keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Uusi vuosi

Joulun aika huilattiin treenirintamalla. Oltiin vaan ja lenkkeiltiin. Koirat ei varmaan olisi tätä mielestään tarvinnut mutta itse tarvitsin taukoa kaikesta "pakosta" tekemisestä. Oikeastaan vasta tapanina pääsi Fidzi ekaa kertaa treenaamaan, kun käväistiin Turussa pienellä MM-tiimi porukalla treenaamassa. Aika loistava oli huomata, että vaikka mentiin ihan uuteen halliin suoraan autosta paikallaoloihin (kun oltiin myöhässä) häiriö CD:n pauhatessa kaiuttimista (linkki), ei Fidzi ollut minään. On se aika rautahermo. Joululomalla käytiin pari muutakin kertaa hallitreeneissä, ja vuodenvaihteessa halli osoittautuikin ainoaksi paikassa jossa pystyi mitään vauhdikkaampaa treenaamaan. Lumet suli ja jäät jäi. Niin tylsä keli.

Vuodenvaihde meni aika rauhakseltaan. Ella nukkui. Niza oli valppaampi kuin yleensä, mutta uskon että sillä on vaan enempi energiaa kun ei ole päässyt treenaamaan. Olisi jäänyt mielellään takapihalle kun päästin ne nopeasti ennen puoltayötä sinne pissalle. Fidzi noista eniten pauketta kuuntelee, mutta ei onneksi ole mitenkään "paniikissa", mutta hakeutuu nukkumaan pöydän tms. alle eli vähän selvästi hakee suojaa (tätä tuskin tekisi jos sille luun antaisi). Harmittaa vieläkin kun pentuna, ekana uutenavuotena, joku onnistui sen raketilla säikyttämään. Onneksi sille ei kuitenkaan sen suurempaa traumaa ole jäänyt, mutta uskon että tuo pieni epävarmuus juontaa juurensa tuosta tapahtumasta. Loistava oli kuitenkin kuulla, että ainakin Raw ja Ruska selvisivät uudesta vuodesta oikein iloisilla mielillä ts. eivät reagoineet paukutukseen.

Nyt sitten eletään jo vuotta 2013, niin ehkä olisi hyvä kirjata jotain tähän vuoteen liittyviä ajatuksia.

Ellalle en nyt mitään varsinaisia tavoitteita enää pistä. Tokokokeisiin mennään sunnuntaina, ja aina me sen kanssa jotain silloin tällöin puuhataan, mutta sen päätavoite on olla onnellinen ja terve mummo-koira.

Nizan kanssa vuoden päätavoite on varmaan agilityn sm:t. Treenataan niitä silmällä pitäen, ja yritetään päästä takaisin siihen flow-tilaan missä ollaan sen kassa aina välillä käväisty. Haetaan vauhtia ja rohkeutta radoille. Siinäpä se. Ehkä yritetään mennä kisaamaan Suomen rajojen ulkopuolelle. Ei se tavoite ole, mutta kivaa se olisi :) Näyttelyyn mennään jos sertejä pukkaa.

Fidzin kanssa tokossa olisi taas tarkoitus osallistua vuoden arvokisoihin, ja tehdä niissä ehjä suoritus. Hiotaan palasia kohdalleen ja paremmaksi, mutta mikä tärkeintä niin pidetään hauskaa. Agilityssa yritetään saada pakka pysymään kasassa. Mietitään arvokisoja sitten fiiliksen mukaan. Fidzi voi sitten päästä Nizan mukaan reissuun, jos ulkomaille lähdetään.

Sitten voisi ehkä yrittää tehdä vuoden aikana päätöksen siitä astuttaako Fidziä uudestaan vai ei, niin sitten vuonna 2014 olisi selvät sävelet sen suhteen.

Ihanan onnellista ja energistä vuotta 2013!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti