sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Viikonlopun kuulumiset

Lauantaina oli vuoden ekat kisat ShowLinkillä Nizan kanssa. Tosi ihanaa kun kisat oli kerrankin ihan vieressä. Matkoihin meni joku 10 min yhteensä. Tykkään! Näin ehtii päivän aikana tuohuta vaikka mitä (ja perhe taas arvostaa ehkä tätä). Viitasen Anne oli tehnyt kolme aikamoista juoksurataa hallin kapealle pitkälle kentälle.

Radat oli kivan vauhdikkaita, ja omalla tavalla haastavia. Me ei tänään onnistuttu tekemään kuin kolme hyllyä, mutta koira toimi tosi kivasti. Rytmitys vauhdissa oli taas enempi ja vähempi hukassa ts. olin yleensä myöhässä. Positiivista oli että edes yritin tehdä ns. kaikki tai ei mitään periaatteella (enkä varmistellut siinä koiran vieressä este esteeltä). Kaikilla radoilla oli joku kohta mikä ei onnistunut. En osannut tutustumisessakaan päättää kyseisiin kohtiin meille parasta ohjausta vaan arvoin vielä kentän reunalla mitä teen, eli ehkä ei paras tilanne lähteä radalle? Tiedetään taas mitä treenata! Pari ekaa rataa tuli myös kuvattua, kiitos Heli!


Sunnuntaina olisi ihan hirveästi tehnyt mieli treenaamaan kaikkia niitä asioita mitä "treenilistalle" on jo kertynyt, mutta 40e/tunti lämpimässä hallissa on aika paljon (vaikka sen puolittaisikin), ja -15 ulkona on taas vähän liian kylmä. Tehtiin sitten pitkä pakkaslenkki metsässä (ja kotitokoa). Näin ne meidän lenkit yleensä menee:

Pakollinen posetus

...myös Nizasta

Ellan ei tarvinnut kylmässä seisoskella

Keppileikit on parasta!







 Toiset painii ja juoksee minkä jaksaa, ja yksi nauttii hajujen maailmasta kulkemalla omia reittejään...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti