksi, että sille piti sanoi lopulliset hyvästit. Fidzi on vissiin ainut, joka on selvinnyt tämän vuoden vammoitta. Ja sitten on vielä Marikan Rawin tilanne....

Vaikka aika paljon on ollut epäonnea, niin on tähän vuoteen mahtunut onnistumisiakin. Zap vielä keväällä ehti kisata ekan tokokisan hienolla menestyksellä ALO:ssa. Lisäksi se sai paikan uudenmaan nuorten koirien tokorinkiin. Ja siellä ollaan nyt syksyn/talven mittaan saatu kivoja treenejä mahtavassa porukassa. Fidzin kanssa kevään kisat meni aika kivasti ja SM:ssäkin pääsi finaaliin hienolla suorituksella (finaalia ei muistella :) ). Uudenmaan pm-hopeetakin se voitti (ei niin onnistuneella suorituksella tosin).

Nyt on kuitenkin tämä vuosi lopuillaan, joten katseet yritetään suunnata positiivisin mielin ensi vuoteen. Zapin leikkauksesta on kulunut yli puoli vuotta, ja se ei ole kertaakaan ontunut leikkauksen jälkeen. Nyt ollaan tokossa treenattu oikeastaan jo kaikkea muuta paitsi luoksetulon stoppeja. Ja voin sanoa että nautin sen kanssa tekemisestä tosi paljon. Onhan siinä ihan kamala työmaa, mutta ehkä joku päivä saadaan paketti kasaan. PARASTA on kun vaan saadaan tehdä täyspainoista treeniä ja nauttia yhdessä! Tavoitteena on korkata avoinluokka ennen kevättä. Jäljestämistäkin on jatkettu vaihtelevalla menestyksellä, ja sitäkin on tarkoitus jatkaa, Fidzin kanssa tyhjään lähetyksissä on jo onnistumisia, mutta en silti voi sanoa että se sitä osaa. Lähdetään nyt kuitenkin ehkä ensi vuoden karsintoja katsomaan. Niza täytti joulukuun alussa jo kymmenen, mutta on tosi kivassa kunnossa ja saa toivottavasti jatkaa bc:den juoksuttajana vielä pitkillä lenkeillä.

Ruskankin kanssa on ollut hieman haasteita ja ollaan oltu pidemmällä kisatauolla. Sen mielentila on vaan ollut tosi huono ja sen takia otti kisoissa helppoja virheitä. Tämän eteen on tehty töitä ja viimeiset pari kuukautta treenit on mennyt niin hyvin että sunnuntaina käytiin kokeilemassa kisaamista. Aika kivasti meillä meni, vaikka täytyy myöntää että kaksi vitosta syökin naista...mm. vikan hypyn ohitus. Pääasia kuitenkin oli että teki kivasti töitä myös kepeillä ihan itsenäisesti, joten hyvillä mielin jatketaan kisaamista tammikuussa. Toivotaan että niitä tuloksiakin alkaa tulemaan.

Me kuitenkin ollaan valmiita jättämään tämä vuosi taakse ja suuntaamaan katseet toivottavasti valoisampaan ensi vuoteen! 

Rauhallista joulunaikaan ja onnekasta vuotta 2016!

Ellan viimeinen matka

Ajatus omasta koirasta oli minulla ollut oikeastaan koko lapsuuden, mutta äidin todella kovan allergian vuoksi me ei sellaista kotiin voitu hankkia. Heti kun muutin pois kotoa opiskelemaan oli aika kuitenkin toteuttaa tämä pitkäaikainen haave ensimmäisestä omasta koirasta. Kun mietin minkä koiran ottaisin niin tarkoitus oli vaan saada kiva kaveri lenkeille, jonka kanssa olisi helppo elää ja matkustella mm. junassa ja joka ei kokonsa puolesta olisi liian suuri rasite opiskelijan budjetille. Varmaan suurin syy beaglen ottamiseen oli myös sen hellyyttävä ulkonäkö. Kun otin kasvattajaan yhteyttä kyselin tietenkin että myyvätkö koiraa "perheeseen" jossa ei metsästetä. Kasvattaja oli kuitenkin sitä mieltä, että kun koiran aktivoinnista ja liikunnasta huolehditaan ei metsästys ollut niin oleellista. Ja niin Ella sitten pitkän odotuksen jälkeen saapui meille Cardiem kennelistä, heidän ensimmäisestä pentueestaan.

Ella pentuna

Ellan oman lauman ulkopuolella ehdottomasti paras ystävä oli Tuike

Pakkasellakin ulkoitiin vaikka se ei beaglen mieleen aina ollut

Junamatkat tuli opiskeluaikoina tutuksi

Ella on aina ollut todella ahne. Tästä syystä sille oli aika helppo opettaa perusasioita. Se teki kaiken aina häntä heiluen. Me käytiin sen kanssa pentukurssit, tokon alkeet yms. kursseja. Sitten löysimme tiemme agilityn pariin. Alku sen lajin kanssa ei ollut ihan helppoa kun nenä vei milloin mihinkin ja jouduin kantelemaan beagleä jäähylle. Muiden ryhmäläisten edetessä me junnattiin paikoillaan kunnes yhtenä päivänä beagle syttyi agilityyn, ja kun se syttyi ei se enää koskaan sen jälkeen karannut agilityradalta tai treenistä vaan teki aina minun kanssa yhdessä. Agilitystä tuli meidän päälaji, mutta jatkettiin kuitenkin pienimuotoisesti tokon saralla. Lisäksi Ella pyörähteli näyttelyissä, ja treenasi myös flyballia.

Ellan viimeiset tokokisat

Agilitykoira siitä tuli

Mutta jäniskoiraa siitä ei tullut :)

Se opetti alussa elämää pelkäävälle Nizalle leikkimisen taidon

Ella on ollut minulle niin suuri opettaja. Se esitteli mitä koiran kanssa harrastaminen voi olla ja tempaisi minut täysin mukaan koiramaailmaan. Se opetti minulle niin paljon koiran koulutuksesta kun koira voi opettaa.

Kaikessa itsenäisyydessään ja itsepäisyydessään se kuitenkin on tykkäsi olla yhdessä, laumassa. Olin siis ainakin osannut rakentaa siihen hyvän suhteen. Minulle sanottiin että älä koskaan päästä sitä vapaaksi tai et enää näe sitä, mutta niin vaan tuo beagle juoksi koko 11 vuotta metsälenkit vapaana, Eikä se yrittänyt karata kertaakaan. Se ainoastaa saattoi jäädä hajujen maailmaan tai marjoja syömään ja sitä sai huudella että pysyi mukana.

Se on ollut aina meillä se koira joka keksi omiaan. Se on yllätetty keskeltä ruokapöytää omena suussa. Kesti hetken tajuta että beagle kävi aina päiväsaikaa hedelmävarkaissa. Se penkoi kaikki kassit, takkien taskut yms. ja tästä syystä joutuikin pari kertaa tiputukseen kun oli vetäny purkkapussit tyhjäksi. Rasvoja ja kurkkupastelleja on myös popsinut lukuisia ja vaipparoskiksia penkonut. Kaikesta sen kanssa kuitenkin aina selvittiin säikähdyksellä.

Ella jätti jälkikasvua maailmalle

Sille kaikkein tärkeintä maailmassa oli aina oma koti. puhdas peti, RUOKA ja aurinko. Se ei koskaan tykännyt hihnalenkeistä. Jo nuorena kun Aapo yritti ottaa sitä juoksulenkille mukaan oli kommentti että "ihan kivasti kulkisi jos saisi pyörät alle" :) Metsässä vapaana se kuitenkin rakasti lenkkeillä kun sai mennä hajujen maailmassa omaan tahtiin.



Niin hassulta kun se tuntuukin niin tuo söpö pieni koira on ollut ehkä myös se haastavin. Se vanhemmiten aika hanakasti valitsi kaverinsa ja myös vihamiehensä. En tiedä mikä sen teki että alkoi vihaamaan tiettyjä koiria jotka lenkkeili samoilla seuduilla (vaikka ei koskaan ollut niitä sen lähemmin tavannut), mutta hirmuinen oli murina ja karvat pystyssä heti kun vaan haistoi vihamiehensä. Kerran se pääsi Aapolta karkaamaan ja todentotta kimppuun se yritti. Onneksi sillä on niin löysät huulet että ei saanut kaverista mitään otetta ennen kun Aapo sai sen jo takaisin kiinni.

Ella ei elämäänsä ihan terveenä saanut elää. Agilityura loppui siihen kun sen toisen etujalan varvas meni tuntemattomasta syystä lenkillä täysin säpäleiksi. No ikää sillä oli jo tuossa vaiheessa sen verran että ei se enää tuntunut niin suurelta menetykseltä. Muilta onnettomuuksilta onneksi vältyttiin, mutta hiiva on ollut sen suurin kirous jo useamman vuoden. En edes muista kuinka monella eri shampoolla, lääkkeellä, liuksella sitä on hoidettu. Lisäksi ruokavaliolla on yritetty saada hiivaa kuriin. Muutaman viimeisen vuoden ajan hoidot kuitenkin on enää ollut oireiden lievitystä koska hiiva puhkesi niin pian aina takaisin että ei voi sanoa että siitä enää päästiin eroon vaan se meni krooniseksi. Viimeisen puolen vuoden aikana sille alkoi ilmestyä huuliin kasvaimia ja kesällä sen kitalaki aukesi niin että sinne muodostui etuhampaiden taakse sellainen tasku joka keräsi kaiken mahdollisen tietenkin aiheuttaen pahaa tulehdusta (ja toki myös vaikeutti syömistä). Kesällä Ella nukutettiin kun koko suu putsattiin ja hoidettiin. Samalla kertaa sai lehmän kuurin antibiootti- ja hiivalääkkeitä. Kesä päästiin yli, mutta parin kuukauden päästä oltiin tultu takaisin lähtötilanteeseen. Suu ei ollut pysynyt kunnossa (epäilys että kasvain suussa sai aikaan sen) ja kosteuden myötä hiivakin pukkasi koko ajan pahemmaksi. Näiden lisäksi se oli myös jo selvästi höppänöitynyt. Se mm. saattoi kävellä ihan pokkana pari tuntia lenkin jälkeen Luukaksen huoneen matolle pissalle. Muutenkin tarpeiden teko sisälle alkoi yleistymään paljon. Ellalle oli vaan kertynyt jo liian monta sen elämänlaatua heikentävää asiaa, joten oli aika tehdä sille viimeinen palvelus.

Täydellinen beagle <3

Kun oltiin tehty päätös että Ella pääsee sinne missä sitä ei vaivat haittaa. Vietettiin viimeiset päivät mitä meillä oli jäljellä Ellan ehdoilla. Se sai syödä herkkuja enempi varmaan kun viimeisen puolen vuoden aikana ja se nautti. Käytiin metsässä kävelyllä kun syksyinen aurinko paistoi ja mentiin niin hitaasti että se sai rauhassa haistella. Nostin sitä välillä syliin ja juttelin sille kuinka kiitollinen olen sille kaikesta ja miten en ikinä voisi korvata sille sitä mitä se on elämääni tuonut ja pyysin anteeksi että jouduin nyt tekemään lopullisen siirron. Koska Ella vihasi eläinlääkäreitä lukuisten siellä vierailuiden vuoksi niin järjestin asian niin että sen ei viimeiselle matkalle siellä tarvinnut lähteä (Kiitos Laura <3) .

28.10.2015 Ella sai nukahtaa viimeisen kerran omassa pedissään siellä rakkaimmassa paikassa eli kotona. Itkuhan siinä tuli taas tuhannen kerran, mutta toisaalta iso kivi putosi sydämeltä. Nyt ei tarvinnut enää olla huolissaan sen kunnosta. Ehkä rankin hetki oli kun en enää kuullut sen tuttua kuorsausta. Ensimmäinen oma koirani oli oikeasti poissa. Koira joka oli kulkenut yli 11 vuotta rinnallani. Kiitos rakas beagleni. Tulet olemaan niin meidän kun varmasti monen muunkin muistoissa ikuisesti. Sinä olit vaan the Number one and nothing less!

<3

Kun kaipaus ja ikävä 

polttaa niin, että satuttaa, 

kuuntele silloin sydäntäsi, 

joka kertoo sinulle, 

että se oli onnea ja iloa parhaimmillaan, 

ja nyt muistot ovat kauneinta 

mitä sinulla on."

Lupa suorittaa

Zappi pappinen on reenaillut niin tokoa kun jälkeä. Sen kanssa on vaan niin erilaista kaikki tekeminen kun mitä Fidzin kanssa on. Hyvin opettavaista itselleni siis. Zapille kun kaikki tekeminen on todellakin vaan lupa suorittaa juttuja, kun tuntuu että Fidzille ne on enempi käskyjä joita mielellään tottelee jotta saisi minut iloiseksi. Tekeehän se Fidzikin tosi mielellään, mutta niin eri lailla ja eri mielentilassa. Zapin kanssa joudun paljon enempi miettimään mitä teen, milloin ja miten. Leikkauksesta tulee tällä viikolla kuluneeksi 20 viikkoa (piti jo ihan laskea), mutta silti en ole ottanut sitä vielä ihan täyspainoiseen treeniin koska se on niin kaheli. Vielä ei siis olla tehty ollenkaan kiertoja, kapulan vauhtinostoja, luoksetulon stoppeja, ruutua ja merkkiä vauhdissa eli ei mitään missä tulee kovassa vauhdissa nopeita käännöksiä tai pysähdyksiä. Suurin pääpaino treeneissä on ollut ajattelemisissa, staattisuuksissa, tekniikassa jne. ja voin sanoa että ei ole ollut ihan helpointa. Zapista kun kaikki on sairaan siistiä ja koska kaikki siisti pitäisi tehdä täysiä. Ongelmana kuitenkin on että oman pään käyttö muuhun kun vauhdin lisäämiseen on todella vaikeeta ilman ääntä. Pienin askelin ollaan ehkä kuitenkin treenien saralla edistytty. Seuruu on parantunut. Helposti vielä vähän painaa, mutta on jo paljon parempi, siistimpi ja tasaisempi. Tunnarissa on ollut hyvinkin pätevä. Sitä on tehty jo pari kertaa ihan kisamaisena eri paikoissa eikä ole näpsinyt vieraita. Vauhtia on tietty aika paljon mutta muuten ihan siisti. Kaukot edistyy...hitaasti mutta kuitenkin jo onnistumisia. Jättävätkin on aika ok (istumisessa tekniikka välillä sekoaa mutta muuten kivasti). Nyt pitäisi ottaa enempi treeniin palkattomuutta (edes pienempinä pätkinä) ja sitten sitä meidän kuplan rakentamista. Fidzi varmaan melkein syntyi jo kuplaan minun kanssa mutta toisin on Zapin kanssa. Meidän kuplaan mahtuu vielä mm. kapulat, lelut, muut juoksevat koirat jne. eli siinä on enempi rakentamista.

Jälkeä on tehty nyt pari kertaa jo metsään kepeillä. Yllättävän kivasti on nämä treenit mennyt ja hyvin on myös kepit noussut. Nyt pitää ottaa jäljellä maastonmuutokset mukaan kun eilen pelkkä kaatunut pieni puu piti kiertää :O Pitäisi ehkä vaan enempi saada vieraita tekemään noita jälkiä (vaikka ei se toistaiseksi ole ollut ongelma). Esineitä pitäisi myös tehdä nyt enempi! Mutta on noi metsälajit ihania (eikä tarvitse murehtiä äänistä!).

Fidzin tokotreenit on pääpainossa ollut vaan eteen tai tyhjään lähetyksissä, ja säälittävää mutta ei se osaa sitä siltikään. Pikkasen epätoivoinen olo tuon liikkeen kanssa. En tiedä milloin ja miten saisin tämän sen päähän. Rasittavan vaikeeta, mutta jatketaan yrittämistä...

Niza reppana joutui taas saikulle kun sen takakynsi hajosi niin että piti poistaa koko kynsi. Nyt on tietty kipeä ja menee hetki ennen kun taas pääsee lenkille mukaan. Reppana kun se niin nauttii noista pitkistä kävelyistä. Toivottavasti kuitenkin paranee yhtä hyvin kun etujalan kynsi mikä irtosi puolivuotta sitten. Nyt sain vihdoin aikaiseksi tilata trimmeriin uuden terän ja Nipa pääsee tuosta pitkästä tukastaan tällä viikolla eroon. Meinasin olla jo laiska ja viedä trimmaamoon kun ei ollut omassa koneessa terää. Soitinkin jo paljonko maksaisi että leikataan vesikoiralta turkki alas. En tajunnut että se on niin kallista! 70E yksi turkin leikkuu (ilman mitään muotoilua), ja koska uusi terä maksaa melkein puolet tästä hinnasta ja sillä leikkaa sen turkin usemman kerran niin ei auta köyhän äitiyslomaisen kun tehdä vaan itse :) 

Viimeisimpiä

Fidzi on nyt noin kuukauden päivät yrittänyt opiskella tokon uusia liikkeitä, ja voin sanoa että ei se ihan helppoa ole. Merkitön merkki meinaa aiheuttaa harmaita hiuksia. Miten saan tuon kaikkea bongaavan koiran ajattelemaan SUORAAN juoksemista eteenpäin johonkin tyhjään, varsinkin jos pitäisi juosta niin että edessä oleva tila on aika ahdas (esim. seinä edessä). No en tiedä tähän vielä vastausta vaan me jatketaan treenaamista. Viime lauantaina oli kuitenkin uudenmaan tokon pm-kisat ja aika uhkarohkeina sinne lähdettiin koska tiesin että uudet liikkeet ei tosiaan ollut valmiita. Ajattelin kuitenkin että ei se Fidzin kokemuksella haittaa. Ei sitä haittaa vaikka ei osaa, jos vaan tuntee että minä olen siihen tyytyväinen.

Keli lauantaina oli ihan kamala. Koko taivas tuli niskaan ja ennen paikallaoloja vielä salamoi ja ukkosti. Suorituksen aikana onneksi vaan satoi, kovaa. Istumisen alussa yritin korjata Fidzin ryhtiä ylemmäs mutta sade painoi sen korppikotkaksi. Siinä se kuitenkin urheasti istui koko 2 min hyvin säälittävän näköisenä, vaikka sen molemmilta puolilta lähti koirat. Maihinkin meni yhdellä käskyllä mutta ei ihan toivotulla tavalla mutta annettakoon anteeksi tuossa kelissä. Loputkin uudessa paikallaolossa onnistui sinne päin oikein joten näistä 8 ja 8,5.

Seuraamisen teki hienosti ottaen huomioon ikävän sateen mikä sai aikaan pärskintää ja silmien siristämistä. Peruutuskin onnistui ilman kompurointia (8). Ohjatussa tuli esiin meidän merkittömän merkin koulutusvaihe. Olen liian hätäisesti (tätä kisaa silmällä pitäen) ottanut merkitömän merkin treeniin hämymerkit ja nyt ollaan siinä vaiheessa koulutusta vissiin menossa että ajattelee että merkit on aina vaan hämäyksenä ja niitä ei tule noteerata. Ei siis ollut menossa ohjatussakaan merkille, mutta sain pysäytettyä säteen sisään. Oli kuitenkin ihan kuutamolla kapuloista eikä nähnyt niitä (tämä on sen perusvirhe silloin kun on kaksi liikkuria toinen joka käskyttää meidän vieressä ja toinen joka käy pudotamassa kapulat) joten en saanut sitä sallittavien käskyjen rajoissa kapuloille (0). Z:ssa teki lätäköistä huolimatta kaikki asennot oikein! Seuruukin tuntui mukavalta (8,5). Luoksetulo oli tosi siisti, tykkäsin (9). Ruutu ei ylläri onnistunut kun en saanut koiraa sallittujen käskyjen määrällä merkittömän merkin säteen sisään (0). Tuomarin kuitenkin kiltisti antoi meidän suorittaa koko liikkeen loppuun asti, mikä oli kiva!

Toisessa setissä alkuun uusi kiertohässäkkä. Tämä meni ihmeen siististi aika tuurilla kyllä (9). Kaukot vähän nihkeesti (9,5) ja tunnarilla tarkasteli normaalia enempi (8,5). Tällä suorituksella irtosi kolmos tulos 218 pistettä. Ei kai siihen sinänsä voi olla tyytyväinen, mutta tässä koulutuksen vaiheessa ja tuossa säässä kyllä olin (ja irtosi sillä pm-hopee). Ja Fidzi tuntui kivalta! Ainut mikä häiritsi kehässä oli että alun perusasennot oli vaikeita kun ei olisi halunnut istua lätäköissä :) Onnea tämänkin vuoden ansaitusta piirinmestaruudesta Jessicalle ja mäkiselle!

Uitettu mitalisti

Zapin leikkauksesta on nyt yli kolme kuukautta, ja tänään saimme vihdoin kotimme takaisin kun purin kaikki häkkihärdellit yms. tilarajaukset. Zap oli reilu viikko sitten taas fyssarilla ja kaikki näyttää edelleen hyvältä. Varaa kaikille jaloille tasaisesti. Ei arista mitään. Liikeradat hyvät. Syvät lihakset on kehittynyt vaikka muuten vähäisen liikunnan vuoksi onkin aika lihasköyhä. Nyt kuitenkin saatiin lupa vapaana olemiseen vaiheittain. Se onkin nyt viikon ajan ollut joka toinen päivä vapaana muutamien minuuttien ajan ja jestas miten se nauttii. Pikku hiljaa lisätään myös treenien määrää. Nyt on tokossa saanut tehdä edelleen vaan rauhallisia liikkeitä ja lisäksi on aktivoiduttu jäljestämisen kanssa. Toivottavasti syksy on pitkä ja ehdittäisiin tänä syksynä tekemään vielä metsäjälkiä. Nyt on vaan jäljestetty nurmella. Kepit testattiin jäljellä viime viikolla ekaa kertaa ja hyvin reagoi, mutta aika hätäiseen oli lähdössä takaisin jäljelle. Parastahan kuitenkin vaan on, kun voi taas vähän tuohuta tuon pikku pojan kanssa.

Niza kävi vetämässä muutamat aksatreenit loppu kesästä ja kisasi HiHan pm-joukkueessa. Ei tullut menestystä, mutta hyvin helposti kulki vielä kohta 10 vuotias veteraani. Hierojallakin Niza todettiin ikäisekseen hyvä kuntoiseksi. Lantiossa ne tutut helposti aukeavat jumit mutta ei muuta.

Ruskan kanssa agility on tuntunut tosi mahtavalta. Nyt meillä on vaan keppiongelma, joka johtuu ehkä toki osittain osaamattomuudesta (vaikeammat kulmat), mutta suurimmaksi osaksi se on vireongelma. Ei vaan malta tehdä töitä ja hakea itse oikein sisään tai malta pujotella loppuun jos itse lähden edelle. Kokeilen nyt palata alkuun ja opettaa Ruskalle kepit uudestaan 2x2 menetelmällä (opin samalla itse uutta). Toivottavasti tämä auttaisi.

Kepeillä possuilija possupalkintonsa kanssa

Leireilyä

Viikko sitten oltiin kolmen bc:n voimin T-leirillä Hartolassa. Oli ihana kun sain ottaa Ruskan agilityyn mukaan kun Zapin treenit tässä kohtaa toipumisprosessia on aika minimaalisia. Zap kuitenkin osallistui Christan ja Oilin koulutukseen tekemään tunnari(maltti)treeniä ja lisäksi tehtiin Timon opastuksella jälkikeppien ilmaisutreeniä. Christan koulutuksessa Zap oli ihan ihmeen pätevä tunnarissa. Se selvisi tosi hienosti haasteista (tehtiin siis ilman juoksemista). Ainoastaan kapuloiden heittäminen oli sille liian vaikeeta. Olin tosi tyytyväinen että pystyi työskentelemään noin hienosti vaikka sillä virtaa riittäisi tällä hetkellä pienen kylän valaisemiseen. Oilin treenissä ei sitten enää ollutkaan niin hyvä kun oli jo niin siistiä että ei oikein pysynyt maltti matkassa kun piilotettiin omaa. Hienoa oli kuitenkin kuulla ja huomata että tietää tosi hyvin mistä on liikkeessä kysymys, mutta malttia pitää vaan treenata haasteilla. Tätä onkin nyt hyvä tehdä paljon, koska kun pääsee juoksemaan kapuloille niin ehkä selviää siitä kun on paljon haastettu ilman vauhtia. Jälkikeppien nostot Zap tajusi heti ja oli jälleen tosi pätevä. Voi kun se nyt parantuisi hyvin ja päästäisi taas loppu syksystä enempi tekemään!

Ruskan kanssa treenattiin leirillä jarruja ja jestas se oli taas vaikeeta! EI auta kun vaatia noita jarrutuksia tosi säännöllisesti kun muuten alkaa posaltamaan kaikesta läpi. Harmi vaan että Ruskan takatassut aukesi eikä päästy vikalle treenikerralle, mutta äitipä pääsi parin vuoden tauon jälkeen aksaamaan. Fidzi oli tosi otettu ja näytti nauttivan. Onneksi Ruskan tassut ei mennyt pahasti kun huomattiin ajoissa ja parani nopsaa niin päästiin lauantaina pitkästä aikaan kisaamaan. Oli kyllä ihana kun kaikki kolme rataa meni tosi hienosti. Ekalla radalla tuli harmittavasti putken suun pakkovalssista ohi ts. mun ohjaus oli varmaan myöhässä tai tein sen liian lähellä putkea. Kahdella seuraavalla radalla otti kepeiltä virheet. Ensin lähti tokavikavälistä perään ja siitä hylly kun en korjannut ja vikalla radalla sitten väärin sisään. Noita lukuunottamatta radat tuntui tosi hyviltä eli aika hyvällä mallilla ollaan ja pienestä se on enää kiinni.

Fidzin treeneissä pääpaino on ollut uusissa liikkeissä ja se on ollut aika hyvä. Merkitön merkki on hyvällä mallilla mutta pitää lisätä häiriöitä. Kiertoliikkessä on vielä tekemistä, mutta alkaa sekin hahmottua. Paikallaololiike onnistuu, mutta tahmaa vielä herkästi maihin menossa vaikka meneekin, Ehkä me saadaan piirinmestiksiin paketti johonkin malliin. Tulevana perjantaina päästään taas Christan oppiin, mutta taidankin ottaa Zapin tilalle Fidzin kun sen asenne tunnareilla on mennyt aika itsevarmaksi ja siitä johtuen mokailee tosi herkästi. 

Synttäreitä ja sairastupaa

Ellasta tulee aika vähän kirjoitettua, mutta tänään se täyttää 11 vuotta ja on päivän sankari. Ikävä sanoa että vanhuus ei kuitenkaan tule yksin. Pienempiä (tai miten sen nyt tulkitsee) vaivoja on jo alkanut olemaan, joista se hiiva on aina se suurin vitsaus. Viime viikolla käytiin lomareissun yhteydessä Aapon serkun eläinlääkäriasemalla (on se ihana paikka mutta harmi vaan että sijaitsee Seinäjoella). Ellan koko suu putsattiin ja lisäksi sai uuden tyylisen hiivalääkityksen koko kroppaan sekä tietty niihin korviin sekä antibioottilääkityksen.  Lisäksi en ole vama alkaako höppänöitymään? Pari viikkoa sitten aamulenkin ja ruoan jälkeen köpötteli rauhassa Luukaksen huoneeseen haistelemaan ja kävi samalla matolla pissalla? Eilen olin jo laittanut sille ruoan maahan ja muille annostelin kippoihin niin Ella istui vieressä ja odotti ruokaa (ei siis huomannut että sen kippo oli jo täytettynä sen edessä maassa). Lenkeillähän se ei kauheasti ole koskaan tykännyt käydä kun vaan metsässä ja vanhemmiten vielä vähemmän. Syömisestä ja nukkumisesta auringossa se selvästi nauttii. Mummon ehdoilla aika pitkälti jo mennään. Eletään siis päivä kerrallaan niin kauan kun mieli ja kroppa on virkeä!

Muutenkin meidän harrastukset on aika pitkälti ollut tauolla. Fidzi on pikkasen saanut miettiä uusia tokoliikkeitä. Ruska hieman aksata (aksaamaan olisi kyllä jo palo mutta pitäisi saada treeniseuraa kun yksin ei jaksa niitä esteitä kannella jos rataa mielisi tehdä...toki tekniikkaakin olisi tarpeen harjoitella. Varsinkin sitä käteen tulemista).

Syy varmaan tähän suurempaan taukoiluun on Zapin sairasloma ja mun suuri suru siitä. On nyt kesäkuun alusta ollut taas saikulla. Se leikattiin heti tokon sm:ien jälkeen (mihin ei voinut ontumisen takia osallistua) reilu 3,5 viikkoa sitten olan OCD:n takia. Kirjoittelen tästä sitten oman kertomuksen. Poika voi varsin energisesti kuten sen tuntevat voi arvata. On reppana joutunut olemaan leikkauksen jälkeen kotona rajatussa matotetussa tilassa tai häkissä (kun ei olla kotona) ja ulkona on tehty vaan pieniä hihnalenkkejä (tosin pikkuhiljaa niiden kestoa ollaan saatu kasvatettua). Sen aktivointi on koostunut kokonaan vaan jalan jumppauksista, mutta kohta siis jo kuukausi takana leikkauksesta eli ehkä pahin vaihe alkaa olla takana! Toivotaan että toipuminen jatkuu yhtä hyvin eikä takapakkia tule vastaan.

Tunteiden aaltoilua

Onpa ollut henkisesti yhtä pyörremyrskyä nämä viimeiset neljä päivää. Viikonloppuna kisattiin TOKO SM:t Tampereella. Tarkoitus oli kisata siellä sekä Zapin kanssa joukkueessa että Fidzin kanssa yksilöissä. Zapin kanssa olin treenannut enempi viime viikkoina kuin Fidzin, koska se sitä ikänsä ja tasonsa takia tarvitsee. Meidän treenit oli mennyt vaihtelevasti aikalailla riippuen siitä olinko ehtinyt purkaa koiraa tarpeeksi ennen treenejä. Silloin kun se on purettu sopivasti niin on rento ja keskittyneempi, kun taas siinä sähikäistilassa keskittyy vaan siihen meneekö joku jossain kovempaa kuin se saa mennä ja kaikki tehdään liian täysiä. Alokasluokassa kun ei hirveästi ole noita juoksuliikkeitä ole niin ei oikein toimi. Mutta kaiken kaikkiaan Zap alkoi tuntumaan tosi kivalta ja olin kovin odottanut että pääsen sen kanssa isoihin kisoihin, mutta toisin sitten kävi. Torstai iltana, eli päivä ennen SM:iä kun tulin kotiin tuli ovella vastaan kolmijalkainen koira. Kyllä tuli epäuskoinen olo ja tippa linssiin. Tuntui niin epäreilulta. Zap oli ollut puoli vuotta täysin oireeton ja saanut mennä ja treenata täysiä. Mitään normaalista poikkeavaa ei ollut tapahtunut (toki sen meno on aina päätöntä eli aina vähän tapahtuu). Mutta kohtalo oli meitä vastaan ja en uskaltanut sitä kehään viedä koska mikä olisi kamalampaa kuin kisata kipeällä koiralla tietoisesti. Suretti niin kovin mutta nyt olen siirtänyt ajatukset jo tulevaan. Se on nuori koira ja sen elämä on edessä. Tärkeintä vaan kun saataisiin se nyt taas kuntoon. On ollut kolme päivää totaali levossa. Tänään käytiin eka 30 min hihnalenkki, eikä ontunut mutta torstaina mennään joka tapauksessa eläinlääkäriin katsomaan mikä on tilanne. Pitäkää peukkuja.

Mieli oli aika maassa, mutta jotenkin sain lopulta kaivettua hyvän fiiliksen Fidzin kanssa lauantain kehiin. Kyllä taas elämä opetti että oikeasti parastahan on kun on se terve koira jonka kanssa voi kisata ja jakaa ne onnistumiset (ja epäonnistumiset) ja niin me tehtiin viime viikonloppuna. Lauantai oli meidän päivä. Ekassa kehässä ruutu ja luoksetulo: Ruudussa loikkasi melkein takareinasta yli mutta pysyi sisällä (ja kun finaalissa meni yli niin tarkoittaako että meidän ikuinen etureunalla pysähtyminen on historiaa? Voisiko tähän olla jopa tyytyväinen?). Ruudusta 9,5. Luoksetulon stoppi ei ollut niin hyvä, mutta muuten ok ja tykkäsin kun hypähti lopussa sivulle eikä nihkeillyt, siitä 9. Seuraavassa kehässä ohjattu oli Fidziksi tosi kiva kokonaisuus siitä 9,5. Kaukoissa vähän nihkeili mutta niistäkin 9. Kolmas kehä oli meidän floppi. Ensin Fidzi meni ja varasti tunnareille ja nosti kapulan ihan "rai rai" asenteella ja tuli takaisinkin ihan takki auki. Mun kiltti koira? Tästä armollisesti 5 kun paikkasin Fidzin virhettä huutamalla käskytyksen yhtä aikaa liikkurin kanssa kun näin koiran hännänpään :) Z:ssa vanha virhe palasi. Seisoi istumisen ja onhan se siinä aina ja edelleen matala, mutta ehkä me otetaan Z.ta seuraavan kauden tavoitteeksi kun ruutu on korjattu? (menee nähtävästi aina vuosi yhden ison ongelman korjaamiseen). Siitä 6. Seuraamisesta sai 9, ei tuntunut niin hyvältä mutta ihan ok. Metallissa kopautti taas estettä takaisin tullessa, mutta olin itse tyhmä kun kysyttiin onko korkeus ok niin en pyytänyt laskemaan, vaikka tiedän että Fidzillä on nykyään kolautuksen vaara suurempi (pitää varmaan hypyttää sitä nyt oikeasti enempi koska yritin ottaa opiksi virheestäni ja finaalissa pyysin matalampaa estettä mutta en saanut vaan kaikkien piti mennä samalla 50 cm korkeudella). Metallista 8. Paikallaolot tehtiin vikassa kehässä ja niistä molemmista 10. Enpä olisi uskonut mutta tällä tuloksella (272,5 pistettä) oltiin sijalla 16 ja pääsimme finaaliin. Oli kertakaikkisen hyvän mielen päivä ja olin tosi tyytyväinen Fidzin asenteeseen vaikka oli vähän takki auki :) Lauantain ekat kehät (puhelimesta loppui tila kesken niin jäi loput kuvaamatta).

Finalistin on helppo hymyillä

Jos lauantaina oltiin hetki pilven reunalla, niin sunnuntaina tiputtiin takaisin syvään monttuun. Ekassa kehässä ensin seuruu. Juoksun täyskäännös oli huono, mutta en oikein muista mitä muuta siinä tapahtui, tuntui ihan ok:lta. Siitä 7,75. Luoksetulossa itse mokasin. Sanoin liikkurille että molemmat käskyt käsimerkkejä. Siis oikeasti? Vasta kun jätin koiran aloin miettimään mitä oikein olin sanonut ja korjasin että eikun suulliset käskyt. Voi elämä! En tiedä miten tuomarit tähän suhtautui :) Luoksetulossa taas pysähtyminen huonompi. Selkeästi ei nyt nurtsistopit ole kunnossa. Tästä 7. Sitten tunnari. Nyt malttoi odottaa lupaa mutta meni aika takki auki ja ensin kapuloista ohi mutta palasi nopeasti takasin ja teki minusta ihan kivasti. Siitä 8,25. Ekan kehän vikana liikkeenä ruutu, ja niin kuin kirjoitin niin meni takareunasta yli ja kun veti vielä ruutunauhan rullalle niin voitte arvata että oli haastavaa nähdä onko koira ruudussa vai ei. Odotin hetken jos Fidzi olisi itse tarjonnut uutta paikkaa mutta ei niin käskytin uudestaan ja sain korjattua. Ruudusta 6. Toinen kehä oli meidän osalta ihan floppi. Z:ssa autoin nyt istumisen, eli kaikki asennot ok mutta onhan se matala kyttäri (7,5). Ohjatussa en tiedä mitä mietti. Jäikö liikkuriin ajatukset vai mitä mutta ei ollut suorittamassa merkkiä vaan juoksi eteenpäin. Sain kuitenkin stopattua merkin säteen sisään jolloin jäi leikkiinkutsu asentoon, oikeasti. Siinäpä oli tuomareille miettimistä miten tulkita asento :) Siitä kun yritin lähettää vasemmalle kapulalle jota ei näkynyt niin meni keskelle eli piti taas pysäyttää ja korjauksella sain haetettua oikean. Olipa liike. Ohjatusta 5,25. Siitä kaukot ihan ok mutta nihkeili (8,75). Metallissa kopautti kun en saanut matalampaa estettä. Kysyin voisiko estettä laskea niin tuomari vastasi että kaikki yli 50 cm koirat menee tämän. Yritin sanoa että Fidzi ei ole yli 50 cm mutta tuomari sanoi että tämä korkeus pidetään. No pitäisihän koiran pystyä se hyppäämään mutta kolautti taas (7). Oli kerrassaan paska fiilis tuon toisen kehän jälkeen. Loppuun paikallaolot ja ei kai niissä normaalia kummempaa; istumisesta kuitenkin vaan 8,5 ja makuusta 9. Tuloksenä säälittävät 237,75 pistettä. Ei uskoisi mutta on se silti Suomen 18 tottelevaisin koira. Sunnuntaina ei loppunut akku, eli kaikki on (valitettavasti) taltioituna täällä.

Tämä laji pitää kyllä ihmisen nöyränä. Samaan viikonloppuun mahtuu paljon ihan mahtavia onnistumisen tunteita mutta myös niitä karmivia epäonnistumisia. Tuhannesti onnea kuitenkin menestyneille ja vuodesta toiseen pärjänneille koirakoille. Ootte hienoja!