sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Makee espanjalainen!

Sunnuntaina Nizan kanssa Purinan kisoissa kolmella radalla (yksi hypäri). Tuomarina kaikilla radoilla Marja Lahikainen. Aloitettiin hypärillä. Se meni kaiketi ihan ok. Ei ainakaan mitään suurempaan, ja ilman ratavirheitä maaliin. Toinen agilityrata meni vielä paremmin kuin hypäri ja sekin ilman ratavirheitä. Parhautta toisessa radassa oli Nizan puomi. Se oli niin makee, että teki mieli alkaa tuulettaa kesken radan. Tehtiin kuitenkin rata loppuun, ja näin ollen saatiin tuplat kasaan. Ihan loistavaa! Toisella radalla vielä sijoituttiin jaetulle neljännelle sijalle nopeiden bortsujen keskelle, ja saatiin meidän eka A-serti.

Vikalle radalle en saanut enää kunnon asennetta itselleni. Oli liian hekumaaninen olo noista aikaisemmista radoista ja onnistumisista. Viimeinen rata sitten kosahtikin ihan omaan ohjausmokaan. Juoksulinja meni liian läheltä hyppyä, ja sain Nizan hyppäämään hypyn väärin päin. Puomi vikallakin radalla oli niin bueno, että ei harmittanut yhtään vaikka ei sitten tulosta tältä radalta saatukkaan.

Kisojen jälkeen piti selata blogia taaksepäin ja etsiä päivitys missä lupasin että Nizan kontaktit laitetaan kuntoon. Se päivä oli 22.6.2011 ja nyt on 25.9.2011 (ollaan me siis jotain saatu kolmessa kuukaudessa aikaan). Tällä hetkellä on omat fiilikset aivan mahtavat. Nizan kanssa alkaa palaset hiljalleen olla kasassa ja radat sen kanssa tuntuu tosi hyviltä. Vauhtikin on aika hyvää (kepit pitää vielä saada paremmaksi, varsinkin jos radalla ei pysty vedättämään niin vauhti hiljenee liikaa). Kaikki radat on vielä videoituna kiitos Marikan (lisäilen tänne sitten myöhemmin).

Nyt on sekä Nizalla että Fidzillä neljä SM-nollaa kassassa ensi vuotta varten (+ tuplat). Toiveena olisi päästä Fidzin kanssa vielä juoksun jälkeen joihinkin kisoihin, mutta katsotaan miten asiat etenee.

Näin ne puomin alastulot tehdään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti