Maanantaina me päästiin (kiitos ihanan Saijan!) Elina Jänesniemen koulutukseen (ja laji vaihtui agilityyn tässä välissä). En ole ikinä aikaisemmin ollut Elinan koulutuksessa, mutta tykästyin ihan hirveesti. Suoraan sanottuna paras agilitykoulutus missä olen pitkään aikaan ollut. Tehtiin 28-esteen treeni (kaikki rimat laitettiin 65:een). Ekalla kerralla piti mennä rata läpi alusta loppuun virheistä huolimatta. Ajattelin että tökkäisi useammankin kerran ennen maalia, mutta yllättävän hyvin meni. Tehtiin virheet vaan kepeillä kun vaikeahkoihin avokulmiin ohjaajan piti mennä rynnimään koiran päälle. Sitten tehtiin pätkiä kokeillen eri ohjaustapoja.
Ihana treeni: sai/piti kokeilla eri ohjauksia, tuli ihan uutta asiaa josta jäi kotiin ihan konkreettista harjoittemista, ja saatiin vielä paljon onnistumisia. Ihanaa oli vielä kuulla, että mulla onkin herkkä ja hyvin kääntyvä koira! En tiedä miksi, mutta maanantain treenissä ei ollut käännösten kanssa mitään ongelmia kun ohjaus oli kunnossa. Loistava pieni koira. Hyvillä mielin kohti SM-joukkuekisaa (Fidzi siis vei Nizalta joukkuepaikan).
Sitten terveysasioita. Ensin ikävimpiin juttuihin. Ellan siskolla ja muutamalla sisarpuolella on diagnosoitu kilpirauhasen vajaatoiminta. Ellallakin on sairauden oireisiin viittaavia oireita, kuten ihotulehdukset ja korvien töhniminen. Lisäksi on iän myötä tullut äkäisemmäksi toisia koiria kohtaan (ja tämäkin kuulema voi olla yksi oireista). Eli SM-kisojen jälkeen kun vien Ellan rokotuksille niin otetaan myös kilpparitestit. Eikä nyt heitetä kirvestä kaivoon ennen kun tulokset on tullut (ja joo tiedän että siihen on lääkitys).
Sitten mukavampia terveysasioita. Fidzi kävi tänää Niinan luona fysioterapiassa (voitti kisoissa lahjakortin). Ihana oli kuulla että koko koira on tosi hyvässä kunnossa. Mitään jumeja yms. kipukohtia ei löytynyt ollenkaan, vau! Saatiin ohjeita miten voin vielä vahvistaa syvien lihasten käyttöä ja ravausta lenkeillä (laukkaa niin helposti), mutta kaikki oli paremmin kun ok. Loistavaa, koska Fidillä on kuitenkin aika rankka kevät takana.
Ensi viikonloppuna kisataankin agilityn SM:t Nastolassa. Ella ja Fidzi on lähdössä Hiiden Haukkujen joukkueisiin lauantaina. Katsotaan jos itse pääsisi vielä sunnuntaina paikan päälle kannustamaan tuttuja.
välineurheilua... |
Koirat on nyt varusteltu kesää ja treenejä varten. On hankittu uudet märkäloimet, ohjatun kapulat, merkkejä, palloja, naruja yms. Oma lomakin alkaa Juhannuksesta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti