sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Tavoitteita vuodelle 2012?

Miten tää onkin niin vaikeeta? Tavoitteita kun (ainakin mulla) on pakko olla tai treenit on samalla tasolla mitä on nyt marras/joulukuun ollut, eli tehdään vähän jotain mutta ei mitään suunnitelman mukaan eikä mitään eteenpäin vievää. Toisaalta jos "julkaisen" liian kovat tavoitteet niin sekin vie lopulta treenimotivaation kun alkaa ahdistaa...mutta yritetään :)

Fidzin tavoitteena agilityssä on saada SM-nollat kasaan (tai ehkä ekana saada yhteistyö mammaloman jälkeen kuntoon ja yritetään tehdä se ennen kesää). Itse SM:ssä ei varmaan kuitenkaan ole sen kummempia tavoitteita kuin mahdollisimman ehjät radat. Viimeinen AVA-serti olisi kiva saada sitten joskus toukokuun jälkeen, ja voitaisiin me noita samoja tavoitteita asettaa myös hypäreille.

Tokossa olisi tarkoitus tsempata ensi vuonna. Rakentaa liikkeitä entistä paremmiksi ja entistä häiriökestävimmiksi. Lisäksi tavoitteena on osallistua arvokisoihin, ja tehdä niissä oman tasoinen iloinen suoritus. Ja tietty tavoitteena on että Fidzi pysyy yhtä terveenä kuin tähänkin asti (ja tämä sama tavoite on tietty kaikilla koirilla). Muu harrastaminen on plussaa. Olisi kiva ehtiä paimentamaan, hakuilemaan ja ehkä vepeilemään mutta on pakko myöntää, että aika ei riitä kaikkeen.

Nizan tavoitteena on agilityssä hioa aikoja vielä paremmiksi (tämä taitaa kyllä olla koirasta riippumaton tavoite). AVA-sertitkin olisi kivoja ja jos niitä siunaantuu niin sitten laitetaan näyttelytkin tavoitelistalle, koska Nizalla viimeinen näyttelykäynti on alle 15  kuukautisena. Tokossa (mahdollisesti taas ensi vuonna) olisi vielä mukava kokeilla kisaamista, ehkä.

Ellan tavoitteena olisi kisata tokossa alokasluokassa ja saada 1-tulos. Lisäksi koitetaan käydä siellä mejämetsällä enemmän kuin tänä vuonna. Voisin myös harkita näyttelyitä kun veteraani-ikä täyttyy, jos me haetaan se valiotitteli vaikka siitä "lajista". Agilityt taitaa olla Ellan osalta kisattu (tai ajatuksena on vielä mittauttaa Ella uudestaan, ja jos siitä saataisiin mini niin sitten voitaisiin miettiä jatkoa myös agilityssä).

Sitten pitää vielä sanoa ISO kiitos kaikille treenikavereille ja meitä kouluttaneille! Teidän apu on korvaamatonta. Ilman teitä me ei oltaisi tässä. Kiitos!

Loppuun pari kuvaa tulevaisuuden toivoista (kuvissa pennuilla ikää vähän alle kolme viikkoa) :)

Poika 2. "mustakorva"

Tyttö 2. "poikkikaulus"

Tyttö 1. "pienimusta"

Poika 1. "valkojalka"

Tyttö 3. "viirupää"

Poika 4 "täplämies"

Poika 3. "klassinen"

Me yletetään suödä istuiltaan

Kaikki yhdessä

Sisko ja sen veli


Veli ja sen sisko

Pojat

Tytöt

4 kommenttia:

  1. Ihania pentuja, iiik meinaa tulla pentukuume.. ..Mene äkkiä pois, hus hus :D Onks tuo "valkojalka" ainut, jolla on mahdollisesti sininen/siniset silmät?

    VastaaPoista
  2. Eikö olekin! Mustakin on aivan syötävän suloisia. Pakko myöntää että vähän harmittaa kun meillä ei ole nyt koiran paikkaa vapaaana, vaikka kuinka tekis mieli...

    VastaaPoista
  3. ...en ole vielä ihan varma noista silmistä kaikkien suhteen, mutta tuolla pojalla on ainakin sinistä silmissä:)

    VastaaPoista
  4. No, eks neljä koiraa menisi siinä missä kolmekin? :D Hitsit, kun mulla on jo Troya.. Oon niin ihastunut tuohon sinisilmäiseen valkojalka poikaan :)) Pakko päästä ihastelemaan niitä livenä joku päivä, kun niillä on nyt silmätkin auki. Toivottavasti kaikki on varattuja, muuten en uskalla mennä.. :)

    VastaaPoista