lauantai 18. helmikuuta 2012

Paljon olisi treenattavaa...

Paljon on mahtunut yhteen viikkoon. Maanantaina oltiin Nizan kanssa treenaamassa Sonja Paavolan opissa Tsaun hallilla. Tehtiin mukavaa hypärirataa, teemana rytmitys. Olisi pitänyt olla videokamera mukana, kun oli kuulema sen verran huima ero omassa liikkumisessa treenin alussa ja lopussa. Tosi kivat treenit. Niza oli hieno, ja itsekkin osasin lopussa jo vähän liikkua.

Tiistaina oli omat agilitytreenit hallilla. Tehtiin viime viikkoisesta Elinan radasta pätkää, mutta ei ihan onnistuttu kopioimaan rataa oikein, koska samat ohjaukset ei enää toiminut. Fidzi teki lisäksi muutaman kerran kepit, jotka toiseen suuntaan tosi helpolla lopetti toka vikassa välissä, pöh. En tiedä hämäsikö sitä vähän keppien vinous vai miksi toisti tota virhettä niin helposti vaan toiseen suuntaa. Ratatreeni mentiin vielä minihypyillä, mutta yhdellä hypyllä tehtiin käännös/jarrutreeniä maksikorkeudella. Hyppäsi ja kokosi itsensä hyvin. Niza teki vähän kevyemmän treenin, ja meni kivasti. Tiistaina meitä tuli hallille moikkaamaan myös Fidzin tyttö Ruska. Olipas tosi kiva nähdä sitäkin. Vähän aluksi jännitti halli ja kaikki metelöivät koirat, mutta nopeasti rohkaistu. Siitä taitaa kuoriutua aika täpäkkä tyttö, ihana :) 


Keskiviikkona treenattiin tokoa Marikan kanssa. Fidzille tehtiin tosi vaikeeta kuuntelutreeniä ts. sen piti toimia vastoin sitä mitä olisi ollut itse tekemässä (luovuttamista). Tätä on treenattava paljon lisää, oli vaikeeta. Torstaina Ella ja Fidzi pääsivät hierottavaksi kotona kun Minna tuli käymään. Ella nautti. Se oli suhteellisen hyvässä kunnossa. Pari pikkuista jumia. Fidzillä edelleen lantio vähän jäykkänä. Ollaan nyt yritetty käydä juoksulenkeillä enemmän. Fidzi pitäisi saada ravaamaan, jotta käyttäisi selkäänsä enemmän. Niza ravaa niin helposti pitkällä askeleella mutta tuo bc yrittää tosi herkästi nostaa laukan. Onneksi sille meni aika helposti perille mitä "ravaa" tarkoittaa :)

Perjantaina tokoiltiin hallilla. Fidzin teemana oli häiriöt. Tehtiin kaukoja, tunnaria, seuraamista ja paikallaoloja häirittynä. Aika hienosti se nämä kestää. Marika sanoikin että pienempi häiriö on sille varmaan pahempi kun iso. Isoissa häiriössä skarppaa niin hyvin :)  Ruska ja Raw oli myös hallilla. Ne on niin reippaita molemmat!

Myöhästyneet ystävänpäivän toivotukset!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti