lauantai 6. elokuuta 2011

Kisat Kirkkonummella

Lauantaina jatkettiin agilityn parissa kisaamista. Tuomarina Kirkkonummen kahdella agilityradalla oli ruotsalainen Marie Hansson. Omasta mielestä inhottavimmat paikat startata kisoissa on joko ekana tai vikana. Nyt sain (melkein) kunnian olla sekä ensimmäinen että viimeinen. Onneksi oli tullut yksi luokkanousu niin Niza starttasi vasta toisena. Omat koirat oli taas onneksi oikeassa järjestyksessä, eli Niza meni ensin.

Kummatkin radat tuntui aika helpoilta? Nizan kanssa ekan radan alku lähti ihan ok, mutta sitten ajauduin liian pitkälle saattamaan putkeen ja tuli tosi kiire jatkoon. Askeleet sekosi ja kaaduin. Sain kuitenkin jotenkin pelastettua tilanteen ja koiran oikeille esteille, vaikka en ihan suunnitellusti:/ Ratavirheitä oli vielä nolla ennen vikaa hyppyä, mutta sitten menin tekemään takaaleikkauksen kun oma juokulinja meni niin ahtaaksi. Niza kääntyi puoliksi katsomaaan mitä oikein teen ja näin vika rima alas, tylsyys. Olipa rata. Omia mokia ja paljon! Fidzin kanssa sama rata ihan ok. Vähän se lenteli pitkäksi muutamia hyppyjä, mutta ei mitään ihan kauheeta. Tällä suorituksella tuli nolla sekä toinen sija ja samalla toinen A-serti. Hyvä Fidziläinen.

Toisella radalla Niza meni jälleen ihan kivasti. Yksi kaarros sillä tosin meni ihan luvattoman pitkäksi. Ehti lukea väärän esteen, kun en ottanut tarpeeksi tiukasti putkesta haltuun. Sain kuitenkin pelastettua tilanteen, ja loppu rata menikin ihan hyvin. Tuloksena nolla ja sijoitus 4. Tästä aukesi Nizan SM-nollatili!  Toisen radan loppu ei profiililtaan sopinut mun ja Fidzin menoon, ei sitten ollenkaan. Oli sellaista kääntymistä missä juuri onnistun lennättämään koiraa aivan liikaa. Meidän meno olikin sitten sellaista hyppy, lento, kalastelu, hyppy, lento jne. mutta jotenkin kuitenkin nollalla maaliin. Ei ollut kaunis rata, mutta oli puhdas. Samalla saatiin kallisarvoinen tuplanolla. Tällä radalla sijottui kolmanneksi.

Tytöt & KKK:n runsaat palkinnot...tai osa niistä!
Täytyy olla tyytyväinen kumpaakin koiraan. Tekivät aikalailla parastaan. Oma ohjaus oli taas myöhässä, ja siitä kärsikin sitten kaikki. Kummankin kanssa meno radalla tuntuu aika hyvältä. Fidzin kanssa olisi tavoitteena saada käännökset kuntoon ennen ensi kesää. Nizan kanssa taas varmuutta kontakteihin (nyt ei ollut puomia radalla joten vaikea sanoa miten olisi toiminut). Seuraavia kisoja ei nyt ole vielä kalenteriin varmaksi merkattuna, mutta toivon että saisin kisata omissa kisoissa. Viikko aikaa treenata päiväsaikaan, ja sitten olisi edessä paluu töihin ja arkeen. Niin se syksy tekee jo tuloaan.

Kuva iltalenkiltä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti