Meillä on nähtävästi menossa jonkun sortin "treeniputki". Pari viikkoa sitten sunnuntaina opiskeltiin tokoa Jessica Svanjlungin koulutuksessa. Meidän tekemisistä katsottiin ruutu, merkki, liikkeestä istuminen ja noutoja. Hyviä ja pari ihan uuttakin vinkkiä saatiin eväiksi kevään treeneihin. Tärkeimpänä antina oli kuitenkin hirmuinen treenimotivaation syttyminen! Ja tietenkin ne kehut aina lämmittää mieltä.
Viime viikonloppu sen sijaan vietettiin Mouhijärvellä Mäkelän Markon koulutuksessa. Viikonloppu oli vesikoirien agilityviikonloppu nimellä, mutta Fidziläinenkin pääsi mukaan treenaamaan. Lauantaina tehtiin hyppyrataa. Sunnuntaina oli radalla mukana kontaktitkin. Ihan mahtavia treenejä, jossa sai kokeilla paljon eri asioita/ohjauksia! Kummatkin koirat tuntuivat mukavilta. Jopa Fidzin kanssa onnistui useampikin asia. Nizan kanssa päästiin pienen säätämisen jälkeen kummankin päivän yli 30 esteen rata nollana läpi, hyvä me. Juosta sai niin että jalat oli maitohapoilla ja keuhkot huusi hoosiannaa, mutta oli se niin sen arvoista. Itsekin vielä ylitin itseni kun jaksoin väsyneenä juosta sekä ohjata nollaratana noinkin pitkän treenin. Hienon viikonlopun kruunasi (loistavan seuran lisäksi) mahtavat yöpymispuitteet maittava ruoka sekä sauna (Suvin kotikotona). Kyllä meidän kelpasi! Niza ja Fidzi näytti nauttivan täysin rinnoin kaikesta huomiosta mitä osakseen saivat.
Leiriviikonlopun jälkeen Niza joutui pienelle treenitauolle, sillä sain sen vihdoin vietyä kauan harkinnassa olleeseen sterilisaatioon. Leikkaus oli eilen ja meni hyvin. Niza on ollut ihan super reipas (vrt. Ella joka oli niin kipeä). On jo ihan täysillä mukana lenkeillä (hihnassa). Ruokahalu on kauhea ja tarpeiden teossakaan ei ollut mitään ongelmia. Eniten sitä näyttää ärsyttävän tuo tötterön pitäminen päässä, mutta parin keskustelun jälkeen tyytyi kohtaloonsa. Toivotaan että toipuminen jatkuu näin hienosti, ja koira jäisi tuollaiseen moodiin missä on nyt ollut!
Huomenna sitten olisi edessä Liuhdon Timon koulutus Fidzin kanssa, ja jos sitten pääsiäisenä mentäisiin yksiin tai kaksiin kisoihin kokeilemaan ollaanko me mitään opittu! Nyt onneksi pääsee taas treenaamaan itsekseenkin enempi kun kenttä on sulanut ja kevät tullut, ihanaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti