lauantai 1. tammikuuta 2011

Vuoden 2011 aloitus

Vuosi on vaihtunut uuteen. Me otimme vuoden 2011 vastaan aika rauhaksiltaan kotosalla. Päivällä käytiin hyvissä ajoin pitkällä hankilenkillä Lilun ja koirien kanssa. Illalla pistäydyttiin vielä lenkin sijaan hallissa tokoilemassa. Hyvin vältyttiin ulkoilemisilta paukkujen aikaan. Ei voi olla kuin todella onnellinen siitä kuinka hienosti kaikki kolme koiraa noihin pamauksiin suhtautuvat. Ella ja Niza nukkui puolen yön aikaan niin sikeasti että eivät havahtuneet koko paukutteluun. Fidzi oli valppaampi ja kuunteli, mutta makoili kuitenkin ihan rauhassa sohvalla. Hyvä näin.

Uusi vuosi aloitettiin heti kisailun merkeissä. Olin ilmoittanut Fidzin kahdelle 2lk agilityradalle. Kisat oli jälleen Hyvinkään lämpimässä hallissa. Radat tuomaroi Anne Huittinen. Sain pitkästä aikaa huokuteltua Aapon mukaan, eli lähdettiin matkaan ihan koko perheen voimin. 

Rata tuntui tutustuessa vähän kinkkiselta tai muutamaa kohtaa mietin pitkään: a) miten otan keinulta kepeille ja b) miten saan sen hypyltä 11 hypylle 12. A) kohdan ratkaisin niin että luotin koiraan. Katsoin että keinulta sen pitäisi nähdä hyvin kepit. Juoksin siis 4-hypyn oikealla puolella ja käskytin suoraan keinulta että kepit, kepit...ja sinne meni ilman mitään ongelmia, jei! B) kohdassa otin renkaan jälkeen aika tiukasti haltuun ja sitten ennakoivalla valssilla. Hyvin kääntyi ja kuunteli. Pituuskaan ei mennyt hirmuisen pitkäksi ennakoivalla valssilla.



Omasta mielestä ihan kohtalaisen sujuvaa rataa. Pari kohtaa olisi voinut mennä paremmin, mutta niin kai aina? Kontaktit tehtiin hienoina, varmoina ja kunnollisina pysähdyksinä (mikä on ihme kun ei niitä hirmuisesti olla päästy treenaamaan). Tuloksena 0-voitto, serti ja siirto 3-luokkaan.

Loppuun vielä pitää sanoa suuren suuret kiitokset ihanille treeni- ja kisakavereille sekä kaikille meitä opettaneille! Ilman teitä vuosi 2010 ei olisi ollut sitä mitä se nyt oli, KIITOS. Toivottavasti tämäkin vuosi olisi yhtä antoisa (kaikkine ylä- ja alamäkineen) ja opettavainen. Näiden kuulumisten myötä toivotan kaikille oikein ihanaa vuotta 2011!

Uusi 3-luokkalainen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti