sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Eroon talvihorroksesta!

Ihanaa, Fidzi tuntuu koko ajan enempi omalta itseltään. Näin jälkikäteen on vasta ymmärtänyt kuinka "apaattinen" se onkaan ollut juoksuista lähtien. Onneksi ne päivät on nyt pikkuhiljaa taas takana. Nyt se taas leikkii kotona itsekseen. Eilen aamulla juoksulenkilläkin alkoi hepuloida ympyrää ja tänä aamusta alkoi Ruskaa hihnassa haastamaan leikkiin. Marikakin kommentoi että näyttää ihan eri koiralta, lapselta taas :) Näistä kokemuksista viisastuneena niin kyllä mä sen keväällä steriloin.

Ruudun uuden sanan ja paikan treeni on mennyt eteenpäin, mutta ekalla yrittämällä ei vielä helposti mene tarpeeksi taakse (uusinnalla ja näytöllä paremmin). Kriteerit on nyt tiukat eli pitää tehdä just eikä melkein ja kerralla niin on hyvä. Yritetään nyt pitää tästä kiinni ja jatketaan treeniä. Noudoissa minusta tuo jo paljon paremmalla ilmeella sivulle, mutta vielä siinäkin on töitä. Perjantaina otettiin kaikki muut liikkeet paitsi seuraaminen hallilla. Jotenkin tuntuu että näiden treenattavien asioiden lista vaan kasvaa, mutta toisaalta olen saanut paljon asioita eteenpäin. Luoksetulo on kiva ja loppukin parempi. Kaukojen M-I ja S-I vaihdot toimii ilman jähmeyttä. I-S vaihtoon pitäisi myös vaihtaa sana jotta ei siinä jumittuisi. On se vaan tärkeää miten tuollaiselle helposti jumittavalla bc:lle myy asiat. En vaan sitä silloin alkujaan ymmärtänyt kun ensimmäinen paimen on.

Tämä viikonloppu on ollut koiramenoista ihan vapaa. Lauantaina käytiin heti aamusta juoksulenkillä ja ainut treeni mitä tehtiin oli omassa pihassa seuruuta. Välillä putoaa alas ja välillä on tosi hyvä. Vaikeeta saada tuo liike tasapainoon. Olen yrittänyt muistaa palkata nyt paljon istumisia koska hitaista pa:sta on mennyt paljon pisteitä. Tänään alkaisi HiHan tokotreenit ja aiheena ruutu mikä sopii meille oikein hyvin.

Aksaa on tehty myös jonkun verran. Viime lauantaina Niza ja Ruska juoksi Teemun koulutuksessa ja molemmat oli tosi päteviä. Niza oli niin tasainen ja hyvä ja Ruskakin osaa yllättää aina. Teki hienoja putkijarruja, kovassa vaihdissa serpenttiiniä, niistoja, viskejä jne. Oli kyllä niin hyvä mieli noiden treenien jälkeen. Keskiviikkona Ruska sitten treenasi keppejä verkoilla. Tarkoituksena vahvistaa sitä että hoitaa oman tonttinsa kepeillä eikä lähde minun perään, sekä ottaa erilaisia lähetyskulmia. No ei ollut sille helppoa eli tule tarpeeseen se treeni. Fidzikin vähän aksasi ja olipa se aika vaikeeta (tosin treenikin oli haastava). Jotenkin olen ihan kahden vaiheella mitä teen Fidzin agilityn kanssa. Jätänkö nyt suosilla sen lajin jäähylle ainakin kesään asti vai treenaanko sm:iin? Toisaalta jos ja kun steriloinkin sen, niin tulee keväällä taukoa...en taida vaan osata päästää irti. Toko on kuitenkin nyt tänä vuonna se meidän juttu, ja se tuntuu niin hyvältä.

Olipa muuten outoa kun surffasin blogin kautta blogiin niin eräs ihminen oli ollut Toivolan Hannan tokokoulutuksessa (mutta ei siis minun!). Outoa siksi että en ole koskaan törmännyt täysin saman nimiseen henkilöön tämän lajin parissa, mutta on kyllä hyvä tietää että en ole ainut (totesin kyllä Aapolle että ei olisi pitänyt vaihtaa sukunimeä niin ei olisi pelkoa keneenkään sekoittumisesta nimen takia) :)

maanantai 3. helmikuuta 2014

Palkalla voi paljon pilata

Toiset tokon maajoukkuekarsinnat kisattiin Seinäjoella puolisentoista viikkoa sitten. Kokeita edeltäneen viikon treenit ei kyllä yhtään mennyt niin kuin suunnittelin. Oli tarkoitus tehdä kivoja ja helppoja treenejä, mutta jotenkin päädyttiin vääntämään joka asiasta joista ruutu oli pahin. Ruudun paikasta väännettiin kaksi iltaa ja aamua. Oli tosi vaikea saada Fidzi keskitttymään siihen mitä siltä halusin (eli oikein paikan) kun ruudussa ei ollut targettia. Vaikka kävin taputtamassa, tai viemässä koiran pannasta ja matka oli vain pari metriä niin lähettäessä se alkoi vaan hyppimään ja tarjoamaan eri paikkoja ruudusta eikä mennyt kerralla sinne minne pitäisi. Koska kisat oli lauantaina oli minun pakko antaa Fidzille lopulta luovutusvoitto ja pistää vaan se lelun perään sinne ruutuun että saisin koiran kivalla fiiliksellä sinne edes kerran ennen kisoja. Tosi kivat lähtöasetelmat, not. Perjantaikin oli Fidzille aika raskas päivä kun piti ottaa koirat aamusta töihin mukaan (onneksi on lämmin autohallipaikka), kun siitä sitten lähdimme ajamaan suoraan kohti pohjanmaata. Fidzi joutui siis olemaan autossa  perjantaina monen monta tuntia. Kisaa edeltävänä iltana käytiin vielä ottamassa tuntumaa hallin pohjaan ja nekään treenit ei mennyt ihan oppikirjan mukaan. Meitä ennen hallissa oli joku näyttelykoulutus ja sitä myöten matto oli täynnä erilaisia nameja. Otin Fidzin kanssa tunnarin niin se jäi SYÖMÄÄN pari namia ennen oman hakua. En voinut kun uusia ja onneksi sitten teki ok ja sain palkattua. Luoksetulossa teki stopissa hienon lukkojarrun niin hienon että meni etujalat alta ja meni maihin. Saatiin me jotain onnistunuttakin tehtyä, mutta kaikenkaikkiaan oli ihan liikaa huonoja treenejä alla kisaamista ajatellen.

Tuomareina kisoissa oli Piritta Pärssinen ja Tiina Laakko. Me jouduttiin kisaamaan numerolla 1, ja vielä ilman nollakoiraa. Ei minusta ole ihan reilu paikka kenellekkään olla ekana ja aloittaa kisa, koska yhtään ei tiedä varmaksi mikä liike alkaa mistäkin jne. On liikaa liikkurin varassa ja vaikeampi pitää omaa kuplaa yllä. No ei auttanut. 

Ekassa kehässä paikallaolot. Istuminen ja makuu 10. Istuminen varmaan oli ansaittu, mutta makuu ei. Oli vetänyt lonkalle kohti piiloa. Lisäksi Fidzillä roikkui kamalat kuolavanat molemmilla puolin suuta (tämä ei tosin varmaan pisteisiin vaikuta). Ylös ja alas meni hyvin.

Toisessa kehässä ohjattu, z:ta, seuruu, ruutu ja luoksetulo. Ohjatussa oli huono merkki. Lisäksi hidasteli kapulan otossa. Ihan selvästi skannasi nenällä jotain nameja sieltä maasta (voi murr...miten koira voi olla noin ahne?) loppuun vielä hidas pa. Ei ollut kiva suoritus. Siitä 8,5. Z.ta oli ihan ok:n tuntuinen. Ei vieläkään ole sellainen seuruu mitä haluaisin. Tuomari vähensi pisteitä hieman (jee vaan hieman!) hitaasta istumisesta ja lopun hitaasta pa:sta. Tästä 9. Seuruu alkoi peruutuksella, käännöksillä ja hitaalla käynnillä. Peruutus oli taas tosi huono. Irtosi sivuun ja pomppi. Lisäksi äänteli kunnes lähdettiin eteenpäin. Askelsiirtymät ei edelleenkään hyviä, mutta vasemmallekäännökissä työskentelee nyt aika kivasti. Tuomari vähensi pisteitä alun peruutuksesta, hieman liian tiiviistä seuruusta, oikealle askelsiirtymästä jossa paikka irtosi hieman ja lisäksi muutamasta hitaasta istumisesta. Tästä 8. Seuraavaksi ruutu. Vähän parempi merkki kun ohjatussa, onneksi. Tuomari miinusti merkin asennosta. Ruutuun lähti hyvin mutta stoppasi itse ihan liian ajoissa eli en pystynyt pysäyttämään. Jäi ihan etureunaan. Mietin hetken mitä teen. Meneekö yli jos käsken maahan vai pitääkö yrittää peruuttaa. Otin riskin ja pistin maihin. Tassut jäi varmaan millin etureunan sisään. Loppu ok (paitsi oli vissiin taas tehnyt hitaan pa:n). Tuomari tietty rokotti paljon ennakoinnista. En tiedä vaikuttiko Fidziin mutta ruutu oli merkitty keltaisilla nauhoilla ja ennen ruutua oli matossa keltaisia viivoja. Oisko ajatellut ylittäneensä ne ja tehneensä oikein? En tiedä mutta tuurilla 7. Luoksetulo oli varmaan koko kisan paras liike. Tuomari tosin antoi vaan 8,5. Meni maahan hyvin. Stoppasi tosi hienosti ja maihinkin meni yhtä upeasti. Lopun vauhti saisi olla parempi mutta ei se ero muihin väleihin iso ole. Olisi vaan kiva että kiihdyttäisi loppuun. Pistemenetykset; liikkui seisomisessa (ilmeisesti siitä että ehkä hypähti taakse koska ei edennyt) ja lopun pa. Itse olin kuitenkin tuohon tosi tyytyväinen. Viimeisessä kehässä metalli, tunnari ja kaukot. Metallin palautus ja pa hidas. Siitä 8,5. Tunnarissa meni suoraan omalle ja selvästi merkkasi, mutta lähti tarkastamaan muut ja sitten vasta toi oman. Tästä 9. Kaukot oli hienot mutta olikin aika helpot vaihdot kun oli I-S-I-M-S-M. Siitä 9,5 kun oli arvostelun mukaan liikuttanut toista jalkaa sentin taaksepäin :)

Ei siis tosiaankaan meidän paras kisa, mutta ei kai sitä voi aina onnistua. Siihen ehkä voi olla vähän tyytyväinen että huonommallakin suorituksella päästään karsinnoissa 1-tulokseen (279 pistettä) ja sijalle 10.

Nyt ollaan aloitettu treenit vähän niin kuin alusta monen liikkeen kanssa. Mietin ensin, että lähdenkö "tappelemaan" erinäisistä asioista Fidzin kanssa, joka voi johtaa helposti ikäviin fiiliksiin treeneissä. Mutta tulin siihen lopputulokseen, että on epäreilua vääntää koiran kanssa asioista jotka on omien koulutusvirheiden seurauksia. Tästä syystä Fidzi on lähtenyt opettelemaan ihan uusia sanoja joilla on uusi merkitys. Ruutu on nykyään "target". Kriteerinä siinä on että paikka on kerralla takana. Korjauksia ei tehdä vaan uusitaan jos ei heti onnistu. Palkkaus tapahtuu vaan ruutuun pääasiassa namilla ja välillä leikkien mutta ruudussa ei ole mitään valmiina ja mitään ei heitetä. Sama juttu merkillä. Sekin on vaihtanut käskysanaa "pisteeseen". Samalla korjaantui merkin asento ja paikka. Tosi kivasti on Fidzi vastannut näihin ja tekee juuri niin kuin pitää kun nyt ne sanat merkitsee sille sitä mitä haluan. Sama juttu on noudoissa ja sivuilletuloissa. Paljon on siis uusia sanoja opeteltavana, mutta aika nopeasti nähtävästi saan sille idean noista läpi. Onneksi nyt on hieman pidempi aika treenata.

Vaikka meillä on nyt (bc?) pentuja, niin Fidzi on ollut treeneissä jo paljon kivempi mitä pari viikkoa sitten eli juoksun jälkimainingit jo helpottavat. Taisi kyllä olla Fidzin viimeiset juoksut. Ajatuksena on nyt steriloida se karsintakisojen jälkeen. Marikin käväisi vkl hoitamassa Fidzin. Oli rinnasta ja muutenkin edestä kireänä eli tarvitsee uudelleen tsekata ennen kisoja mutta ei kuitenkaan mitään mitä suurempaa. Tokon ongelmia....

Emä ja pentu