maanantai 14. toukokuuta 2012

Huolta ja murhetta

Näinköhän tässä sitten kävi että Nizan loistava agilitykausi päättyikin loukkaantumiseen juuri ennen SM-kisoja? Huokaus. Tulin lauantai yönä kotiin työmatkalta ja vastassa oli kovin apea vesikoira. Ei hyppinyt iloisesti yläilmoihin niin kuin yleensä tekee, vaan tuli pää alhaalla moikkaamaan. Aapo oli ollut iltapäivästä koirien kanssa metsälenkillä, ja Niza oli tapansa mukaan painanut menemään Fidzin kanssa. Nyt kuitenkin ilmeisesti oli jossain vaiheessa loukannut itsensä? Mitään "epätavallista tapahtumaa" tms. ei Aapo kuitenkaan ollut lenkillä huomannut. Maanantaina kun kävin treenaamassa tokoa Fidzin kanssa niin otin Nizan kentälle mukaan. Se vikisi ja halusi kanssa niin kovasti töihin. Yritin sitten ottaa sen varovasti ottamaan vähän seuraamista, mutta kun ponnahti innosta ilmaan niin sattui. Vinkaisi kovasti. On siis vieläkin jostain kipeä, eikä edes yritä sohvalle. Kipu ilmenee nähtävästi heti kun yrittää nousta hyppäämällä. Harmittaa ihan tosi paljon. On nyt sitten pelkällä hihnalenkillä, eli jos SM-kisoihin edes päästään niin ei paljon tehdä viimeistelytreeniä ennen niitä.

Fidzi sai valmennusrenkaan näyttökokeesta tulokset:
"Tänä vuonna jouduimme kovan tason takia lähinnä katsomaan miten hyvin näyttökoe meni ja miltä ohjelma näytti kokonaisuutena, koska koirakoiden kilpailuhistoriassa ei ollut kovin suuria tasoeroja.
Näyttökokeen perusteella renkaaseen ehdotetaan tänä vuonna neljä koirakkoa. Suomessa tokon taso on tällä hetkellä todella kova ja vaikka ette olisi nyt mahtuneetkaan mukaan valmennusrenkaaseen, niin on paljon tietotaitoa siellä ulkonakin. Ja on esimerkkejä vuosien varrelta siitä, että jopa maajoukkueeseen voi päästä, vaikka ei kuulu valmennusrenkaaseen."


Paras koirakko sai pisteitä 89,5 ja Fidzi keräsi pisteitä 78. Arvostelu kuului "Koiralla tuli nyt jonkun verran virheitä kaukoissa ja ruudussa. Näki kuitenkin että on osaava koira jolla esimerkiksi hyvä ja fokusoitunut seuruu." Näinhän siinä kävi. Ei saatu tehtyä liikkeitä virheittä, mutta niistä kirjoitinkin jo aikaisemmin. Toisaalta ehkä kaikella on tarkoitus, sillä nyt saan kaikin voimin yrittää kerätä jostain edes jonkun verran aikaa treenata tokoa SM:ä varten kun muu elämä on tällä hetkellä kovin kiireistä. On työmatkoja, muutto, remonttia yms. loputon lista. Ei me edes ehditä niihin pienempiiin kyläkisoihin ennen tokon SM:iä, eli ei voi kovin suuria tavotteita sinnekään laittaa. Miten tämä vuosi menee taas näin kiireessä että mistään tavoitteista ei voi pitää kiinni kun ei ehdi treenaamaan? Pientä turhautumista ilmassa! Agilityn SM:iin FIdzin lähtee ainoastaan joukkueeseen jos lähtee. Siltä puuttuisi kaksi nollaan mutta koska ei me vaan millään ehditä kisaamaan niin ei voi mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti