torstai 6. joulukuuta 2012

Onnea Niza 7-vee!

Hiukan haikeeta ajatella että Niza on jo 7-vuotias. Mieleen hiipii jo ajatukset siitä kauanko sillä on vielä aktiivista treeni/kisauraa jäljellä. En halua lopettaa kisaamista silloin kun koira ei sitä enää kestä vaan se päätös on tehtävä aikaisemmin. Vielä en missään nimessä ole sitä eläkkeelle pistämässä, koska 7-vuotiashan on koira "parhaassa" iässä. Mutta karu totuus on, että vähemmän niitä vuosia kisakentillä on edessä kuin takana, ja se hiukan jo surettaa näin etukäteen. 

Niza on opettanut minulle koiran kouluttamisesta todella paljon. Se on opettanut että ei ole syytä luovuttaa vaikka muut ympärillä olisi sitä mieltä että koirasta "ei olisi mihinkään". Se on koira jonka kanssa olen tehnyt hirmuisen työn ja se työ on kantanut hedelmää. Niza on äärimmäisen selväpäinen, hyvä rakenteinen ja moottorinen maxi espis joira en ihan liikaa Suomen maassa ole tavannut. 

Niza kanssa harrastaminen (eli pääasiassa agility) on tällä hetkellä suurimmaksi osaksi terapiaa. Se on uskollinen ja ihan loistava kaveri myös sohvan nurkassa. Se vaan on mun elämäni espanjalainen.


4 kommenttia:

  1. Paljon onnea ja pitkää ikää Nizalle! :) Mielettömän hienoja tuloksia olette Nizan kanssa kyllä tehneet, vau! Velipuoli-Aatu täyttää kanssa keväällä 7 vuotta ja on jo tovin ollut aika rauhallisen tyyni herrasmies. Aatulla tosin tuo kroppakin vähän kremppaa, varmaan vaikuttaa sekin. :(

    Mukavaa joulun odotusta teille! :)

    VastaaPoista
  2. Niza kiittää onnitteluista:) Ikävä kuulla että Aatun kropan kanssa on ongelmia, minkälaisia?

    Oikein ihanaa joulun odotusta teillekkin!

    VastaaPoista
  3. Lyhyesti sanottuna Aatulla on liian pitkä selkäranka ja lantio ja se aiheuttaa vinoutumia ja jumeja. Ei tahto ranka eikä muukaan kroppa sitä kautta, pysyä kunnossa :(

    VastaaPoista
  4. ^tosi ikävä kuulla. Kiva kuitenkin että oot saanut toisenkin harrastuskaverin :)

    VastaaPoista