maanantai 28. lokakuuta 2013

Vetreä vesikoira

Viikonloppuna päästiin Nizan kanssa pitkästä aikaa kisakentille. Aina mä jaksan sitä hehkuttaa, mutta se on vaan niin ihanan terapeuttinen agilitykaveri. Olin ilmoittanut sen kahdelle radalle ja Fidziä en ollenkaan. Halusin kerrankin vaan keskittyä Nizaan. Radat oli aika hauskoja, eikä mitenkään kamalan vaikeita mutta vauhdikkaita. Eka rata meni ihan kivasti. Lopussa yksi kaarros venyi, mutta muuten kulki tosi kivasti. Saatiin yksi nolla lisää ensi kesän arvokisoja varten. Sijoitus oli viides Pirtun, Tuffyn, Suviannen ja Zen jälkeen eli aika kovassa seurassa mentiin. Niza 26.10.2013 A-rata. C-rata oli seuraavaksi ja se oli hypäri. Jätin putkijarrun tekemättä kun ajattelin että saan Nizan kuitenkin käännettyä...no en saanut ja myöhässä ollut valssi varmaan vielä perinteisesti valui, eli vein omalla liikkeellä Nizan putken edessä olevalle hypylle kun olisi pitänyt kääntää (harmi kun tätä rataa ei tullut videolle). Muuten hypärikin meni hienosti. Hyvän fiiliksen kisat. Ei kai sitä muuta voi edes toivoa. Niza kyllä kulkee aika kivasti vaikka kohta on 8-vuotta mittarissa. Voi kun se pysyisi samassa kunnossa ensi kesään asti. Kontaktitkin oli hallussa vaikka kisattu on viimeksi elokuussa.

Fidzin kanssa oltiin sunnnuntaina HiHan treeneissä. Oli kisamainen treeni. Anne oli valinnut liikkeet ja suoritusjärjestyksen. Tehtiin paikalla istuminen, seuraaminen, luoksetulo, ruutu, metallihyppy, tunnari ja kaukot. Paikalla istumisessa oli kääntänyt päätä taakse kun Marika tuli kentälle, mutta tassut ei liikkunut. Seuraaminen ihan ok:n tuntuista. Pitäisi varmaan kuvata niin näkisin miltä näyttää. Luoksetulo oli ihan hyvä. Stoppi hyvä, maahan voisi mennä paremmin ja vikan pätkän voisi tulla kovemmin. Metallissa taisi kerran korjata mutta ei kolisuttanut. Sivulle voisi tulla nopeammin. Tunnari oli oikein siisti. Aloitti haistelemaan vasemmalta meinasi mennä oman yli, mutta palasi ja nappasi heti kun tajusi missä oma oli. Kaukot teki siististi MUTTA jössen että oli tahmeeta. Ei ole vielä ruokakuppikaukojen asenne siirtynyt kentälle tosin kotona ei ole liikkuria ja tuota aloitusta mikä varmaan aiheuttaa sen jumituksen. Jatketaan treeniä....

Fidzillä oli eilen viis vee synttärit. Nyt se olisi kait aikuinen, ainakin teoriassa? Aikalailla oli laimeat juhlat kun ei edes kunnolla päässyt treenaamaan. Ulkona oli vaan niin kamala sade että ei huvittanut. Koitetaan paikata toi vääryys loppu viikolla.

© Sirpa Saari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti