sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Toko SM 2012 Kuopio

Mistähän sitä aloittaisi? Tällä hetkellä tuntuu, että sanat ei riitä kuvailemaan tuon viikonlopun tunteita...

Tokon SM-kisat kisattiin viikonloppuna Kuopiossa. Lähdettiin Hiiden Haukkujen joukkueen kanssa matkaan jo perjantaina, koska ajomatka Kuopioon on kuitenkin aika pitkä. Perjantaina käytiin ilmottautumassa, katsastamassa kisapaikka ja pystyttämässä teltat. Sitten matkattiin järven rannalta viikonlopuksi vuokrattuun mökkiin yöksi.

Fidzi oli kisojen aikaan juoksun parhaassa (vai pahimmassa?) vaiheessa. Sillä oli siis tärppipäivät menossa. Tästä johtuen joutui olemaan häkitettynä kisapäivinä paljon, ei päässyt tutustumaan etukäteen kisakenttään ja joutui tekemään päivän viimeisenä kaikki liikkeet. Lähtökohdat kisaan ei siis olleet parhaat mahdolliset. Lauantaina yli 8h odottelut jälkeen päästiin kehään. Vaikka Fidzi ei ole koskaan "pettänyt" minua kehässä tuntui vaikealta olla luottavainen siihen että se todella jaksaisi keskittyä ja tehdä töitä pitkän odottelun ja tärppipäivien takia. Niin se pieni bordercollie kuitenkin teki töitä 1-tuloksen verran ja sijoittui 18/104. Taso oli lauantainakin kova ja ykköstuloksia tuli EVL:ssä 33 kappaletta tiukasta arvostelusta huolimatta. Ja koska 20 parasta pääsi kisaamaan sunnuntain finaaliin oltiin me Fidzin kanssa lunastettu paikka tokon SM-finaaliin meidän ekoissa SM-kisoissa. Kesti pitkään kun todella uskoin tilanteen. Me oikeasti päästiin kisaamaan Suomen mestaruudesta maailman huippuja vastaan, niin epätodellista mutta kuitenkin totta.

Sunnuntaina epätodellinen olotila vaan kasvoi. Ja koska taas jouduttiin tekemään yksin kaikki liikkeet muiden jälkeen, ei lähtökohdat olleet helpot. Pää meinasi haljeta kun katselin muiden upeita suorituksia. Joidenkin kohdalla meinasi ihan tippa tulla linssiin. Koiran ja ohjaajaan saumaton yhteistyö kertoo vaan niin kuvan kauniista suhteesta. Ei sitä voi olla ihailematta! Kun vihdoin oli meidän vuoro oli päivä taas pitkällä ja Fidzillä ollut pitkä häkkiaika takana. Mun ihana pieni iloinen bordercollie teki kuitenkin paljon enemmän kuin siltä olisin ikinä uskaltanut odottaa. Se teki SM-finaalissa 1-tuloksen. Tällä sijoituttiin sijalle 13/20. Oon niin onnellinen ja tyytyväinen vaikka ei ylletty lähellekkään meidän parhaisiin suorituksiin ja virheitä tuli. Lähtökohdat oli kuitenkin vaikeat ja kyseessä meidän ihka ekat  Suomen mestaruus kisat.

Hi-Ha:n joukkuekin teki hienosti ollen 21/68! Joukkueen koirien keski-ikä ei kuitenkaan ollut hyvin korkea, ja monella ei paljon aikaisempaa kisakokemusta ollut. Oon ylpeä.

Päivittelen myöhemmin tarkempia tuloksia liikkeistä, mutta tässä nyt ensimmäiset fiilikset. Kiitos vielä aivan mahtavalle Hi-Ha:n joukkueelle. Ilman teitä mun pää ei varmasti olisi pysynyt kasassa, kiitos ihanat!


3 kommenttia:

  1. Onnittelut, teidän tekeminen on vaan niin kaunista :) Olette tuloksenne ansainneet!

    VastaaPoista
  2. Onnea hurjasti taitavalle parille!! Ihan mahtavaa :))

    VastaaPoista