keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Fidzin ensimmäinen EVL-koitos

Nyt on puolen vuoden kisatauko tokonkin saralla rikottu. Lauantaina ajeltiin Pieksämäelle asti kisamaan, kun lähempää en paikkoja kokeeseen ole saanut. Yksin ei onneksi tarvinnut matkaan lähteä vaan matka-ja kisaseurana oli Tanja ja Nana (jotka saivat TK2-koulurin, onnea!).

Kisa oli Fidzin ensimmäinen erikoisvoittajaluokan kisa. Jännitti taas niin että oksetti. Paikan päällä odotellessa jännitys onneksi tasaantui siedettäväksi. Asetelmat kisaan ei olleet ihanteelliset, koska viimeisen viikon "paniikkitreenit" ovat meneet aika persiilleen, mutta kehään mennessä yritin unohtaa epäonnistumiset ja keskittyä tekemiseen nyt ja siinä hetkessä.

Kisassa oli mukana 10 EVL koirakkoa ja tuomarina uusi tuttavuus Kaisa Poutanen. Aloitettiin paikallaoloilla:

Paikalla istuminen: 10
Paikalla makuu: 10

Ilmeisen kauniisti oli ollut. Meni täpäkästi maihin ja nousi yhtä hienosti.

Seuraaminen: 9 itse olin tyytyväinen. Ainostaan paikallakäännökset lopussa jäivät vähän vajaiksi.
Idari (vai mikä se nyt on?): 7 muuten ihan hieno, mutta istuminen meni seisomiseksi. Tätä liikettä en nähtävästi osaa opettaa koirilleni koska Nizan kanssa tökki aivan sama asia.
Luoksetulo: 9 seisominen olisi voinut olla parempi. Maahanmeno ja vauhti oli ihan hyviä.


Ruutu: 0 pysäytin liian aikaisin ja Fidzi ennakoi maahanmenon (ja yritin korjata ihan väärällä käskyllä!). Etutassut jäi ruudun ulkopuolelle kun kääntyi etupää ympäri :( Oma moka, prkl! Lisäksi merkki oli tooosi tahmea.
Ohjattu:5 tässäkin merkki oli tahmea ihan kuin ruudussa. Lähti nätisti kaarrattamaan vasemmalle, mutta bongasi keskikapulan. Jouduin antamaan lisäkäskyjä, jotta sain oikealle kapulalle.
Tunnari: 6 muuten hienoa työskentelyä, mutta pudotti kapulan, höh.
Metallinouto:9 tästä kyllä saatiin liikaa pisteitä. Kapula ei ollut koko aikana lämpimässä, joten oli tosi kylmä. Kädet olivat yhtä kylmät, joten ei sitä paljon saanut lämmitettyä. Heitto jäi lyhyeksi. F meni ja oli jo ottamassa kapulaa, mutta sitten kuitenkin katsoi että pitääkö tää oikeasti tuoda. Otti ja toi ilman lisäkäskyjä mutta selvästi inhotti.
Kaukot:10 tuomari sanoi että ei usein ole tästä liikkeestä kymppiä antanut, mutta nyt koira teki vaihdot kuin sillä olisi takajalat liimattu, jei!

Kaikki liikkeet tehtiin putkeen (osa videoituna, kiitokset Tanjalle! On se kamera armoton.). Tämä vähän harmitti etukäteen kun en ole hirmuisesti tehnyt palkattomuutta (ihan muutamia liikkeitä ketjuttanut), kun oletuksena oli että tehdään kahdessa osassa niin kuin aina ennenkin. Ihana oli kuitenkin huomata että Fidzi tekee yhtä iloisesti töitä alussa kuin lopussa, eli sille riittää palkaksi kun saa vaan tehdä yhdessä töitä. Eihän sillä ole kun kuusi tokokisaa takana, mutta jokaisessa kisassa on ollut ihan mahtava! Hyvä fiilis jäi kisoista vaikka tulos ei riittänyt kuin II-tulokseen (234 pistettä). Ihanasti lämmitti myös mieltä tuomarin kommentti meidän "loistavasta ja iloisesta" yhteistyöstä. Jälkikäteen on vähän harmittanut oma ruudun nollaus, mutta tätähän tämä on.

Tylsä juttu noissa kisoissa oli että kaikilla korilla ei ollut samanlaiset olosuhteet suorittaa liikkeitä! Oli häiriötötsiä (mm. ohjatun merkin etuviistossa), jotka loppujen koirien osalta poistettiin kun alun koirat nollasivat liikkeitä niiden takia:( Pitää pistää myös omiin treeneihin lisähaasteita, koska nähtävästi niihin voi kisoissa törmätä.

Kaiki kolme viimeisessä lumihankikuvassa tänä keväänä (ainakin toivon!)


Ja koska kevät (huolimatta noista lumihangista) tulee, niin Niza pääsi viikonloppuna "Suvin Salonkiin". Nyt sillä on taas kevyt olla (ja paljon mukavampi kaivautua sohvan tyynyjen väliin). KIITOS SUVI taas kerran!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti